Prinsessa Rämäpää ja vessasanat

Prinsessa Rämäpää ja vessasanat -kirja (Tammi 2019, arvostelukappale) jatkaa Elino Hirvosen kirjoittamaa Rämäpää-nimisestä tytöstä kertovaa kirjasarjaa hykerryttävällä tavalla - ovathan kirjan aiheena nimenkin mukaisesti vessasanat ja -jutut. Toisaalta, lapsia naurattavien vessasanojen lisäksi kirjassa käsitellään oikeasti aiheita, jotka mietityttävät varmasti monia pieniä esikoulu- ja koululaisia, mutta joista lastenkirjallisuudessa ei juuri ole puhuttu.

Prinsessa Rämäpään talvitaika kirjasta tutuksi tullut Rämäpää aloittaa esikoulun, mutta hänen mieltää painavat monet kysymykset: Entä, jos opettaja kysyy jotain mihin Rämäpää ei osaa vastata? Entä jos kaverit ovat kesän aikana muuttuneet, eivätkä leikit heidän kanssaan enää suju? Tai jos ryhmään mahdollisesti tulleet uudet lapset eivät pidä Rämäpäästä? Ja entäpä, jos häntä alkaakin itkettää koko ryhmän edessä, se vasta olisi kamalaa!?

Rämäpää on onneksi kekseliäs, ja hänellä on huippuhyvä mielikuvitus. Tyttö on kehittänyt itselleen loistavan selviytymispakin tilanteeseen kuin tilanteeseen: on esimerkiksi Itkun Estin-helmet, Tärkeiden Ajatusten kruunu ja näkymättömyysjauhe, joita voi käyttää, jos tiukka paikka yllättää. Kaikista näistä eskariin mukaansa ottamista taikakaluista huolimatta Rämäpään eskarin aloitus uhkaa kuitenkin mennä alusta asti pieleen. Hänen koiransa nimittäin pissaa päiväkodin lattialle, ja Prinsessa Rämäpäällekin iskee yllättäen vessahätä. Ei ole helppoa kertoa uuden ryhmän edessä, että pissalla pitäisi ehtiä käydä ja tiedustella, missä vessa mahtaa olla. Nimenhuudossa Rämpää ei sitten osaakaan enää kuin vessasanoja, ja hän esittelee itsensä vahingossa Pissa Rämäpääksi ja Prinsessa Pierupääksi, mitä kaikki tietysti nauravat kovasti! Kaiken huipuksi eskarin vessa haisee, eikä sinne uskalla mennä.

Eskarin ope joutuu soittamaan Rämäpään isälle, joka hakee tytön kesken päivän pois. Kotona Rämäpää on varma, ettei kukaan enää pidä hänestä ja päättää taikakalujensa avulla muuttaa Afrikkaan hoitamaan emostaan eksyneitä norsunpoikasia. Isä onnistuu kuitenkin löytämään ne lohduttavat sanat, jotka saavat Rämäpään ymmärtämään, että aika moni muukin jännittää vessajuttuja, eivätkä toiset luultavasti kuitenkaan pidä häntä pissana tai kakkana, vaikka nauroivatkin Pissa Rämäpäälle. Isän kanssa vessajutut kääntyvät lopulta hupsuiksi vitseiksi, ja seuraavana päivänä Rämäpää päättää taikakeinoin muuttaa tilanteen edukseen. Kun Rämpää on saanut vessataikansa valmiiksi ei hänen uusi eskarikaverinsa Kukka voi uskoa silmiään, saatikka tunnista vessaa samaksi vanhaksi haisukopiksi kuin ennen. "Sinä olet taikatyyppi!" Kukka intoilee.

Rämäpää on lapsi, jonka ajatus välillä poikkoilee aiheesta toiseen ja mielikuvitus laukkaavaa villisti, ja tätä lennokkuutta kuvaavat loistavasti sekä Hirvosen teksti että Mervi Lindmanin piirtämät eläväiset kuvat. Prinsessa Rämäpää ja vessasanat -kirjaa ovat Hirvosen lisäksi kirjoittaneet lapset Anna ja Iivari Kiiskinen, joilta kirjan idea alunperin oikeastaan on Hirvosen mukaan lähtöisinkin. Hän kertoi kirjan julkistamisjuhlassa, että Anna ja Iivari olivat olleet sitä mieltä, että seuraavassa Rämäpää-kirjassa pitää ehdottomasti olla mukana vessasanoja, mistä ajatus vessasanakirjasta lähti itämään. Tammen lastenkirjallisuuden kustantaja Saara Tiuraniemi kehui, että lasten mukanaolo kirjoitusprosessissa on tuonut kirjaan lisää käänteitä.

Uskon, että aika moni kirjan pieni lukija pystyy samastumaan sen tapahtumiin, ja ainakin meidän lapsemme halusivat kuunnella Prinsessa Rämäpää ja vessasanat -kirjaa illasta toiseen!

"Ulkona on kamalaa. Kaikki tuijottavat minua ja kuiskivat. Nyt ne ajattelevat, että olen joku pissa. Tuntuu ihan pissalta. Tai kakalta. Apua. Minulla on kakkahätä. En mene sinne hajuvessaan enää ikinä. Mahaan sattuu. Sattuu ihan kamalasti." (s.24)