Avain kivoihin lukukokemuksiin on kiinnostavien ja lukijan taitotasoa vastaavien kirjojen löytäminen. Aivan varmasti lukeminen tuntuu kamalalta, jos kirjan sisältö ei kiinnosta tai sen taso on liian haastava tai helppo. Ekaluokan jälkeen suurin osa koululaisista on saavuttanut ainakin tyydyttävän teknisen lukutaidon (ikätasoaan vastaavan), ja he voivat lukea ainakin tavutettuja, lyhyitä lauseita. Moni lukee pidempiäkin virkkeitä, eikä tarvitse tuekseen enää tavuuviivojakaan. Näitä helppolukuisia kirjoja voi etsiä vaikka sateisina lomapäivinä kirjastosta, ja ottaa sitten mukaan esimerkiksi Pihin naisen ideoimille lukupiknikeille. Jos lapsi ei vielä itse jaksa lukea koko kirjaa, mikä onkaan sen mukavampaa kuin lukea yhdessä ääneen, niin että aikuinen lukee osan tekstistä ja lapsi osan.
Helppolukuisia kirjasarjoja on monia, mutta kiva uutuussarja on WSOY:n kustantama Lukupalat. Sarjaa kirjoittavat ja kuvittavat kotimaiset tekijät, ja kirjoista on selvästi haluttu tehdä sekä visuaalisesti että sisällöllisesti lapsilukijoita kiinnostavia. Lukupalat-sarja sopii niille lukijoille, jotka osaavat jo lukea ymmärtäen tavuttamatonta tekstiä, mutta jotka eivät vielä jaksa lukea kovin pitkää tekstiä kerralla. Lukupalat on helppolukuinen kirjasarja, jossa virkkeet ovat yksinkertaisia, kuvat tukevat mukaansatempaavia tarinoita ja teksti on helposti ymmärrettävää.
Sarjan neljäs ja viiden osa ilmestyivät tänä keväänä, ja minä sain ne kustantajalta luettavakseni. Kolme aiemmin ilmestynyttä kirjaa olen esitellyt täällä. Uusimmat osat ovat Roope Lipastin kirjoittama Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä ja Anna Hallavan kirjoittama 2A:n kamut kykykilpailussa. Lätkä-Laurin on kuvittanut Harri Oksanen ja 2A:n kamut on kuvittanut Emmi Jormalainen. Vaikka missään ei luekaan, että näm kirjat olisi erityisesti suunnattu tytöille tai pojille, tulee minulla vahvasti sellainen olo, että jääkiekosta kertovat Lätkä-Lauri saattaa kiinnostaa enemmän poikalukijoita, ja 2A:n kamut vaaleanpunasävyisine kuvineen ja tyttökavereista kertovine teksteineen on ehkä enemmän tyttölukijoiden mieleen. Minä kyllä luin nämä molemmat omalle viisivuotiaalleni, eikä hän suosinut kumpaakaan kirjaan toisen kustannuksella, vaan halusi kuulla molemmat muutamaankin otteeseen.
Roope Lipasti & Harri Oksanen: Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä (WSOY 2017) |
Lätkä-Lauri ja ihmeräpylä siis kertoo Laurista, joka haluaa olla loistava NHL-maalivahti. Hän harjoittelee kotipihallaan, kunnes heidän kylälleen perustetaan vihdoin oma joukkue, jota valmentamaan valitaan Santerin isä, koska hän on käynyt nuoruudessaan samaa koulua, jota Teemu Selännekin kävi. Kirjassa on paljon huumoria, ja erityisesti minua ja meidän viisivuotiastamme nauratti, kun Lauri tekee itselleen maalivahdin varusteet muun muassa vieraspatjasta, joka joutaa Laurin mielestä suojuksiksi, sillä Hilla tädillä on sen verran pyöreä pehva, ettei siihen tarvita ylimääräsiiä pehmusteita. Lauri kyllä saa myöhemmin ihan omat, oikeat varusteet, mutta huomaa, että tie änäritähdeksi on yllättävän liukas ja jäinen. Kiekkoja ei ole ollenkaan helppo saada kiinni, ja Lauri meinaa jo heittää hanskat jäähän. Sitten hän saa isältää enonsa vanhan pesisräpsän, jolla kiekot on paljon helpompi napata haltuun!
|
Anna Hallava & Emmi Jormalainen: 2A:n kamut kykykilpailussa (WSOY 2017) |
Ainon ja Saaran välillä on kuitenkin koko ajan pientä kränää, eikä Aino tykkää Saaran komentelusta. Kilpailun aikana itsevarmalta vaikuttanut Saara sitten poteekin yllättäen ramppikuumetta, josta Aino hänet pelastaa. Tytöt voittavat kykykilpailut ja oppivat olemaan kolme parasta kaverusta.
|
Muita blogissani esiteltyjä helppolukuisia kirjoja pääset seläämaan klikkaamalla tätä linkkiä.
Hauskoja kirjoja koululaisille. Olen juuri lueskellut viikon ajan lastenkirjoja ja jopa ekaluokkalaisen oli hankala lukea tavutettua kirjaa. En muuten ymmärrä sellaisia kirjoja, eiköhän ne ole hankaliksi havaittuja ja riittää kun koulussa tavutetaan.
VastaaPoistaItse olen havainnut, että on ihan hyvä, että erilaisia kirjoja on tarjolla. Siis myös niitä tavutettuja. Monella aloittelevalle lukijalle on hurjan tärkeää, että pystyy lukemaan oikeaa kirjaa - vaikka sitten tavu kerrallaan. Ja tavurajat on joillekin paljon helpompi hahmottaa niistä valmiiksi tavutetuista kirjoista. Mutta! Olen sitä mieltä, että ne tavutetut, oikeat ja kovakantisen kirjat voisivat olla sellaisia kirjoja, joissa on vain yhdestä kahteen virkettä per sivu, jotta teknisesti vielä heikosti lukevien olisi mahdollista muistaa ne ko. sivulta lukemansa tavut ja edes yrittää ymmärtää kokonaisuutta. Suuraakkosin kirjoitettu teksti sen sijaan on kyllä aika tarpeetonta siinä vaiheessa, kun lapsi jo tuntee aakkoset. Koulussahan opetetaan nykyään "pikkukirjaimin". Olettekohan te lukeneet sellaista suuraakkosin kirjoitettua, tavutettua kirjaa, jossa on paljon tekstiä? Niitä on aika puuduttavia ja hankalia lukea, kun sanat jotenkin tuntuvat hukkuvan sinne tavujen sekaan...
PoistaIhana kirjoitus, jes! Olen samoilla linjoilla, että kesällä kivojen juttujen lukeminen olisi koululaiselle tärkeää :). Jatkan mielelläni sanomaasi kesän aikana kirjavinkeissä, kun ehtisin kirjoittamaan!
VastaaPoistaTavutuksessa ideana lienee tavujen automatisoiminen. Kun ne automatisoituu toistojen kautta (siksi niitä listoja luetutetaan aapisessa useita kertoja- että oppii tunnistamaan ulkoa!), luku sujuvoituu? Olisikohan näin :)
Kiitos bleue kannustavasta kommentista! Automatisoituminen on ehdottomasti se yksi tärkeä seikka tavujen jankkaamisessa. Ja tietysti se, että niiden avulla sana on helpompi lukea oikein (esim. ku-ka vs. kuk-ka) ja siten ymmärtää, mitä lukee.
Poista