Roope Lipastin Viikinkisolmu - tarina ystävyydestä

Viikinkisolmu (WSOY, 2015) on Roope Lipastin kirjoittama lasten romaani, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen esihistoriaan, rauta-aikaan. Tapahtumat ja henkilöt ovat keksittyjä, mutta niiden taustalla Lipasti on kehitellyt tarinaansa todellisten historiallisten faktojen ympärille, mikä tekee romaanista kiinnostavan.

Kannen kuva ei varsinaisesti miellytä silmääni miellytä,
vaan tuo mieleen tietokoneella tehdyn elokuvajulisteen. 

Kirjan päähenkilö on Maanavilja, jota kutustaan lempinimellä Vilja. Vilja asuu pienessä kylässä Linnavuoren huipulla, suuren veden rannalla. Viljan isa on kylän seppä ja Viljasta varsin mahtava mies. Tyttö itse nauttii elämästään kesäisellä Linnavuorella, käyskentelee luonnossa ja auttaa äitiään askareissa. Viljan suurin haave on päästä purjehtimaan maailman meriä, seikkailemaan ja tutkimaan kaukaisia maita.

Eräänä päivänä Viljan kylään saapuu kauppalaivasto, jonka mukana purjentii Viljan ikäinen poika, Pekko. Pekko on jäänyt orvoksi, kun hurja viikinki Olavi seurueineen hyökkäsi hänen kotikyläänsä tuhoten sen ja ryöstäen Pekon perheen mukaansa. Olavi on pelottava viikinki, jonka maine kylmäverisenä tappajana ja julmana ryöstäjänä pitää ihmiset varuillaan ja sai heidät pelkäämään lähestyviä laivoja, sillä Olavin venekunnan lähestyminen tietää lähes varmaa tuhoa.

Pekko ja Vilja ystävystyvät ja uskoutuvat toisilleen - Vilja haaveistaan ja Pekko taustastaan. Kesäpäivien rauha rikkoutuu, kun pahin mahdollinen tapahtuu ja taivaanrantaan ilmestyy Olavin laivojen uhkaavat hahmot. Onneksi Viljan kylä on rakennettu mahtavalle Linnavuorelle, jonka linnoitukseen vihollisen on lähes mahdoton tunkeutua. Kyläläiset puolustavat kotiaan rohkeasti, mutta kalliilla hinnalla. Kun Olavi vihdoin joutuu perääntymään, jättää hän jälkeensä haavoittuneen pojan, Egilin.

Vilja ja Pekko tuntevat olevansa vastuussa Egilin kohtalosta ja vanhoja tapoja uhmaten pelastavat pojan ja kuljettavat tämän salassa mahtavan parantajan ja tietäjän, Hyvälemmen, mökille. Egil ystävystyy toipilasaikanaan Viljan kanssa, mikä ei Pekosta tunnu hyvältä. Pekko tekee suutuspäissään teon, joka asettaa Egilin hengen uudestaan vaaraan. Kaiken huipuksi Olavin veneiden purjeet ilmestyvät taas näkyviin... Vilja, Pekko ja Egil joutuvat punnitsemaan suhdettaan uudestaan ja miettimään, mitä tarkoittaa anteeksianto ja ystävyys.

Viikinkisolmu on mielestäni ennen kaikkea romaani ystävyydestä, ja Lipasti selvästi haluaa korostaa anteeksiantamisen ja toveruuden tärkeyttä. Viljalle hän on antanut viisaan ja oikeudenmukaisen puhemiehen roolin ja halun auttaa muita. Lipastin kerronta on kevyttä ja mutkatonta. Kirja sopiikin mainiosti alakouluikäisille, eikä lukeminen vaadi aikaisempaa kokemusta historiasta. Viikinkisolmu ei tarjonnut kovin suuria yllätyksiä, mutta ihan mukavan lukukokemuksen kuitenkin. Hieman minua häiritsi, miten Lipasti oli oikonut mutkia, ja henkilöt puhuivat keskenään samaa kieltä. Epäilen olisivatko muinaissuomalainen Vilja ja viikinki Egil eimerkiksi todellisuudessa ymmärtäneet toisiaan. Romaanin kannalta oli tietysti oleellista, että lapsilla oli keskenään yhteinen kieli.