Naondel: Punaisen luostarin kronikoita

Ihastuin Maria Turtschaninoffin tyyliin kirjoittaa jo silloin, kun luin ensimmäistä kertaa hänen kirjoittamansa kirjan. Se kirja oli muuten Helsingin alla (Tammi 2012), ja suosittelen sitä kaikille, jotka pitävät fantasiakijallisuudesta, jossa omaan maailmaamme sekoittuu yllättäviä, mystisiä ja sadunomaisia elementtejä. Myös hänen muut kirjansa Anaché, Arra ja Maresi: Punaisen luostarin kronikoita ovat olleet erittäin hyviä lukukokemuksia. Siksipä siis suorastaan hihkuin riemusta, kun huomasin Tammen katalogista, että Turtschaninoff on kirjoittanut Maresille jatko-osan - tai oikeastaan Punaisen luostarin kronikoiden toisen osan, kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen Maresin tapahtumia. Sain tuon kirjan, Naondelin (Tammi 2016,  arvostelukappale kustantajalta, ruotsin kielestä suom. Marja Kyrö), hyppysiini hetki sitten, ja pakkohan se oli heti lukea. Naondel osoittautui yhtä hyväksi lukukokemukseksi kuin Turtschaninoffin aiemmat teokset.

Kansi: Laura Lyytinen

Naondelin tapahtumat sijoittuvat samaan fantasiamaailmaan kuin Arran, Anachén ja Maresin. Tuo Turtschaninoffin luoma maailma tuntuu erittäin todelliselta jokaista hyvin mietittyä yksityiskohtaansa myöten. Se pitää sisällään hyvin erilaisia aluita, joissa jokaisessa asuu alueen elinoloihin sopeutuneita ihmisiä omine kulttuureineen ja jumaluuksineen. Kirjan kertojia ovat eri-ikäiset tytöt ja naiset, jotka tulevat näistä eri maista. Tarinan aloittaa Kabira-nimisen tytön kertomus siitä miten hän rakkauden sokaisemana tulee paljastaneeksi visiirin pojalle, Iskanille, vartioimansa lähteen eli Anjin suuren voiman ja salaisuuden. Iskan on suorastaan hullu vallanhalusta ja valmis tekemään mitä vain saavuttaakseen ennennäkemättömän mahdin. Hän omii Anjin ja sen voimat itselleen, eikä kukaan tai mikään pysty vastustamaan Iskania sen jälkeen. Iskanin vallanhimo ajaa hänet orjuuttamaan muita kansoja ja ihmisiä. Hän etsii pakkomielteisesti  uusia voimalähteitä ja tuo matkoiltaan tuliaisina haaremiinsa aina uusia naisia. Osa heistä on orjia, osa  vaimoja tai jalkovaimoja. Kaikkia hän kuitenkin hyvksikäyttää mielensä mukaan. Tarina etenee näiden Iskanin orjuuttamien naisten kertomana. He ovat alistuneta kohtaloonsa ikuisessa palatsin vankeudessa kunnes yksi heistä näkee unen, joka rohkaisee naisia punomaan pakosuunnitelman.

Naondel on siis melko perinteinen fantasiakertomus, jossa paha on todella absoluuttinen paha, jota vastaan kannattaa taistella. Se on myös kertomus erilaisista ihmiskohtaloista ja mystisestä sisaruudesta. Toisaalta oli mielenkiintoista lukea tarinaan monen eri kertojan näkökulmasta, mutta toisaalta kertojia on niin monta, että naisten elämään ja ajatuksiin ei loppujen lopuksi pääse sisälle kuin melko pintapuolisesti. Kabira tulee lukijalle kaikkein tutummaksi, mutta ainakin minä jäin kaipaamaan lisää tietoa muutamista henkilöhahmoista, heidän ajatuksistaan ja vaikuttimistaan senkin jälkeen, kun kirjailija ei enää päästänyt heitä ääneen. Yhtäkaikki tämä on kirja minun makuuni, ja toivon, että Turtschaninoff kirjoittaa pian lisää.