tiistai 6. kesäkuuta 2017

Kuvakirja vanhemman masennuksesta: Amos ja sumupuu

Ilja Karsikas on kirjoittanut ja kuvittanut vertauskuvallisen kuvakirjan vaikeasta aiheesta, johon ainakaan minä en ole törmännyt kovin monessa lastenkirjassa. Karsikkaan kirja Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017, arvostelukappale kustantajalta) käsittelee vanhemman masennusta lapsen näkökulmasta. Tässä kuvakirjassa masentunut vanhempi on pienen Amoksen isä, joka tekee hurjasti töitä työpajassaan. Isä tekee niin paljon töitä, että ei oikein muista tulla antamaan Amokselle iltapalaa tai jaksa kertoa tälle satua. Isä puhuu kummia suuresta puusta, joka kasvaa hänen työpajassaan. Sitten isä menee taas töihin.



Aamulla Amos ei löydä isää mistään, ja suuri puu on todella kasvanut keskelle työpajaa. Sen oksistossa on sumuisia pilviä. Isä on kavunnut ylös ja hukkunut sumupuun oksistoon. Amos päättää lähteä etsimään isää ja pelastaa tämän sumusta. Aivan yksin pieni lapsi ei kuitenkaan joudu lähtemään tälle pelastusretkelle, sillä hän saa avukseen isoisänsä ja Nuusku-koiran. "Minäkin olen kerran eksynyt sumupuuhun", isoisä kertoo. Siksi isoisällä on varusteita, joiden avulla etsintä helpottuu ja köysi, jota seuraamalla pääsee takaisin kotiin.

Ilja Karsikas: Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017)

Amos, isoisä ja Nuusku kapuavat yhä ylemmäs ja kaivautuvat syvemmälle pilven sisään. He havaitsevat, että isä on jättänyt jälkeensä kaikki tärkeät tavaransa ja vaatteensa. Isoisä tietää kertoa, että väsynyt isä ei enää erota päivää yöstä. Vaikuttaa siltä, että isän ajatukset ovat todella synkkiä.

Ilja Karsikas: Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017)

Ilja Karsikas: Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017)
Kun isä vihdoin löytyy, on tämä pohjattoman uupunut ja poissaoleva. Amos joutuu pukemaan isälleen sukat jalkaan, koska tämä ei itse jaksa. Onneksi sitten tapahtuu jotain, mikä saa isän nauramaan, ja nauru puolestaan karkottaa sumua ja pienentää koko puuta. Voi, kun todellisuudessakin kaikki kävisi näin helposti, mutta sadut saavatkin mielestäni olla satumaisia!

Ilja Karsikas: Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017)

Isä pääsee kotiin sumupuusta, mutta yhä hän on uupunut ja ahdistunut. Isoisä jää aluksi hoitamaan isää yhdessä Amoksen kanssa ja selittää, kuinka isä tarvitsee lepoa toipuakseen. Amos ymmärrettävästi huolestuu kovasti, sillä kyllä hän ymmärtää, että isoisä ei voi aina asua heidän luonaan. Kuka muuten leikkii hänen kanssaan? Kuka laittaa ruokaa? Nämä ovat raskaita ajatuksia, eikä kenenkään pienen lapsen soisi joutuvan sellaisia pohtimaan. On kuitenkin valitettava tosiasia, että vanhempi voi syystä tai toisesta uupua, joutua sumuun. Sieltä pois ponnisteleminen voi tosiaan tuntua mahdottomalta, uuvuttavalta ja loputtomalta taistelulta. Onneksi Amoksen isällä ja Amoksella on tukenaan isoisä, eikä Amos joudu huolehtimaan isästään ja tämän toipumisesta yksin. Ja koska Amos ja sumupuu on lastenkirja, on siinä onneksi onnellinen loppu: Sumupuu kutistuu rusinan kokoiseksi ja isä nauraa kuten ennenkin. Isoisän ja Amoksen avulla isä onnistuu karkottamaan loputkin sumuhattarat, ja sumupuun siemenkin viedään pois työpajasta, jotta isä ei enää kasvattaisi vahingossa uutta sumupuuta.

