Tonttulapset ja salaisuuksien huvila

Meri Savosen lastenromaani Tonttulapset ja salaisuuksien huvila (Robustos 2017, arvostelukappale kustantajalta) on oikeastaan ehta lastendekkari, joka sopii luettavaksi oikein hyvin näin joulun alla, sillä kirjan päähenkilöt ovat oikeita Korvatunturin tonttuja. Tontut Timi ja Tiitu ovat lähteneet perheensä kanssa vierailulle serkkunsa Vinsentin ja tämän äidin luo Hankoon. Vinsent ja hänen perheensä ovat huvilatonttuja, jotka pitävät huolta Hangon vanhoista huviloista.



Vaikka sukulaisvierailun piti olla oikein mukava, kesäinen huviretki, käy heti sen alussa ilmi, että tonttulapset eivät pääsekään heti Hangon kauniille rannoille käyskenetelemään ja leikkimään, sillä ensin pitää etsiä kadonnut kirjailia Aaro Anttinen, joka asuttaa juuri sitä huvilaa, josta Vinsetin perhe pitää huolta. Vinsentin äiti on todella huolissaan, sillä kirjailija on kadinnut kesken viimeisimmän kirjansa vimeistelytyön, eikä kukaan tiedä minne.

Aikuiset tontut lähtevät Hangon satamaan etsimään kirjailijaa ja lapset jäävät vahtimaan Huvilaa. Sinne saapuukin piian ihmisiä, mutta nämä eivät ole liikkeellä hyvissä aikeissa, vaan päinvastoin he tahtovat ostaa itselleen koko huvilan! Kiinteistövälittäjän on pakko myydä hieno Villa Sukka äveriäälle pariskunnalle, mikäli Aaro ei ilmesty paikalle uusimaan vuokrasopimusta parin päivän sisällä. Tunttulapset ovat kauhuissaan ja ymmärtävät, että heidänkin on alettava etsiä kadonnutta kirjailijaa.

Tontut keksivät tutkia kirjailijan viimeisimmän kirjan käsikirjoitusta, johon liittyy salaperäinen vanha aarrkartta ja vielä salaperäisempi vihje kätketyn aarteen sijainnista. Tontulapset tuumivat ja tutkailevat asiaa ja päättelevät lopulta, että kirjailijakin on lähtenyt etsimään kartan aarretta ja eksynyt sille tielle. He päättävät selvittää aarteen sijainnin, koska sen avulla kirjailijakin luultavasti löytyisi.

Aarrejahdista ei tule helppoa - varsinkaan, kun tontut joutuvat etsimään aarretta salaa, jotta ihmiset eivät näe heitä. Kaiken huipuksi heillä on kauhea kiire, sillä huvilan vuokra-aika on menossa aivan pian umpeen, ja uudet ostajat ovat todella kärsimättömiä! Lopulta vanha aarre löytyy, mutta tonttulapset joutuvat vielä pelastamaan kirjailijan pahasta pinteestä ennen, kun tämä pääsee allekirjoittamaan uutta vuokrasopimusta... Näyttääkin jo hetken siltä, että uudet ostavat ehtivät jo allekirjoittaa eräitä papereita, ja kaikki uhkaa mennä mönkään. Lopussa onneksi asiat selviävät, ja aivan viimeiseksi paljastuu vielä huima salaisuus, joka paljastaa kaikille, kuka kätketyn aarteen todellinen omistaja on!

Tonttulapset ja salaisuuksien huvila on mukaansatempaava salapoliisitarina, jota vanhemmat voivat hyvin lukea ääneen vähän nuoremmille lukijoille (noin 6 - 8 -vuotiaat). Mikään helppolukuinen tai lyhyt romaani (127 sivua) tämä ei ole, ja itsenäiseen lukuun tämä käy mukavasti noin 8 - 11 -vuotialle lapsille, jotka selviävät itsenäiseti pidemmistäkin kirjoista. Kirjassa on muutama mustavalkoinen kuva, jotka on piirtänyt Kati Immonen. Aarrekartan on tehnyt Heikki Savola. Kirja on kolmas osa Tonttulasten seikkailuista kertovassa kirjasarjassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.