Kun lapsi alkaa lukea

Olen viime vuoden aikana työssäni omaksunut ajatuksen, että on kolme tapaa lukea (Ajatus peräisin Gail Bousheyn ja Joan Moserin Daily 5 -metodista, josta Muijalan koulu on tarjonnut koulutusta) ; Voi lukea tekstejä, voi lukea kuvia ja voi lukea omin sanoin. Ekaluokkalaisteni kanssa lähdimme liikkeelle siitä, että kaikki osaavat lukea, vaikka eivät vielä osaisikaan lukea kirjaimia. Harjoittelimme sanojen lisäksi kuvin lukemista ja tarinoiden kertomsta omin sanoin. Näin jokainen pääsi jo ennen sanalukutaidon oppimista lukemaan ihan oikeita kirjoja. Luin oppilaille satukirjoja, opettelimme uusia luetun ymmärtämisen asioita niiden avulla ja oppilaat lukivat niitä itse jokaisella äidinkielen tunnilla. Ihan mahtavaa! Satukirjojen lukemista ei pitäisi lopettaa silloin, kun lapsi menee kouluun. Mielestäni on myös tärkeää, että vaikka lapsi osaisikin jo lukea itse, hänelle luetaan vielä ääneen.

Noh, tämä nyt oli tällaista, lähinnä kai omaan opettajuuteeni liittyvää ja aika itsestäänselvääkin alkulöpinää ja pohdintaa, josta on hyvä luoda aasinsilta varsinaiseen asiaani....

Ylpeänä nimittäin huomasin, että esikoinen on alkanut nyt itse lukea tarinoita kirjoista omin sanoin. Kävimme tänään kirjastossa ja lainsimme ison kassillisen kirjoja, jotka luimme kertaalleen yhdessä läpi. Pari kirjaa selvästi kiinnosti lasta muita enemmän, ja hän halusi, että luen ne vielä uudestaan. Ja illalla esikoinen halusi, että hänen isänsä lukee ääneen taas ne samat kirjat. Ja loppujen lopuksi poika sitten lukikin näitä kirjoja meille itse. Nämä kirjat olivat Peter Bentlyn (suom. Terhi Leskinen, Kustannus-Mäkelä) kirjoittama ja Martha Lightfootin hauskasti kuvittama Monsteriauto sankarina ja Kristiina Louhen (Tammi, 1985) omastakin mielestänikin ihana Aino ja Pakkasen Poika. Tuo ensin mainittu kirja upposi autohulluun pikkupoikaamme kirjan toisen päähenkilön (suuri monsteriauto) ansiosta, ja jälkimmäisessä hän varmaan samastui Ainon rooliin uutena isosisaruksena. Monsteriauto-kirjassa oli kaiken lisäksi poikaa kiehtovia Brummm-äännähdyksiä, jotka hän muisti itsekin toistella lukiessaan kirjaa meille.





Toki tiedän, että ei tässä nyt mitään kovin ihmeellista ole. On ihan normaalia, että ensin joku lukee kirjan lapselle, lapsi oppii sen ulkoa ja lukee sitä sitten itse omin sanoin. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta meillä, kun poika halusi itse lukea kirjaa ääneen! Ja hei, mitä kaikkea hän kirjasta muistikaan. Hän osasi toistaa sellaisia lauseita, joita minäkään en olisi muistanut kirjasta lukeneeni. Ilahduin, koska huomasin, kuinka tarkkaan esikoinen oli kirjoja kuunnellut. Lisäksi huomasin, mitkä asiat häntä olivat kiehtoneet niin paljon, että ne olivat jääneet hänen mieleensä. Mahtavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.