Jännittävää lastenkirja luettavaksi syyslomalla: Ruusun salaisuus

Olen aiemmin kirjoittanut Martin Widmarkin Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjoista, joista perheemme nyt eskari-ikäinen esikoinen pitää kovasti. Nämä kirjat kuuluvat myös noin 8 - 10-vuotiaiden koululaisten mielilukemisen joukkoon. Olen kuitenkin kuullut myös toiveita, että Widmark voisi kirjoittaa hieman jännittävämpiä kirjoja, ja nyt tuohon toiveeseen on tullut erittäin hieno vastaus! Widmark on nimitääin kirjoittanut uuden, historiallisen lastenromaanin, jossa arvoitus on isompi ja jännittävämpi ja josta ei puutu vauhtia eikä vaaraakaan!



Tämä lastenromaani on nimeltään Ruusun salaisuus (Tammi 2018, alkuteos Bonnier Carlsen Bokförlag 2017, arvostelukpl.) ja sen on suomentanut Lasse-Maija -kirjatkin suomentanut Outi Menna. Ruusun salaisuudessa tarina ajoittuu vuoteen 1918 ja sen päähenkilö on nuori Stefan. Pojan äiti on tehnyt hijattain itsemurhan, vaikka tämä oli eläessään vaikuttanut iloiselta ja onnelliselta. Stefan tai hänen isänsä eivät voi käsittää, miksi arvostettuna insinöörinä työskentelevä äiti päätyi sellaiseen ratkaisuun.

Martin Widmark & Ola Sjogäng: Ruusun salaisuus (Tammi 2018)

Stefan saa salaperäiseltä henkilöltä lahjaksi suurennuslasin ja löytää äitinsä lähettämiä kirjeitä, joista paljastuu ruusuun kätketty, huolestuttava salaisuus. Stefan ymmärtää aika pian, että äidin itsemurha ei taidakaan olla itsemurha, ja tämän kuolemaan liittyy rikos, jota poika alkaa selvittää. Äidin kirjeisiin ja viesteihin sisältyy aina uusi vihje, jonka vain hänelle läheiset ihmiset osaavat ratkaista. Vihjeet kuljettavat Stefania Tukholmassa tutuille paikoille, ja etsintäretki vihjeineen ja arvoituksineen muistuttaa hieman Dan Brownin kirjoittamaa Da Vinci -koodin mysteeriä. Kun Stefanille alkaa valjeta, millaisen rikoksen peittelemiseksi hänen äitinsä on surmattu, hän tajuaa kauhukseen, että äidin murhaaja on nyt myös hänen itsensä jäljillä. Aikaa ei siis ole hukattavana, vaan Stefanin täytyy kiireesti löytää loputkin vihjeet ja toimittaa todisteet poliisille ennen kuin on liian myöhäistä.

Ruusun salaisuuden mysteeri on siis oikeasti aika hurja, mutta Widmark osaa kirjoittaa niin, että tämä kirja soveltuu alakouluikäisille lapsille. Ei varmatsi ole helppoa kirjoittaa uskottavaa dekkaria, joka soveltuu kohtalaisen nuorille lukijoille mutta joka ei ole liian pliisu.

Martin Widmark & Ola Sjogäng: Ruusun salaisuus (Tammi 2018)

Kirjan toinen tekijä Ola Skogäng on kuvittanut teoksen, ja hänen kuvansa ovatkin erittäin tärkeässä roolissa. Widmarkilla ja Skogängillä on selvästi ollut tarkoitus kirjoittaa kirja, jossa tarina etenee yhtä lailla tekstin kuin kuvien ja puhekuplien kautta. Paikoin Ruusun salaisuus muistuttaakin jopa sarjakuvaromaania.

Toivottavasti Ruusun salaisuus saa jatkoa pian ja toivottavasti vanhemmat ja opettajat hoksaavat tarjota tätä luettavaksi etenkin niille alakoululaisille, joiden on vaikea löytää kiinnostavaa luettavaa. Kirjan rakenne tekee Ruusun salaisuudesta helppolukuisen romaanin myös heille, jotka eivät jaksa lukea kovin pitkiä tekstejä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että jollekin äidin kuolema voi olla rankka aihe, eli miettiä, kenelle kirja sopii.

2 kommenttia:

  1. Minä juuri nappasin tämän itselleni lainaan, kun vaikutti niin kiinnostavalta! Olen pitänyt Lasse-Maijoista ja jonkin verran niitä vinkannutkin kouluilla (olen kirjastonhoitaja), joten pidän luultavasti tästäkin. Mukava kuulla, että tämä toimii hyvin pienemmällekin lukijalle, mutta jännitystä kuitenkin riittää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on tosiaan jännittävämpi kuin Lasse-Maijat, ja sopii varmasti heille, joiden mielestä olisi kiva lukea jo jotain jännemmää. Toki onhan tuo kirjan alkuasetelma aika hurja, eli siinä mielessä ei ole ehkä ihan alkuopetusikäisten oppilaiden juttu.

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.