Tähän taloon, jonnekin
avaimeni hukkasin!¨Se voi olla siellä tai täällä,
kakun alla, kaapin päällä!
Auttaisitko pikkuisen?
Etsisitkö avaimen?
Lukija pääsee avainta etsiessään katsomaan, millaisia asukkaita kerrostalossa asuu, ja saa huomata, että jokainen asunnoista on erilainen, omanlainen ja asukkaansa näköinen. Kuten me kaikki, myös talon asukkaat ovat kaikki erilaisia. Toiset ovat todella erikoisia tapauksia kuten esimerkiksi epäsovinnainen apina, ullakon tavaroita hamstraava kummitus tai seitsemän lilliputtifaijaa jotka rakastaen hoitavat lastaan Maijaa. Asuupa kerrostalossa myös karvainen nainen Peppilotta, supersankariperhe, kapinallinen prinsessa ja siamilaiset kaksoset, joiden ongelma on suuri: Kumpi päättää, mitä tänään tehdään, kun toinen haluaa luuhata kotona ja toinen kaipaa kaupungille?
Kerrostalo tuntuu oikeastaan eräänlaiselta pienoisyhteiskunnalta, jonka suljettujen ovien takana asuu erilaisia persoonia omine haaveineen, murheineen ja iloineen. Eräskin Aila-neiti aika usein vuoteessaan makaa ajatuksissaan. Ei jaksa tehdä mitään - eikä oikein sitäkään. Neiti toivoo, että pääsisi Mallorcalle, ja mukaan voisi tulla alakerran Kalle. Eikä neiti arvaa, että Kallella on tismalleen samat haaveet! Kumpikin pitää tunteet sisällään, eikä suljettujen ovien taakse voi nähdä, kuten ei toisen ajatuksiakaan voi lukea.
 | |
|
Sekä Manderin riimittelyt että yksityiskohtaiset kuvituksen hurmasivat minut oivaltavuudellaan. Kirjaa lukiessa (ja sitä kadonnutta avainta kuviesta etsiessä!) lapsikin oppii aivan huomaamattaan, että on aivan luonnollista, että meitä on täällä maailmassa hyvin erilaisia ihmsiä ja persoonia. On esimerkiksi aivan tavallista, että pikkulapsi saattaa Kuivalaisen Jimin tavoin haluta olla aivan jotain muuta kuin vanhemmat odottavat, tai että se naapurin Erkki valitettavasti purkaa netissä nimimerkin takana pahaa mieltään rumiin puheisiin ja kiukutteluun.
 | |
|
Ja niin, se avain, sekin kyllä löytyi eräästä asunnosta, mutta se jäi vielä arvoitukseksi, millainen henkilö avaimen kadottanut tyyppi on!
 |
| Tämän karkkikuvan äärelle viisivuotias pysähtyi kaikkein pisimmäksi aikaa. Oli nimittäin hauska tutkailla kuvaa ja bongailla siitä niitä kaikkia karkkeja, joita mäkin olen maistanut! Sanna Mander: Avain hukassa (Kustantamo S&S 2017) |
Tämä oli kyllä hauska kirja! Luin tämän ruotsiksi ja riimit ilahduttivat kovasti, hyvin vaikuttavat toimivan myös suomeksi. Joitakin pieniä eroavaisuuksiakin näyttäisi olevan, esimerkiksi neiti Ailan kohdalla ei mainittu suoraa ihastusta Kalleen vaan puhuttiin vain yleisesti komeasta miehestä, jonka voisi mukaansa ottaa. Kuvitus oli todella herkullinen, näitä voisi ottaa vaikka seinälle. :)
VastaaPoistaMinun kielitaitoni on niin huono, että en pystyisi nauttimaan kirjallisuudesta toisella kotimaisella, vaikka uskon, että kirja on ruotsinkielisenä vielä hauskempi. Kuvitus oli tässä kyllä ehdottomasti hykerryttävän hauskaa!
Poista