Lappukaulatyttö - kuvakirja sotalapsista

Sanna Pelliccionin kuvittama ja Eppu Nuotion kirjoittama Lappukaulatyttö (S&S 2022) on tositapahtumiin perustuva kuvakirja sotalapsista. Kirja kertoo viisivuotiaasta Heidistä, joka lähetetään sotalapseksi Ruotsiin. Heidin esikuva on näyttelijä Heidi Krohn, ja kirjan takana olevasta tietotekstistä käy ilme, että hänet on lähetetty sotalapseksi peräti kaksi kertaa talvi- ja jatkosodan aikana. Krohn on kertonut muistavansa vielä tänäkin päivänä, miltä tuntui olla aivan yksin vieraassa maassa, jonka kieltä ei ymmärrä.



Myös Pelliccionin ja Nuotion kirjasta välittyy yksinäisyys, pelko, suru ja epätietoisuus, jotka varmasti ovat olleet vahvasti läsnä ainakin sotalasten ensihetkien aikana vieraassa maassa. Tiedämme, että osaa lapsista onnisti, ja he pääsivät ystävällisiin perheisiin, mutta kuten tämän kirjan Heidi, osa kohtasi kylmäkiskoisuutta, kiusaa ja ilkeyttä. Kirjan Heidi nimittäin joutuu tunteettomalta vaikuttavan parin luokse. Ensimmäinen ruotsinkielinen sana, jonka hän oppii on nej, sillä sitä hänelle hoetaan jatkuvasti. Heidin isoveli sen sijaan pääsee ystävällisten ihmisten hoivaan.



Nuotion teksti on kerrontatavoiltaan vaihtelevaa. Välillä siinä tarkastellaan tapahtumia melkein sadunomaisesti ja etäännyttäen puhuen pelkästään tytöstä:

"Olipa kerran tyttö, joka ikävöi kotiin.. Nyt kotona istuttaisiin ruokapöytään. Keittiössä tuoksuisi kaalilaatikko ..."

Suurimmaksi osaksi tekstissä puhutaan kuitenkin suoraan Heidistä ja kerrotaan hänen kokemuksistaan sekä tunteistaan. 

"Heidi leikkii olevansa kotona. Hän leikkii, että isä tulee töistä ja ottaa syliin. Heidi halaa puuta."

Syksyllä Heidi onneksi haetaan pois harmaasta talosta, ja silloin hän pääsee ystävällisen Annan hoiviin. Kun hänen sitten tulee aika hyvästellä Anna, molempia itkettää ikävästä. Kotona Suomessa Heidiä ja hänen veljeään vastassa on lasten isä. Lappukaulatyttö päättyy siis varsin onnellisesti, onhan kyseessä lapsille kirjoitettu teos. 



Tarina on hyvin koskettava ja Pelliccionin kuvitus heijastelee tekstin tunnelmia. Ikävien ihmisten luona kuvat ovat tummia ja harmaasävyisiä ja hahmot kuvattu laatikkomaisina takaa päin. Kun Heidi pääsee asumaan Annan luo, muuttuu kuvien väritys iloisemmaksi. Kotona Suomessa Heidin isän pään takana näyttää räiskyvän monivärinen ilotulitus. 

Lappukaulatyttö on tärkeä kirja, ja kuten sen takakannessa todetaan: "Sodan pitkät jäljet yltävät ainakin neljänteen sukupolveen. Tälläkin hetkellä on lapsia, jotka joutuvat jättämään kotinsa. Sotalasten surua ei saa unohtaa!"


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.