Naistenviikon kirjapostaukset jatkuvat kirjalla, jonka päähenkilöllä Malla Margaretalla olisi nimipäivä tänään 20. heinäkuuta. Mervi Heikkilä on kirjoittanut uuden alakouluikäisten lasten fantasiakirjasarjan Aijalan saaren tarut, jonka ensimmäinen osa Revonpuro imestyi keväällä (Karisto 2018, arvostelukappale). Malla Margareta on nuori tyttö, joka asuu sokean äitinsä kanssa Aijalan saarella, Revonpuron varrella, erään kylän laidalla. Tyttö itse pitää ristimänimeään enemmän kutsumanimestään Pöllöstä.
Pöllön hyvä ystävä on Närhäkkä-niminen lintu, ja Pöllö rakastaa luontoa ja puolustaa metsää kaikilta tunkeutujilta - jopa niiltä, jotka eivät edes ole metsälle tai sen eläimille vaaraksi. Eräänä päivänä Pöllö törmää metsässä kahteen poikaan, Hiiskuun ja Matrukseen, jotka tutustumisen jälkeen osoittautuvatkin ihan kelpo kavereiksi. Pojat kertovat kauhistuttavan uutisen: Maan hallitsija Varjoton on alkanut rakentaa valtavaa Kultamyllyä, minkä takia kaikki metsät on pikkuhiljaa tuhottava. Pöllö päättää uusien ystäviensä kanssa pelastaa metsän huolimatta siitä, kuinka mahdoton tai vaarallinen tehtävä tulee olemaan. Ja on sanomattakin selvää, että tehtävä on sekä vaarallinen että vaikea. Varjottomalla on apunaan ilkeä taikuri, Mestari Janko, joka hallitsee rakennusmiehiä valtavan petonsa avulla. Ennen myllyn tuhoamista lasten pitää siis ensin päästä eroon Jankosta ja pedosta. Suorittaessaan tehtäväänsä Pöllö muun muassa joutuu Varjottoman vangiksi ja törmää tyrmässä pariin vanhaan tuttuun, joilta hän saa apua sekä pakenemisessa että myllyn tuhoamisessa. Loppujen lopuksi lapset onnistuvat murskaamaan Varjottoman ahnaat suunnitelmat, mutta kirjan loppu vihjaa, että Pöllön seikkailut ovat vasta alussa.
Revonpuro metsänhaltijoineen, noitineen, soiden rämiäisineen, metsien jäärineen ja ihmisiä luoliinsa houkuttelevine riivoineen muistuttaa minua Ronja Ryövärintyttärestä ja Matiaksenmetsästä. Mustatukkaisessa metsänlapsi-Pöllössä on myös paljon samaa kuin Ronjassa. Kuitenkin Revonpurossa on mukana myös fantasiakirjoille tyypillisempiä elementtejä: etsintäretki ja ratkaistavana oleva tehtävä, taikuutta, selvä paha henkilö sekä mystiikkaa, pappeja ja vanhan uskonnon syrjäyttänyt uusi uskonto.
Pöllö on ihailtavan reipas, rohkea ja itsevarma sankaritar, joka ei epäröi puolustaa rakkaitaan ja rakastamiaan asioita oman henkensäkin uhalla. Hän on hyvä esimerkki kaikille nuorille lukijoille, ja osoittaa, että tyttö voi ja pystyy samanlaisiin sankaritekoihin kuin pojatkin. Pöllön omassa maailmassa tyttöjen paikka on yleensä kotona, mutta Pöllö ei suostu alistumaan siihen rooliin vaan tarttuu toimeen muiden vastusteluistakin huolimatta:
Kaisla päästi Pöllön matkaan vain vaivoin. Hänen mielestään kaikkien, etenkin naisihmisten, olisi ollut parasta pysyä mökeissään, tehdä ruokaa, ommella vaatteita ja siivota eikä seikkailla pitkin metsiä.
- Sinä et ole minun äitini. Sitä paitsi kultamylly on tuhottava! Pöllö muistutti.
Pöllön hyvä ystävä on Närhäkkä-niminen lintu, ja Pöllö rakastaa luontoa ja puolustaa metsää kaikilta tunkeutujilta - jopa niiltä, jotka eivät edes ole metsälle tai sen eläimille vaaraksi. Eräänä päivänä Pöllö törmää metsässä kahteen poikaan, Hiiskuun ja Matrukseen, jotka tutustumisen jälkeen osoittautuvatkin ihan kelpo kavereiksi. Pojat kertovat kauhistuttavan uutisen: Maan hallitsija Varjoton on alkanut rakentaa valtavaa Kultamyllyä, minkä takia kaikki metsät on pikkuhiljaa tuhottava. Pöllö päättää uusien ystäviensä kanssa pelastaa metsän huolimatta siitä, kuinka mahdoton tai vaarallinen tehtävä tulee olemaan. Ja on sanomattakin selvää, että tehtävä on sekä vaarallinen että vaikea. Varjottomalla on apunaan ilkeä taikuri, Mestari Janko, joka hallitsee rakennusmiehiä valtavan petonsa avulla. Ennen myllyn tuhoamista lasten pitää siis ensin päästä eroon Jankosta ja pedosta. Suorittaessaan tehtäväänsä Pöllö muun muassa joutuu Varjottoman vangiksi ja törmää tyrmässä pariin vanhaan tuttuun, joilta hän saa apua sekä pakenemisessa että myllyn tuhoamisessa. Loppujen lopuksi lapset onnistuvat murskaamaan Varjottoman ahnaat suunnitelmat, mutta kirjan loppu vihjaa, että Pöllön seikkailut ovat vasta alussa.
Revonpuro metsänhaltijoineen, noitineen, soiden rämiäisineen, metsien jäärineen ja ihmisiä luoliinsa houkuttelevine riivoineen muistuttaa minua Ronja Ryövärintyttärestä ja Matiaksenmetsästä. Mustatukkaisessa metsänlapsi-Pöllössä on myös paljon samaa kuin Ronjassa. Kuitenkin Revonpurossa on mukana myös fantasiakirjoille tyypillisempiä elementtejä: etsintäretki ja ratkaistavana oleva tehtävä, taikuutta, selvä paha henkilö sekä mystiikkaa, pappeja ja vanhan uskonnon syrjäyttänyt uusi uskonto.
Pöllö on ihailtavan reipas, rohkea ja itsevarma sankaritar, joka ei epäröi puolustaa rakkaitaan ja rakastamiaan asioita oman henkensäkin uhalla. Hän on hyvä esimerkki kaikille nuorille lukijoille, ja osoittaa, että tyttö voi ja pystyy samanlaisiin sankaritekoihin kuin pojatkin. Pöllön omassa maailmassa tyttöjen paikka on yleensä kotona, mutta Pöllö ei suostu alistumaan siihen rooliin vaan tarttuu toimeen muiden vastusteluistakin huolimatta:
Kaisla päästi Pöllön matkaan vain vaivoin. Hänen mielestään kaikkien, etenkin naisihmisten, olisi ollut parasta pysyä mökeissään, tehdä ruokaa, ommella vaatteita ja siivota eikä seikkailla pitkin metsiä.
- Sinä et ole minun äitini. Sitä paitsi kultamylly on tuhottava! Pöllö muistutti.
Iloitsen, että olet mukana naistenviikolla monipuolsten lanu-kirjojen esittelyillä!
VastaaPoistaTämä onkin ensimmäinen vuosi, kun ehdin osallistua! :)
Poista