Repun salaisuus tarjoilee lukijaystävällisen läpileikkauksen suomalaiseen kouluhistoriaan

Paula Moilasen uusin historiallinen romaanikirja Repun salaisuus (Lasten Keskus, 2014) on paitsi leppoisasti etenevä kertomus lasten elämästä eri aikakausina myös erittäin informatiivinen tietopaketti lähihistoriastamme - etenkin Suomen kouluhistoriasta aina nykypäivään saakka. Moilanen kertoo tarinan useamman sukupolven kautta.


Kertomus alkaa vuodesta 1922, jolloin Paavo-poika viettää leppoisaa kesää isovanhempiensa kanssa Ohtakarin kalastajasaaressa Kokkolan Lohtajalla. Paavo tutustuu kalastajan ja luotsin ammatteihin sekä pohtii omaa tulevaisuuttaan; Mihin ammattiin sitä ryhtyisi? Kaikkein eniten Paavoa kuitenkin mietityttää syksyn tulo ja sen myötä alkava kiertokoulu. Kuten varmaan kaikki tulevat koululaiset vielä tänäkin päivänä, myös Paavo jännittää, millaista koulussa on ja mitä siellä tapahtuu. Jännitystä helpottaa kuitenkin kummasti kaunis vihreä puupenaali, jonka Paavo nikkaroi yhdessä tuoransa kanssa.

Kirjan seuraava osa käsittelee sodan jälkeistä aikaa, eli koulun lukuvuotta 1946-1947. Suomessa eletään jälleenrakennuksen ja sodasta toipumisen aikaa. Paavo on kuollut rintamalla ja hänen vaimonsa on  aloittelemassa uutta elämää Lapin sodan runtelemassa Sodankylän Siurunmaassa. Paavon tytär Maija asuu Mummolassa Lohtajalla ja on oman koulutiensä alussa. Näppärä Maija aloittaa kansakoulun vuotta aikaisemmin kuin muut lapset, mutta viihtyy silti hyvin koulussa, jonka alkuluokkia opettaa vielä nuori ja kokematon, mutta ystävällinen opettajatar. Maijan mukana koulutiella kuolkee jo hieman kolhiintunut ja kulunut vihreä, puinen penaali. Se on Maijan ainoa konkreettinen muisto isästään.

Kirjan viimeinen osa kertoo vuodesta 2014, jolloin Maijan tyttärenpojan Iikan koulussa vietetään historiallista jaksoa. Maija-mummi pääsee osallistumaan lapsenlapsensa koulunkäyntiin ja herättää elävällä esiintymisellään kouluhistorian henkiin viitosluokkalaisten oppilaiden iloksi. Vaikka Iikka aluksi nolosteleekin isovanhempiensa osallistumista kouluviikkoon, on hänkin loppujen lopuksi tyytyväinen mumminsa esitykseen. Tärkeä rooli on myös vanhalla, puisella, vihreällä penaalilla, jonka mummi antaa Iikalle esiteltävksi koulussa....

"Repun salaisuus" -kirjan takakansi on hieman harhaanjohtava. Sen mukaan "Repun salaisuus paljastuu pikkuhiljaa...". Konkreettinen repun salaisuus eli vihreä penaali ei nimitääin paljastu lukijalle mitenkään pikkuhiljaa, vaan ihan "kertarysäyksellä". Ehkäpä tällä salaisuudella viitataankin siihen vertauskuvalliseen salaisuuteen, jonka lapsen koulureppu ja sen sisältämä penaali kätkevät. Penaalin avulla suvun vaiheet avautuvat kirjan päähenkilöille ja kouluhistoriamme vaiheet meille lukijoille.

Paula Moilanen kirjoittaa taitavaa historiallista proosaa, ja Ulla Eton kuvat ovat myös erittäin tarkkoja ja tuovat paljon lisäinformaatiota. Jäin kuitenkin miettimään, ovatko kuvat lapsilukijoista tarpeeksi mielenkiintoisia, jotta ne houkuttelisivat erilaisia lukijoita tarttumaan tähän teokseen. Itse en ehkä lapsena olisi kiinnostunut tästä kirjasta sen kansikuvan perusteella, vaikka innokas lukija olinkin. Sääli, että kuvien hienouden hoksaa ehkä näin aikuisena paremmin.

Moilasen käyttämä kieli vilisee monia sellaisia termejä ja sanoja, joita nykypäivän lapset (ja aikuiset) eivät välttämättä enää tunne. Siksi kunkin luvun lopussa on avainsanat selitetty, mikä on ihan hyvä juttu. Tosin, lukija joutuu nyt hyppimään muutaman sivun verran, kun vaikea sana tulee kohdalle. Lapsilukijoita ajatellen tämä on hieman hankalaa. Avainsanat olisi ehkä kannattanut laittaa aina sen sivun, jossa sana esiintyy, alaviitteisiin.


Repun salaisuus on mielestäni todella hyvä kirja luettavaksi yhdessä luokassa oppilaiden kanssa. Se sopisi sekä historian että äidinkielen tunneilla luettavaksi - aivan ehdottomasti! Moilanen on itsekin todennut:

"Entä jos koulun, kodin tai mummolan lukutuokioissa luettaisiinkin yhdessä historiallista tietoromaania? Herättäisikö se lukijan ja kuuntelijan pohtimaan yhdessä, millaista lasten elämä on ollut ennen? Minä uskon vakaasti niin, ja siksi kirjani ovat syntyneet. Historian ovi aukeaa lapselle, kun vanhemmat ja isovanhemmat kertovat heille omasta lapsuudestaan. Omana kouluaikanani historian oppikirjat pursuivat alusta asti sotia, vuosilukuja ja valtaa pitäven nimiä vuosisatojen takaa. Monelle se oli liikaa ja kiinnostus menneeseen sammui. Minä uskon historiallisiin tarinoihin ja seikkailuun. Niiden kautta herää sitten uteliaisuus oman kotiseudun ja Suomen historiaan. "(http://www.kolumbus.fi/paula.moilanen/Paula_Moilanen_Kotisivut/index.html)"  

Olen täysin samaa mieltä Moilasen kanssa ja siksi jaksan innostua näistä mikrohistoriaa käsittelevistä teoksista. Toivottavasti monet opettajat löytävät tämän teoksen ja tuovat sen luokkahuoneisiin. Minulla tämä kirja herätti myös konkreettisia opetusideoita teemapäivän tai kokonaisen teemaviikonkin muodossa... Niistä taidankin kirjoittaa hieman myöhemmin ihan erikseen!

Kommentit

  1. Kiitos tästä :) Olisi kiva lukea millaisia konkreettisia ideoita kirja herätti opetukseen. En ole itse vielä ehtinyt paneutua teokseen, mutta kiinnostaa kovin, etenkin sinun esittelysi jälkeen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi ja kiva, jos innostuit kirjasta. Se kannatta kyllä lukea! Opetusideapostaus on luonnoksen tasolla koneella, mutta vaatii vielä pientä hiomista. ;) Palaan kyllä asiaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti