Pekka Töpöhäntä ja joululahjavarkaat

Moni varmaan on lukenut omassa lapsuudessaan tarinoita tästä sydämellisestä, hännättömästä kissasta, joka joutuu usein ilkeän Monni-kissan pilkkaamaksi, mutta jolle lopulta käy kuitenkin aina hyvin, kun Monni puolestaan saa nenilleen. Löysin vanhempieni kätköistä laatikon omia vanhoja satukirjojani ja siellä vastaan tuli tämä ihastuttava Göstä Knutssonin kirjoittama (suom. Terttu Liukko) ja Lucie Lundbergin kuvittama joulukirja Pekka Töpöhäntä ja joululahjavarkaat (Oy Satusiivet - Sagovingar Ab, 1989).

Tässä kirjassa Pekka Töpöhäntä ja Maija Maitoparta ovat perustaneet perheen, ja heillä on kolme lasta: Mai, Muh ja Murre. Mai on varsin tomera tyttökissa, joka pitää kuria vallattomille veljilleen. Kirjan alussa Töpöhännän ja Maitoparran kotona valmistellaan kiireen vilkkaa joulua. Maija siivoaa, ja Pekka on lähtenyt joululahjaostoksille. Rahaa Pekalla on mukanaan viisi markkaa tulitikkurasiassa. Pekka-ressukka töppäilee tavaratalossa, kun ei oikein osaa kulkea liukuportaissa, ja tulitikkurasiastakin löytyy kolikoiden sijaan pari tulitikkua. Ja tietekin on niin, että Monni on todistamassa jokaista kömmähdystä, eikä Pekka töpöhäntä säästy Monnin pilkalta tässäkään kirjassa. Pekka-parka joutuu palamaan kotiin perheensä luo tyhjin käsin.

Onneksi perheen jouluvieraaksi saapuu pidetty Trisse-kissa, joka vie Maijan ja Pekan katsomaan tv-esityksen filmaamista. Hän usuttaa Pekan Monnia vastaan tietokilpailuun. Kiero-Monni koittaa tietysti vilpillisin keinon voittaa itselleen palkintona olevat kymmenen markkaa ja nöyryttää siinä samalla Pekkaa. Vaan Pekkapa onnistuu sekä voittamaan Monnin että hauskuuttamaan yleisiöäkin siinä sivussa. Monni saa tarinan lopussa ansionsa mukaan, kun selviää, että hän on syyllinen Pekan viisimarkkasenkin katoamiseen. Paksu Tirisse-kissa näet istuu Monnin komealle hännälle koko tv-yleisön edessä. Loppujen lopuksi Pekka siis saa ostettua koko perheelleen oikein hienot lahjat, ja Maijan ja Pekan perheessä juhlitaan joulua suurella riemulla.

Lucie Lundbergin kuvitusta teoksessa Pekka Töpöhäntä ja joululahjavarkaat
Taitto on aavistuksen sekava, mutta muistan kuvien kiehtoneen minua kovasti lapsena.

Jotenkin minulla on hämärä muistikuva, että ihmettelin pienenä, miten perheen isä voi olla noin poloinen reppana. Eikö isien pitäisi osata kaikki? Muistan, miten minua pienenä säälitti, kun Monni pilkkasi Pekkaa ja miten iloitsin, kun Monni sai ansionsa mukaan. Hieman hassulta tuntui tällainen suoraviivainen paha-saa-palkkansa -ajattelu, mutta näinhän se lasten saduissa usein menee. Eikä Pekka sorru tässä kirjassa pilkkaamaan Monnia tai ilkeilemään, vaan pysyy kilttinä kissana eikä alennu Monnin tasolle. Ja tietysti pitää muistaa, että Göstä Knutsson ensimmäiset Pekka Töpöhäntä -kirjat julkaistiin 1930-luvun lopussa. Tämänkin kirjan kieliasu on jo hieman vanhahtavaa, mutta kyllä tätä kuvakirjaa varmasti tullaan lukemaan meidänkin perheessämme, jahka omat lapseni vielä hieman kasvavat. Tekstiä on vielä liian paljon, jotta esikoinenkaan jaksaisi tätä seurata.

Kommentit

  1. Tässä oli minulle aivan uusi Pekka Töpöhäntä. Luin Pekka-kirjoja lapsena paljonkin, mutta tämä näköjään on mennyt ohi. Näitä Töpöhäntiä olisikin kiva lukea pitkästä aikaa uudestaan. Löysin nimittäin kokoelmapainoksen vuosi-pari sitten marketista, mutten ole vielä lukenut. Hyvä kun muistuttelit. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sama tarina taitaa olla ilmestynyt myös nimellä "Pekka Töpöhäntä pelstaa joulun". Kuulostaako tutummalta? :)

      Poista

Lähetä kommentti