Hel-YA! kuulumisia

Eilen lauantaina iso joukko ya-kirjallisuuden (young adult) eli nuorille aikuisille suunnatun kirjallisuuden faneja - minä mukaan lukien - kokoonnuimme Helsingin Suvilahdessa sijaitsevassa ravintola Lämmössä, jossa vietettiin Suomen ensimmäistä ya-kirjallisuuden fanitapahtumaan. Tunnelma Lämmössä oli todella lämminhenkinen ja iloinen. Sekä yleisöstä että paikalla olevista esiintyjistä välittyi aito kiinnostus ya-kirjallisuutta kohtaan. Hel-YA!:n ohjelma oli mielenkiintoista, ja keskustelemaan oli saapunut iso joukko minunkin lempparikirjailijoitani.

Tapahtumasta sain mukaani Angie Thomasin kirjoittaman
Viha jonka kylvät -romaanin ennakkokappaleen (Otava 2017).
Siltä on lupa odottaa järisyttävää lukukokemusta,
niin paljon sitä kehuivat esimerkiksi Mintie Das
ja kirjabloggarikollegani Linnea Kujerruksia-blogista.

Täytyy kyllä sanoa, että päivä oli aika pitkä, sillä päivä starttasi kello 13.00, ja viimeinen keskustelu alkoi klo 18.00. Istumalihaksilta kysyttiinkin kestävyyttä, että jaksoi istua kuuntelmassa kaikki keskustelut, joista osa käytiin englanniksi. Minä jouduin valitettavasti poistumaan heti kuuden jälkeen, enkä siis ehtinyt seurata viimeistä keskustelua tai osallistua Elina Rouhiaisen Muistojenlukija -kirjan julkkareihin.

Naiset kaiken takana: Laura Nevanlinna ja Laura Andersson

Ensimmäiseen Alussa oli tarina: Kuinka tarinamaailmat syntyvät -keskusteluun osallistuivat Mintie Das, Emmi Itäranta, Salla Simukka, Johanna Valkama ja Erika Vik. Jokainen heistä selosta aluksi hieman sitä, kuinka heidän omat tarinansa ja kirjojensa maailmat ovat syntyneet. Itäranta esimerkiksi kertoi, että hän näkee aluksi mielessään jonkin tietyn kuvan tai kohdan, josta kaikki lähtee liikkeelle. Tuntuu oikeastaan siltä, että hänen kirjojensa maailma on jo olemassa ja hän saa kirjoittaa sen esiin. 

Mintie Das, Emmi Itäranta, Salla Simukka, Johanna Valkama ja Erika Vik. Haastattelijana Laura Nevanlinna

Ylipäänsä päivän keskusteluista välittyi tunne, että kirjailijat todella uppoutuvat luomiinsa tarinoihin ja niiden maailmoihin, he kiintyvät hahmoihinsa ja haluavat tuoda näiden äänen kuuluville. Simukka naureskeli, että Lumikki-trilogiaa kirjoittaessaan hänelle saattoi väsyneenä tulla tunne, että pitäisikin soittaa Lumikille ja kysyä, mitä hän on mieltä tästä tai tuosta asiasta. Simukka kuvaili, että tuntui oikeastaan kuin hän olisi kirjoittanut trilogiaa yhdessä Lumikin kanssa. Niemikin kertoi nähneensä Et kävele yksin -romaaninsa päähenkilöparin kulkemassa ulkona lumipyryssä - tai ainakin luoneensa itselleen jälkikäteen muiston tuosta kohtaamisesta.

Valkaman kohdalla kirjoitusprosessi on tietysti hieman erilaista kuin muilla paneelin kirjailijoilla siitä syystä, että hänen kirjojensa tarinat sijoittuvat todelliseen historialliseen aikakauteen. Hän joutuukin kahlaamaan erilaisia lähteitä, ja kertoi käyttävänsä aineistonaan esimerkiksi vanhoja kansanrunoja.

Haastattelija Laura Nevanlinna sai aikaan pienen myrskyn kysyessään, miksi kirjailijat ovat päätyneet kirjoittamaan vahvoista naishahmoista. Simukan vastaus oli ihastuttava: Hän kertoi lähes vihaavansa termiä "strong female caracter", koska jos miespäähenkilö toimisi kuten naiset hänen kirjoissaan, ei kukaan ylistäisi heitä "vahvoiksi mieshahmoiksi". He olisivat vain miehiä. Siispä naispäähenkilöidenkin kohdalla voisi unohtaa jo määrittelyn vahvat naiset ja puhua pelkästään naisista, tytöistä tai vaikka vain ihmisistä.