Ilja Karsikas: Amos ja sumupuu (Etana Editions 2017)

Amos ei ehkä ihan ymmärrä isänsä sairauden laatua, mutta on läsnä ja tahtoo auttaa. Toisaalta se on raskas taakka pienen lapsen kannettavaksi, mutta hän saa paljon apua turvalliselta aikuiselta eli isoisältään. Amos ja sumupuu on kirja, joka kertoo lapsentasoisesti siitä, että vanhempi voi masentua tai uupua, mutta rohkaisee uskomaan, että uupumuksesta voi toipua. Tässä Helsingin Sanomien artikkelissa lastenpsykiatri Jari Sinkkonen tosin pohtii, että akuutissa traumaattisessa tilanteessa ei välttämättä ole mielekästä lukea lapselle kirjaa juuri siitä heidän perhettää koskettavasta kurjasta tilanteesta. Hän myös kaipaa kirjaan kohtausta, jossa isä ja poika keskustelisivat siitä, miksi isä sairastui. Rivien välistä on kyllä mielestäni luettavissa, että liian suuri työmäärä uuvutti Amoksen isän. Ehkä Sinkkonen tarkoittaa, että pienten lapsilukijoiden olisi hyvä ihan oikeasti "kuulla" tämä syy Amoksen isältä itseltään, jotta syytä sairastumiseen ei tarvitsisi ainakaan etsiä Amoksesta eli masentuneen lapsesta. Kirjan viimeisellä aukeamalla on erittäin iloinen ja toivoa herättävä kuva, josta näkee, että isän askel on kevyt ja mielikin varmasti jo parempi. Ainakin minulle jäi tarinasta hyvä mieli, eikä viisivuotias lapsilukijammekaan vaikuttanut ahdistuneen tarinasta.

4 kommenttia:

  1. Erittäin hyvä aihe lastenkirjaan. Tarpeellinen. Masentuneita vanhempia on Suomessa(kin) paljon, eivätkä he ehkä osaa lapsille tilannettaan selittää, eivät välttämättä itselleenkään. Kirjasta saa sanoja ja ajatuksia vaikenemisen tilalle, ja kun tarinalle saadaan onnellinen loppu, siitä syntyy uutta toivoa. Siinäkin mielessä kirja on tarpeen että lapsi joka lukee sen / tai jolle se luetaan, voi kuulla tuttavaperheistä joissa on tuo ongelma vaikka hänen omassa perheessään ei olisi, eikä hämmenny siitä. Sinkkosella on hyvä pointti; ongelma pitää ottaa puheeksi silloin kun aika on kypsä. Ei kenenkään lapsen tulisi joutua pohtimaan näin raskaita asioita, kuten toteat. Kunpa ei tarvitsisi, mutta toisaalta lapsilla on yllättäviä voimavaroja ja ihana lapsenmieli 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Ja lisäksi muistelen lukeneeni jostain, että lapsi poimii itselleen kuvakirjoista sen häntä koskettavan ja hänelle itselleen ymmärrettävästi avautuvan osan. Eli kirja, joka tuntuu aikuisesta raskaalta, ei välttämättä olekaan sitä lapselle. Näissäkin asioissa on hyvä kuunnella omaa lastaan ja tunnustella, millaista tukea ja keskustelua hän kaipaa. Toisaalta, masentuneen voi olla vaikea nähdä sitä käsillä olevaa tilannetta, eikä silloin aina ole jaksamista tai osaamista puhua (kute kirjoititin).

      Poista
  2. Minä kiinnostuin tästä kovasti. Tällainen kirja on hyvä lukea myös sellaiselle lapselle, jolla on vakaa tilanne, ikäänkuin ennakkovarautumisena ja keskustellen. Lukija voisi vaikka kysyä lapselta, mitä isä mahtaa selittää lapselle, kun hän on taas hymyilevänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että tämän voi lukea juuri tuollaisena "ennakkovarautumisena". Ja vaikka kaikki vanhemmat eivät suinkaan onneksi masennu tai ahdistu, vai vaikka lapsi olla ahdistunut, jos kokee vanhempansa olean syystä tai toisesta poissaoleva tai kiireinen. Ehkä tämä kirja avaisi keskustelua siihenkin suuntaan.

      Poista