Helppolukuinen talvikirja: Mennään jo pilkille

Sain Kvaliti kustantamolta arvostelukappaleen helppolukuisesta lastenkirja Mennään jo pilkille! (2022), jonka on kirjoittanut Maria Kuutti ja kuvittanut Elina Jasu. Luimme kirjan heti lasteni kanssa kaksi kertaa peräkkäin ja totesimme, että se on oikein mukava kirja, jossa nykylapsille ehkä hieman vieraampi pilkkiharrastus esitellään kiinnostavalla tavalla.


Tarinan päähenkilö Ilmari on innokas kalastaja, joka tahtoo päästä kalaan myös talvella. Siispä hän on säästänyt rahaa, jotta saa ostettua pilkin ja muita pilkkimiseen tarvittavia välineitä. Ilmarin isä on pilkkinyt viimeksi lapsena, mutta aikoo nyt alkaa taas käydä kalassa. Ilmarin pappa sen sijaan kalastaa kaikkina vuodenaikoina, kaikilla mahdollisilla välineillä. 

Jasun selkeä kuvitus miellyttää omaa silmääni. Hän osaa kuvata tarinan henkilöiden mielentiloja ja arkisia asioita onnistuneesti. 


Siinä, missä Ilmari odottaa pilkkimistä niin, ettei ongen ostamisen jälkeen malttaisi edes syödä, isällä ei tunnu olevan mikään kiire jäälle. Ilmarin kärsivällisyys ei meinaa millään kestää, että isä laittaa kaikessa rauhassa ruokaa, puhuu pomonsa kanssa pitkän puhelun ja vielä nukkuu päiväunetkin. Poika painelee ulos ilman isää, mutta äiti toki muistuttaa, ettei jäälle saa mennä ilman aikuista. Onneksi lähistöllä asuva pappa on pakannut omat pilkkikamppeensa valmiiksi ja tulee hakemaan lapsenlapsensa jäälle. Pappa kertoo Ilmarille kaikki parhaat kalajuttunsa, ja lopulta isäkin pääsee rantaan. Ilmarin into ja ilo ovat käsinkosketeltavia, ja lukijakin oikein ilahtuu, kun pojan onki alkaa nykiä. 



Tarinan lopusta löytyy muutama kysymys, joita lapselta voi kysyä lukemisen jälkeen. Lisäksi on tärkeät ohjeet pilkkijöille, joissa tietysti muistutetaan myös turvallisuusasioista (heikkojen jäiden varominen tosin on unohtunut). Mennään jo pilkille! onkin oikein onnistunut kirja, jota lukemaan oppinut lapsi voi hyvin lukea itsekin, sillä fontti on isoa, virkkeitä on vähän, ja Jasun kuvitus sopii loistavasti yksiin tekstin kanssa. Kaipasin kyllä kirjan loppuun pientä sanastoa, jossa olisi vielä selitetty muutamia kirjassa mainittuja, kalastukseen liittyviä termejä kuten esimerkiksi virveli, katista, pystypilkki ja kela. Epäilen, etteivät ne ole kaikille lapsille tuttuja termejä.


Isoisän pilkkimä hauki kasvaa suuremmaksi jokaisen kerrotun kalajutun myötä.


1 kommentti:

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.