Soiva kirja soittimista

Huh, päiväkotiarki on yllättänyt kiireydellään, eikä työpäivän jälkeen aikaa tunnu riittävän enää mihinkään. Itse olen ollut ihan puhkipoikkiblaah, joten tämän bloginkin päivittäminen on harmillisesti jäänyt - siitäkin huolimatta, että hyllyssä odottaa useampikin hieno kirja esittelyvuoroaan.

Tämän seuraavankin kirjan olen halunnut jo pidemmän aikaa esitellä teille! Kyseessä on Peku ja orkesteri -niminen uusi ääninappikirja (Tammi 2016, arvostelukappale), jonka ääninappisysteemiä perheemme mies kehui harvinaisen onnistuneeksi.  Minusta kirja on kertakaikkiaan yksinkertaisen hurmaava, ja perheen molemmat lapset innostuivat tästä välittömästi. Kirjan on kuvittanut ja kirjoittanut Magali Le Huche, ja suomennoksesta vastaa Katariina Heilala.


Tarina kirjassa on yksinkertainen. Peku-koira iloitsee konsertista, joka illalla järjestetään metsässä. Soittajat ovat kuitenkin päässeet hukkaan, ja Peku ystävineen lähtee etsimään heitä. Päivä kuluu, ja Peku löytää yhden jos toisenkin soittajan ja saa samalla kuulla pieniä esimerkkejä näiden soittimien äänestä. Kirjassa esitellään yhteensä kymmenen orkesterisoitinta, ja jokaisen soittimen kohdalla kuulla pieni pätkä ihan oikeasta sävellyksestä. Useimmat kirjan sävellyksistä ovat muuten Camille Saint-Saënsin säveltämiä.

Magali Le Huche: Peku ja orkesteri (Tammi 2016)
Magali Le Huche: Peku ja orkesteri (Tammi 2016)

Soittimien äänien lisäksi joilla sivuilla on myös hassuja tehosteääniä kuten esimerkiksi skeittaava sammakko. Meidän lapsemme suorastaan kisaavat siitä, kumpi pääsee näitä nappeja painamaan. Mies ei turhaan kehunut kirjan ääninappisysteemiä, sillä tämä on kestänyt hyvin sekä vajaa neljä- että kaksivuotiaan lapsen innokkaat lukuhetket. Sivut ovat tavallisia paperisivuja, eikä "nappeja" erota sivuilta kuin kuvafiguureista. Mitään varsinaista nappeja sivuilla ei siis ole. Ihmettelin, miten tämä on mahdollista, mutta sitten havaitsin, että kaikki elektroniikka on saatu kirjan takakanteen, ja ohuiden sivujen ansiosta lapsi voi painaa sivulla "nappia", ja takakannessa on sitten se varsinainen "vastakappale", josta ääni tulee (heh, vaikeaa tämä elektronisten yksityiskohtien selittäminen).


Magali Le Huche: Peku ja orkesteri (Tammi 2016)

Magali Le Huche: Peku ja orkesteri (Tammi 2016)
Noh yhtäkaikki, kirjan äänet ovat todella kirkkaat, ja Huchen iloinen kuvitus sopii tähän teokseen loistavasti.

8 kommenttia:

  1. Ihana! Minulla on pieni kaveri tiedossa, joka täyttää ensi kuussa kaksi vuotta ja tuo kirja olisi vallan mainio lahjakirja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait tästä lahjavinkin. Uskon, että kaksivuotias tulee tykkäämään tästä. :)

      Poista
  2. Jei, ensikirjoja taaperoille esillä! Tykkään! Tsemiä arkeen! Ei sitä kyllä arkena ehdi mtn bloggailuja enää tehdä, paitsi ehkä kun päivä pitenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä kanssa laitan toivoni piteneviin päiviin.... Ihan ensikirjaksi en tätä muuten suosittele, sillä paperiset sivut tuskin kestävät aivan pienimpien taaperoiden rakkaudenosoituksia ja lukuyrityksiä kovin hyvin. ;)

      Poista
  3. Vaikuttaa todella kivalta! Komppaan Maita, tämä menee meilläkin lahjakirjalistalle. :)

    VastaaPoista
  4. Meillä oli kuopuksen ollessa yksivuotias iso pino kaikenlaisia ääninappikirjoja, jotka kyllä olivat paljon yksinkertaisempia kuin tämä. Lasten suosikkeja olivat kaikki oikein möykkäävät kulkupelikirjat, mun makuun taas linnunäänikirja oli ehdottomasti paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullut ja lukenut paljon positiivista tuosta linnunäänikirjasta. Tässäkin on miellyttävän kirkkaat eikä ollenkaan mökäävät äänet!

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.