Kun nyt aloin lukea Elina Rouhiaisen kirjoittamaa sarjan toista osaa Aistienvartijaa (Tammi 2018), jonka blogirinkilukijaksi lupauduin, olin jo oikeastaan unohtanut, kuinka paljon pidin tuosta ensimmäisesta osasta, ja ehkä juuri siksi minulla ei ollut kohtuttoman suuria odotuksia sarjan toisen osan suhteen. Oikeastaan voi siis sanoa, että yllätyin taas todella positiivisesti siitä, miten taitaavasti Rouhiainen kirjoittaa nuorista, erilaisuudesta ja yhteiskunnasta kuitenkin niin, että hänen romaaninsa on paitsi hienovaraisen kantaaottava myös todella viihdyttävä.
Aistienvartija jatkaa Kiurun ja hänen ystäviensä tarinaa melkein siitä, mihin se Muistojenlukijassa jäi. Kiuru on katolisessa sisäoppilaitoksessa Pohjois-Irlannissa ja muistinsa menettäneet ringin muut jäsenet ovat kuka missäkin ympäri Eurooppaa. Siinä, missä Muistojenlukijassa tarian keskiössä oli Kiuru, nousee Aistienvartijassa päähenkilön asemaan Bollywood, joka käyttää itsestään nyt nimeä Shame. Hän asuu Riiassa ja työskentelee osa-aikaisena eräässä kahvilassa. Vaeltelunhalu valtaa Bollywoodin mielen, ja juuri sopivasti hän saa kirjeen menneeltä itseltään, jossa käskee tulevaisuuden itseään matksutamaan Pohjois-Irlantiin ja etsimään Kiurun käsiinsä.
Uteliaisuudesta Bollywood tottelee ja yhyttää sisäoppilaitoksessa opiskelevan ja siellä itsenä löytäneen Kiurun. Kiuru muistaa Bollywoodin, Shangri-Lan, Väen ja kaikki muutkin menneen kesän tapahtumat, jotka on saanut Bollywoodin ja rinkinsä muut jäsenet eli, Dain ja Nelun, unohtamaan. Viimeksi mainitutkin saapuvat pian Kiurun ja Bollywoodin luok ja yhdessä nuoret ryhtyvät palauttamaan muistoja ja keksimään keinoa, jonka avulla he voisivat paeta lopullisesti voimiaan haluavan Väen kynsistä.
Tarina etenee jouhevasti, kovin syvälle henkilöhahmojen ajatuksiin menemättä. Läheisemmäksi tuleekin Bollywood, jonka perhetaustaa ja tunteita ja maailmantuskaa valotetaan enemmän. Myös Pohjois-Irlannin poliittinen tilanne, mellakointi ja kahtiajako sekä nuorten katolisten pohjoisinrlantilaisten tyttökoulutyttöjen elämä tuodaan kirjassa kiinnostavalla tavalla esiin. Tarinan edetessä käy selväksi, että pelätty Väki ei todellakaan ole unohtanut Bollywoodia, Kiurua, Nelua ja Daita, jotka saavat huomata, että Väki on itseasiassa aivan heidän kannoillaan ja lähetsyy heitä tutussa hahmossa...
Nelikokka tajuaa, että paetakseen väkeä heidän täytyy yrittää saada rinkinsä ehjäksi, vaikka sen viides jäsen on oikeasti kuollut traagisesti jo vuosikausia sitten. Lisäksi on selvää, ettei pakeneminen ole mahdollista ikuisesti, ja joskus suora toiminta voi olla parempi ratkaisu kuin karkuun juokseminen.
Aistienvartija on erinomainen nuortenromaani, jossa vetävä ja miellyttävästi kirjoitettu tarina koukuttaa sekä meitä vanhempia että uskoakseni myös nuorempia lukijoita. Vaikka kirja sisältää fantasiaelementtien lisäksi painavaa asiaa, on se kiitettävän helppolukuinen. Nuortenkirjalli ominaisesti tarinassa käsitellään paljon myös nuorten sisäistä maailmaa, kasvamista, itsensä etsimistä ja rakkautta. Sarjan kolmanne ja viimeisen osan nimi tulee Aistienvartijan takaliepeen perusteella olemaan Unienpunoja, mikä viittaa siihen, että sen tarinan keskiössä on nuori, paperiton romanipoika Dai. Odotan sarjan viimeistä osaa suurella mielenkiinnolla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.