Tämän jälkeen keskustelu eteni kohti aihetta, joka oli vahvasti läsnä myös keskusteluissa Tytöille, Pojille, Muille: Kuka kirjoittaa ja kenelle sekä Kaikki kohdallaan: Mikä YA:ssa on parasta. Kaikissa keskusteluissa mietittiin, millaista on hyvä ya-kirjallisuus, keille sitä kirjoitetaan ja millaisia hahmoja ja tarinoita ya-kirjallisuudessa on nähty ja toivottavasti vielä tullaan näkemään.

Tästä kuvasta kiitokset Lukijan roolissa -blogin Riikalle!
Kuvassa Juuli Niemi, Mintie Das, Emmi Itäranta, Salla Jantunen, Elina Rouhiainen ja Salla Simukka

Kuka kirjoittaa ja kenelle -keskustelussa panelisteina olivat Antti Halme, Siri Kolu, Aki Parhamaa & Anders Vacklin, Elina Rouhiainen ja Lukufiilis-lehdestä Amri Väre. Mikä YA:ssa on parasta? pohtivat Mintie Das, Emmi Itäranta, Juuli Niemi, Elina Rouhiainen, Salla Simukka ja kirjallisuuden opiskelija Salla Juntunen.

Vaikutti hyvin selvältä, että sekä lukijat, kirjailijat ja kustantajat haluavat lukea tarinoita, joissa päähenkilöinä on erilaisia ihmisiä. Sellaisia, joiden ääni ei vielä ole kirjallisuuden kentällä kuulunut. Itäranta esimerkiksi sanoi kokevansa lähes velvollisuudekseen kirjoittaa vähemmistöistä, ja myös Simukka kertoi kirjoittavansa ihmisistä, jotka eivät mahdu tiettyyn muottiin - eikä heidän tarvitsekaan mahtua. Vik, joka kirjoittaa myös vähemmistöstä, kertoi pohtivansa paljon kysymystä, mistä tulee pelko muukalaisia kohtaan.

Paarhamaa ja Vacklin puolestaan kertoivat, että heidän tulevassa kirjassaan tapahtumat sijoittuvat pelimaailmaan, ja heidän päähenkilönsä on 16-vuotias tyttö. Vacklin naureskeli, että hänen sisäinen feministinsä halusi kirjoittaa tytöstä, koska naisten historia on jäänyt pitkälti kirjoittamatta. Japanin ninjasotureista (vai samuraista, korjatkaa minua!) 30% oli naisia, mutta heistä on vaiettu historiankirjoituksessa. Sama seikka motivoi myös Itärantaa, Dasia ja Valkamaa. Das kirjoitta naismerirosvoista, ja Valkaman kirjoissa päähenkilöitä ovat naiset viikinkiaikana, joilloin naisten mahdollisuudet esimerkiksi metsästämiseen olivat hyvin rajoittuneet. Kaikki kolme kirjailijaa muistuttavat, että vaikka naisten mahdollisuudet toimia tietyissä ammateissa ja tehdä tiettyjä valintoja ovat kautta historian olleet rajoittuneita, on naisia kuitenkin aina toiminut vaikkapa nyt merirosvoina, sotureina ja seppinä.

Vaikka moni paikalla olleista ya-kirjailijoista haluaakin tietoisesti tuoda omassa teoksessaan vähemmistöön jääneen henkilön äänen kuuluvaksi, ei heistä kukaan kuitenkaan kirjoittanut pelkästään siksi, että haluaa saada tietyn sanoman runnottua läpi. Itäranta luottaa lukijaan siinä, että he löytävät kirjasta merkityksellisen sanoman, eikä lukijoita pidä pakottaa. Das jopa sanoi kirjan olevan pilalla, jos sanomasta tulee niin päälleliimattu, että se suorastaan hyppää sieltä esiin. Rouhiainen sanoi mielestäni hyvin, että vaikka ya-kirjallisuuden lukijoiden joukossa on paljon nuoria, jotka etsivät itseään ja omaa polkuaan, ei ya-kirjallisuuden tehtävä ole kasvattaa tai opettaa. Sekä kustantajat että kirjailijat kehuivat ya-kirjallisuuden lukijoita valveutuneeksi joukoksi, joka elää tätä päivää, joilla on vahvoja näkemyksiä ja katse tulevaisuudessa.

Eittämättä kirjailijalla on kuitenkin vastuu siitä mitä kirjoittaa, sillä hyvin kirjoitettu teos voi saada aikaan jotain hyvää ja toimia keskustelun avaajan, huono voi toimia aivan päinvastoin. Kolu nosti esimerkiksi oman Kesän jälkeen kaikki on toisin -romaaninsa, jota tehdessään hän käytti ensin kuukausikaupalla aikaa tiedon etsimiseen. Hän ei antanut itsensä kirjoittaa sanaakaan ennen kuin tiesi tarpeeksi kirjoittamastaan aiheesta eli transsukupuolisuudesta. "En halunnut kirjoittaa aihetta näkymättömäksi", hän kertoi.

