Lukurauhaa (lääkärikirjojen parissa)

Suomen kirjasäätiö on nimennyt tämän sunnuntain (8.2.) Lukurauhan päiväksi, jonka ideana on, että tänään kaikki saisivat rauhassa syventyä lukemaan yhdessä ja yksinään. Lukea voi itsekseen, lapsilleen, kavereille, ryhmässä jne. Ihana idea ja sopii mielestäni hyvin tähän Kirjan vuosi 2015 -teemaan.

Meillä lukurauha ei ihan taida toteutua toivotulla tavalla kahden alle kolmivuotiaan lapsen kanssa, mutta toki jokusen lukutuokion itselleni ja myös lapsilleni saan päivän aikana. Noh, tätä lukurauhapäivää häiritsee myös vatsatautipöpö, joka on jostain päässyt pesiytymään perheeseemme. Tämän päivän päiväunikirjat ovatkin olleet mukavasti tuollaisia sairastelupainotteisia (esikoisen valinnasta).


Mintun lääkärikirja (Maikki Harjanne, Otava 1995, 2014) ja Miina ja Manu lääkärissä (Teutori eli Teuvo Koskinen, Satukustannus) ovat jo aiemmin esittelemieni Tomppa ja tohtori korva sekä Veera lääkärissä -kirjojen lisäksi esikoistani kovasti kiinnostavia kirjoja, joissa päähenkilöt käyvät syystä tai toisesta lääkärin pakeilla. Niihin onkin ollut hyvä tarttua, kun kotonamme on sairastettu (tänä vuonna luvattoman useasti!) ja jouduttu vierailemaan lääkärillä.

Mintun lääkärikirjassa Minttu sairastuu kesäflunssaan ja käy äitinsä kanssa terveyskeskuslääkärillä hakemassa lääkettä. Kotona Ville-veljeä kismittää, kun kaikki hoivaavat vain Minttua. Ville popsiikin potilaalle tarkoitetut pöperöt poskeensa, mutta onneksi ymmärtäväinen isä tajuaa tilanteen ja lähtee pojan kanssa lohdutusjäätelöille. Tervehdyttyään Minttu huolehtii, että Santtu-vauva ei saa auringonpistosta ja aiheuttaa tahtomattaa pikkuveljelleen suuren tuskanhikiparkukohtauksen. Lasten äiti puolestaan uupuu kaikesta sairastelusta niin, että ottaa vallan päiväunet keskellä päivää... Minä niin tykkään näiden Minttu-kirjojen arkirealismista!

Voi, miten tämä vaikuttaa niin tutulta tilanteelta!
(Maikki Harjanne: Mintun lääkärikirja)
Miina ja Manu lääkärissä sisältää neljä lyhyttä tarinaa. Ensimmäisessä tarinassa Miina sairastaa flunssan, joka paranee levolla ja kuumalla hunajajuomalla. Toisessa osassa karkkirohmu-Manu kärsii kovasta hammassärystä ja joutuu hammaslääkärin vastaanotolle. Manu saa onneksi huomata, että hammaslääkäriä on ihan turha pelätä, eikä poraaminenkaan satu juuri ollenkaan. Kolmannessa tarinassa Miina ja Manu ovat neuvolassa, jossa heidät mitataan, heidän näkönsä tutkitaan ja heidät rokotetaan. Erityisesti tätä tarinaa tutkimme tarkkaan, sillä varasimme esikoiselle juuri ajan kolmivuotisneuvolaan...

Neljännessä tarinassa Manu on taas ajattelematon ja ajaa polkupyörällä ilman käsiä. Seurauksena on komea ilmalento ja murtunut käsi. Taas tarvitaan tohtorin apua, ja Manulle laitetaan kipsi käteen. Nyt Manu oppii, että polkupyörällä ei saa temppuilla.

Näissä kirjoissa onkin hieman opettavainen sävy; Hampaat pitää muistaa harjata hyvin, karkkia ei saa syödä liikaa ja polkupyörällä pitää ajaa varovaisuutta noudattaen.

Missä Manu on?
(Teutori: Miina ja Manu lääkärissä)
Mukavaa Lukurauhan päivää kaikille!

2 kommenttia:

  1. Parantumisia ja hyvää Lukurauhan päivää! Täällä myös jyllännyt mahapöpö, pitääkin ensi kerralla varata teemaan sopivia kirjoja luettavaksi. Nyt luemme porukalla viltin alla Harry Potterin seikkailuista (on jo sen verran isot lapset). :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt alkaa tuntua, että tauti on pikkuhiljaa voitettu... Tuo vatsatauti on niin yöks! Kylläpä teidän lukuhetki kuulostaa mukavalta. Jokusen vuoden päästä toivottavasti täällä meolläkin sitten. :) Mukavaa iikonloppua!

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.