Kepler62. Kirja kolme: Matka

Ihastuin monen muun kirjabloggarin tavoin* Timo ParvelanBjørn Sortlandin ja Pasi Pitkäsen yhdessä luomaan, tulevaisuuteen sijoittuvaan tieteisfantasiaseikkailusarjaan Kepler62:een. Luin viime vuoden marraskuussa kirjan kaksi ensimmäistä osaa Kutsun ja Lähtölaskennan (WSOY 2015). Kun sarjan kolmas osa Kepler62. Kirja kolme: Matka (WSOY 2016) tänään saapui postissa, kiilasi tämä uusin osa lukulistani kärkeen ohi kaikkien muiden kesken olevien kirjojen.



Sarjan kaksi aikaisempaa osaa tutustuttavat lukijat tulevaisuuden Maa-planeettaan, jossa elinolot ovat muuttuneet varsin kurjiksi. Joukko erimaalaisia lapsia saa hallitukselta salaperäisen kutsun, jonka seuraamana lapset viedään Area 51:lle. Siellä heidät koulutetaan pitkää matkaa varten, sillä lasten on tarkoitus löytää todella kaukainen Kepler62-planeetta ja perustaa sinne uusi sivilisaatio. Päähenkilöitä ovat suomalaiset veljekset Ari ja Joni sekä norjalainen Marie.

Kolmas kirja kertoo tutkimusretkikunnan matkasta halki aikojen ja äärettömän avaruuden. Matkaajat lennätetään ensin lähiavaruudessa sijaitsevalle kansainväliselle tukiasemalle, josta nuoret siirretään kolmeen tähtipurjehtijaan. Tähtipurjehtijat puolestaan kuljettavat kooman kaltaiseen uneen nukutetut tutkimusmatkaajat Kepler62:lle. Tuntuu varsin hurjalta, että tähtipurjehtijoissa nuoret nukkuvat arkunkaltaisissa kapseleissa, joissa heidän untaan valvoo vain tietokone. Ennen siirtymistä tähtipurjehtijoihin Ari ehtii ihmetellä, mihin salaperäisesti kadonnut Marie on joutunut ja mitä pitää sisällään se 13. kapseli, joka kuljetetaan avaruuteen heidän omien kapseleidensa lisäksi.

Pasi Pitkäsen mahtavaa kuvitusta teoksessa Kepler62. Kirja kolme: Matka (WSOY 216)

Arin uteliaisuus meinaa kostautua, kun retkikunnan pomoksi asetettu luutnantti Olivia Colin saa pojan kiinni vakoilemisesta ja uhkaa katkaista tämän matkan alkuunsa. Arilla on kuitenkin liikuttavan vahva halu suojella pikkuveljeään Jonia, ja poika saakin Olivian vakuutettua siitä, että hänen täytyy päästä matkalle mukaan. Ari on näet käsittänyt, että jokainen heistä on mukana jostain tietystä syystä. Heillä kaikilla tuntuu olevan jokin erikoistaito, jonka takia juuri heidät on valittu mukaan... Matka pääsee toden teolla alkamaan, mutta näyttää siltä, että sen aikana kaikki ei sujukaan kuten pitää. Ari huomaa heräävänsä turhan aikaisin, ja joutuu pian taistelemaan erään toisen matkaajan kanssa siitä, jatkuuko heidän matkansa enää lainkaan vai hajoaako koko retkikunta avaruuden tomuksi!

Pasi Pitkäsen mahtavaa kuvitusta teoksessa Kepler62. Kirja kolme: Matka (WSOY 216)

Matka on kahden edeltäjänsä tavoin nopeatempoinen ja jännittävä kirja, joka tuntuu jopa hieman episodiromaanilta. Tämä kuusiosainen kirjasarja on rakennettu niin, että jokainen kirja vie juonta eteen päin ja paljastaa lukijalleen tarinasta uuden osan, mutta yhtään kurkistusta tulevaan ei anneta. Nytkään ei auta muu kuin jäädä odottamaan syksyllä ilmestyvää neljättä osaa, joka ainakin nimensä ja kansikuvansa perusteella valottaa tutkimusretkeilijöiden ensivaiheita uudella planeetalla. Kirjan huikean kuvituksen on taiteillut Pasi Pitkänen, enkä voi edelleenkään ylistää sitä kylliksi. Kuvat ja teksti muodostavat uskomattoman kokonaisuuden, jossa kuvilla on vähintään yhtä tärkeä rooli kuin itse tekstillä.

*Kepler62. Kirja yksi: Kutsu sijoittui Blogistanian Kuopus 2015 -äänestyksessä sijalla kolme häviten ensimmäiseksi tulleelle Siiri Enorannan kirjalle Surunhauras, lasinterävä (WSOY 2015) vain kahdella pisteellä.

Kommentit

  1. Ooh, nytkö tämä on ilmestynyt?! Mahtavaa! :)
    Jonotan tätä kirjastosta ja lapset ilahtuvat kyllä ikihyviksi sitten kun saadaan tämä käsiin.

    (En nyt uskaltanut lukea tekstiäsi ollenkaan, koska en yhtään tiedä mihin suuntaan tarina on menossa, enkä haluakaan tietää.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ilmestynyt, toivottavasti saatte tämän pian! :) Nämä ovat jänniä kirjoja, kun välttämättä yksittäisessä teoksessa ei tapahdu kovin paljon, mutta kokonaisuus on aivan huikea. Tarina on sellainen "pakko lukea lisää!".

      Poista
  2. Mahtavaa! Meidän esikoinen rakastaa tätä sarjaa ja on odottanut uuden kirjan ilmestymistä heti edellisen kirjan ilmestymisestä alkaen. Yhtä lailla hän odottaa uutta Neropatin päiväkirjaa, jota olisi tarkoitus tänään mennä etsimään kirjakauppaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti löysitte Neropatin! Siitä kyllä tietää, että kirjasarja on onnistunut, jos lapset (ja aikuiset) eivät malta odottaa seuraavan ilmestymistä. Neljättä kirjaa ei onneksi tarvitse sitten odottaa kovin kauaa.

      Poista
  3. Haa, äkkiä kirjaston varausjonoon! Aiemmat osat ovat osuneet maaliinsa ihan näin aikuislukijankin osalta, joten innolla odotan tätä ja nelosta, siihenkin laitoin jo varauksen, vaikka se ilmestyykin vasta lokakuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nelosta odotan erityisesti, sillä tahdon tietää, mihin lapset päätyvät. Ja en kyllä malttaisi odottaa myös viimeistä osaa, sillä kiinnostaa, miten matka päättyy vai päättyykö....

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Näiden odottelu on kyllä piinallista.

      Poista

Lähetä kommentti