Halmeen Mafiakesä-kirjassa päähenkilö on 16-vuotias Arttu-poika, mutta Halme paljasti, että oli kirjoittanut hahmon ensin tytöksi. Kustantajan ehdotuksesta hahmosta tulikin sitten poika, ja Halme kertoi pitävänsä kovasti lopputuloksesta, sillä Artun hahmosta tuli hänen mukaansa monipuolisempi ja herkempi tämän muutosprosessin kautta. 

Kirjailijalta vaaditaan aikamoista kykyä asettua toisen henkilön nahkoihin. Rouhiainen sanoo, että nuorempana hän arasteli kirjoittaa erilaisista ihmisistä kuin hän itse, mutta sanoo oppineensa siihen vähitellen. Toisaalta hän muistuttaa, että kyky kirjoittaa erilaisista henkilöistä on osa kirjailijan ammattitaitoa. Ja kuten Jantunen muistutti, lukijoilla pitää olla oikeus lukea tarinoita, joiden henkilöihin he voivat samastua.

Hel-ya!:n ohjelmaan oli tuotu myös varmasti montaa paikalla ollutta lukijaa ja kirjailijanalkua kiinnostava kokonaisuus Haluatko kirjailijaksi? Osuuden alussa jaettiin palkinnot Demin ja Hel-YA!:n yhdessä järjestämän kirjoituskilpailun voittajille, jonka jälkeen Katri Alatalo, Juuli Niemi ja Siri Kolu kertoivat, kuinka heistä tuli kirjailijoita ja mikä ya-kirjallisuudessa heitä viehättää. Tämän jälkeen yleisö sai esittää kustantajille kysymyksiä kirjoittamisesta ja kirjojen julkaisemisesta.

Ya-kirjallisuus onkin sellaista, joka viehättää sekä nuoria että aikuisia lukijoita. Kolulle ya-kirjat ovat ylellisesti ahmittavia kirjoja, joita voivat lukea kaikki nuorista alle 150-vuotiaisiin asti. Ya-kirjat ovat hänen mielestään ennen kaikkea etsivän ihmisen kirjallisuutta. 

Tammen ja WSOY:n lasten- ja nuortenkirjojen kustannuspäällikkö Paula Halkola haastattelee Juuli Niemi, Katri Alataloa ja Siri Kolua.

Minua ya-kirjoissa viehättää juuri se, että eri-ikäiset lukijat voivat löytää luettavaa niiden joukosta. Esimerkiksi Et kävele yksin on romaani, joka on voittanut Finlandia Junior palkinnon ja joka on kustannettu lasten- ja nuortenosaston kautta, mutta joka puhutteli minua, kolmekymppistä äiti-ihmistä aivan valtavasti. Osa ya-kirjoista romaaneista saakin kaksoisluokituksen esimerkiksi kirjastoissa. Muistan muuten, miten hämmentävää oli nuorena, kun lukemani fantasiakirjasarjan kirjoista yksi kappale oli asetettu lastenosastolle ja toinen aikuisten puolelle. 

Moni suomalaisesta ya-kirjaksi määritellyistä kirjoista onkin juuri fantasiakirjoja. Keskustelussa Alatalo kertoi määrittelevänsä itsensä mieluummin fantasia- kuin ya-kirjailijaksi, sillä hän ei ajattele kirjoittavansa erityisesti juuri nuorille ja nuorille aikuisille, vaan aivan kaikille. Nuoruus ikänä on hänen mukaansa kuitenkin jotain sellaista, jota leimaa tietty keskeneräisyys, välitilassa oleminen ja muutos. Siinä on paljon draaman aineksia, jotka viehättävät kirjailijoita ja joista voi ammentaa aiheita yhä uusiin romaaneihin.

Ja niin, kaikille pöytälaatikkokirjailijoille kustantajat halusivat antaa selvän viestin: Kirjoittakaa paljon, hiokaa tekstit timanttisiksi, luetuttakaa ne vaikka ystävillänne ja lähettäkää käsikirjoitukset rohkeasti kustantamoille, mutta vasta, kun olette itse niihin täysin tyytyväisiä. Valitkaa aiheita, joista teillä on sanottavaa ja jotka kiinnostavat teitä. Miettikää uusia näkökulmia, tuoreita aiheita ja tapoja rakentaa tekstiä, mutta älkää tehkö mitään näistä niin, että kirjoittamisesta tulee väkinäistä. Älkää lannistuko, vaikka ette saisi kirjallenne kustantajaa, sillä se ei tarkoita sitä, että teksti olisi huono tai te olisitte huonoja kirjoittajia. Ajankohta saattoi olla väärä juuri sinun kirjasi julkaisemiselle. Jos todella uskot tarinaasi, voit yrittää hioa sitä ja lähestyä kustantajaa uudestaan, kun aikaa on kulunut. Jos teksti ei kuitenkaan toimi, kirjoita rohkeasti jotain uutta!