Innostava kirjoittamisopas: Käsikirja mielikuvituksen matkaajille

"Osatakseen kirjoittaa ei tarvitse olla hyvä oppilas. On olemassa kirjailijoita, joilla on lukihäiriö, ja kirjailijoita, jotka eivät koskaan opi pilkkusääntöjä. Kirjoittamisessa saa olla rosoa ja särmää, eikä kirjoittajan tarvitse välttämättä olla hyvä matikassa tai äidinkielessä. Tarinan keksiminen tai silkka ilo siitä, että kirjoittaa mitä huvittaa, on tärkeämpää kuin kumi, oikeinkirjoitus tai pilkkusäännöt." (Arja ja Emma Puikkonen: Käsikirja mielikuvituksen matkaajalle, Kirjoittamisen seikkailuopas, s.13, Kirjapaja 2015)



Näin hienoilla lauseilla Arja ja Emma Puikkonen kannustavat kaikkia tarttumaan rohkeasti kynään ja paperiin, tietokoneeseen, atblettiin tai vaikka älypuhelimeen ja ryhtymään rohkeasti kirjoittamaan. Kirjoittamassaan kirjassa Käsikirja mielikuvituksen matkaajalle, Kirjoittaamisen seikkailuopas (Kirjapaja 2015) he kertovat ja opastavat, miten kaikki halukkaat voivat ryhtyä kirjailijoiksi

Nimensä mukaan Käsikirja mielikuvituksen matkaajille, Kirjoittamisen seikkailuopas on kirjoitettu kuin matkaopas. Teos johdattaa lukijansa salaiselle matkalle mielikuvitukseen. Matkan aikana lukija saa tutustua toinen toistaan kiinnostavimpiin paikkoihin. Hän voi pysähtyä esimerkiksi kirjoittamaan Salaisten ajatusten kirjaa tai luoda kokonaisen omalakisen kuningaskuntansa. Tai jos matkaaja haluaa pysähtyä Suudelmien punaiseen linnaan kirjoittamaan oman riipivän rakkaustarinansa, onnistuu sekin matkan aikana oppaan ohjauksessa. Soivien sanojen maassa pysähtyy varmasti se mielikuvituksen matkaaja, joka on innostunut luomaan omia sanoituksiaan. Kulkuneuvoksi  tälle salaiselle ja innostavalle matkalle voi valita esimerkiksi proosabussin tai runojunan. Toki mielikuvituksen matkaaja voi hypätä myös draamapyörän kyytiin tai kokeilla sarjakuvalaukkaa. Tämän kirjan luettuaan ja sen tarjoaman seikkailun koettuaan mielikuvituksen matkaaja voi jatkaa aloittamaansa seikkailua itsenäisesti, reppu täynnä luovan kirjoittamisen työkaluja.

Teoksesta välityy vahva viesti siitä, että kirjoittaminen on hauska, monipuolinen ja luova harrastus, eikä kaikkien kirjoittajien tarvitse kirjoittaa kirjaa. Joku saattaa haluta kirjoittaa runon, toinen vaikkapa rap-lyriikan ja kolmas nauttii afrorismien ja neljäs listojen keksimisestä. Kaikkiin näihin ja moniin muihin kirjallisuuden lajeihin voi tutustua Puikkostensten kirjoittaman kirjoittamisoppaan avulla. Kirjassa on runsaasti konkreettisia harjoituksia, joiden avulla jokainen voi ryhtyä luomaan omaa tekstiään - oli tavoitteena sitten kirjoittaa kokonainen fantasiakirja tai vaikkapa vain leikitellä kielellä omaksi huvikseen. Sivua elävöittävät lasten itse kirjoittamat kirjoitustehtävät, tunnettujen kirjailijoiden haastattelupätkät ja katkelmat erilaisista esimerkkiteksteistä.

Vaikka Käsikirja mielikuvituksen matkaajille on kirjoitettu kirjoittamisoppaaksi itsenäiselle lukijalle, saa opettajakin tästä aivan valtavan paljon vinkkejä omaan sanataide- ja kirjoittamsiopetukseensa. Kirja on täynnä harjoituksia, joita opettaja voi teetättää koko luokalla, eikä näitä tehtäviä tarvitse tehdä järjestyksessä, ja osan voi hyvin jättää tekemättäkin. Kirjan kirjoittavat myös vinkkaavat, millä hakusanoilla milloinkin kannattaa netistä etsiä mallitekstejä omien kirjoitusten malliksi. 


Kirjan kuvituksen ja graafisen ilmeen on luonut Terese Bast.

Kirjan tehtävät ovat sellaisia, että ne sopivat mainiosti eri ikäisille ja tasoisille kirjoittajille. Isoa osaa tehtäväistä voi hyvin soveltaa jopa ekaluokkalaisten kanssa! Suosittelen tätä opasta oikein lämpimästi kaikille kirjallisuuden ja kirjoittamisen opettajille, mutta myös niille, jotka ovat kiinnostuneita kirjoittamisesta, heille, joilla on hyvä mielikuvitus ja kaikille, jotka haluavat hurahtaa kirjoittamiseen!

6 kommenttia:

  1. Tämä pitää ehdottomasti bongailla luettavaksi. Meillä on havaittavissa kirjoitusinnostusta, joten tästä voisi saada lapsille hyviä vinkkejä. Ja itsellekin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanttaa ehdottomasti lukea läpi. Harjoitukset ovat niin monipuolisia, että varmasti niiden joukosta löytyy sellaisia, joiden avulla kirjoitusinnostusta saa purettua ja lisättyäkin!

      Poista
  2. Minäkin pistin jo tilaukseen, heti kun olin lukenut postausesi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että innostuit tilaamaan kirjan! :) Kerro sitten, mitä tykkäät.

      Poista
  3. Hihii, hauska kuulla, kiitokset lukemisesta - ja ilahduttavan tarkkasilmäinen blogipostaus :).

    Käsikirjalla on myös omat facebooksivut, joilla jaetaan sanataiteeseen liittyviä aatoksia, tapahtumia ja silloin tällöin tehtäviäkin: www.facebook.com/mielikuvituksenmatkaajat .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kirjaa on hyvä, ja siksi siitä oli ilo blogata. :) Täytyykin mennä tutustumaan facesivuihin!

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.