Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki

Tähtimosaiikki (Otava, 2015) on uusi nuorille kirjoitettu seikkailufantasia, jonka kirjoittaja Iida Sammalisto on itsekin vasta parikymppinen nuori aikuinen. Koska Sammalisto siis varmasti tuntee kirjansa kohderyhmän, odotin teokselta paljon enkä kyllä pettynyt.



Tähtimosaiikin päähenkilö on aikuisuuden kynnyksellä oleva Suna, vaeltajatyttö, jonka paras ja rakkain ystävä on hänen Io-kettunsa. Sunan vanhemmat ovat menehtyneet traagisesti, mutta hän jatkaa näiden opastamaa vaeltajaelämää ja nauttii sen tuomasta vapaudesta sekä erämaiden yksinäisyydestä. Vaellusta varjostaa kuitenkin Korppiruhtinaan valta, joka ulottuu Ruskan jokaiseen soppeen ja jonka symboli on ruhtinaan rakennuttama, pilviä hipova torni. Korppiruhtinaan kätyrit eivät luovuta ennen, kun ovat toteuttaneet hallitsijansa jokaisen käskyn, ja nyt tuo käsky määrää tuhoamaan vaeltajat.

Kirjan toinen päähenkilö on Lupus, nuori tähti, joka ylhäällä Pyhän Kuun valtakunnassa lausuu tämän langettaman ennustuksen. Ennustuksen mukaan Korppiruhtinaan rakennuttama torni toisi kasvaessaan tuhoa ja kauhua myös taivaiden verkkaiseen elämään, ja ratkaisevan tärkeää olisi löytää vaeltaja, jonka kohtalo olisi tuhota tuo paha. Lupus lähetetään Ruskaan etsimään vaeltajaa.

Sunan ja Lupuksen tiet kohtaavat, ja noiden kahden nuoren elämä on siitä asti kietoutunut yhteen. Arvattavaa kuitenkin on, että vapauteen tottunut Suna, nuori tyttö ei rohkene eikä halua nousta yksin Korppiruhtinasta vastaan. Lupuksen tehtävä on suostutella Sunaa mutta kuitenkin pitää tämä turvassa heidän kintereillään räksyttävältä pedolta. Raskaan tehtävänsä lisäksi Sunan askelta painaa myös Levoton sielu, joka ratsastaa tytön selässä minne tämä meneekin...

Tähtimosaiikissa, kuten useimmissa muissakin fantasiakirjoissa, peruslähtökohtana on tilanne, jossa hyvän on kukistettava maailmaa uhkaava paha. Kirjan juoni pitääkin sisällään ennalta-arvattavia elementtejä, mutta myös tarpeeksi yllätyksellisyyttä, jotta lukijalla ei ole sellainen olo, että hän tietää loppuratkaisun jo ennen viimeisille sivuille pääsemistä. Lukijana olin myös aistivinani Lupuksen ja Sunan suhteessa romantiikkaa, mutta Sammalisto jättää miellyttävästi nuorten suhteen avoimeksi. Päähenkilö Suna puolestaan on hahmo, joka on aika tyypillinen nuorten fantasiaseikkailujen sankaritar: punahiuksinen, hurja, kesytön, rohkea, mutta kuitenkin pelokas, päättäväinen ja itsenäinen. Vaikka en halua loppuratkaisua paljastaa, voin kirjoittaa, että minulla tuli väkisinkin mieleen siitä Taru Sormusten Herrasta -trilogian loppu ja Frodon sekä Klonkun suhde - se, miten kaikella on tarkoituksensa.

Mielestäni Tähtimosaiikin hienous onkin ennen kaikkea sen Sammaliston tavassa kirjoittaa kaunista, kuvailevaa kieltä. Hän käyttää paljon vertauksia, metaforia ja elollistaa elotonta luontoa todella hienosti. Lukijan on helppo aistia tekstistä, että Sammalisto nauttii suuresti kirjoittamisesta ja kielellä leikittelemisestä.

"Aamu alkoi vaaleta. tähdet sammuivat yksitellen auringon kullankarvaiseen hurmeeseen, kun hehkuva kiekko hamusi Ruskan taivasta pitkillä sormillaan." (Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki, s. 42)

Oli positiivinen kokemus lukea nuoren kirjailijan kirjoittamaa laadukasta kotimaista fantasiaa, ja toivonkin Sammalisto julkaisee pian jotain uutta. :) Tätä kirjaa suosittelisin erityisesti alakoulun yläluokkalaislle ja yläkouluikäisille nuorille.

Kommentit

  1. Mulla on tämä lainassa kirjastosta parhaillaan, ja odotan sopivaa hetkeä tälle. Eiköhän sellainen pian tule, sillä bloggauksesi innosti kirjaan kovasti! :) Luettavien kirjojen pinossakin on tuttuja, Saimi ja Selma, Sirkusjuna saapuu, ja Viikinkisolmukin on parhaillaan kirjsatosta lainassa. Sulla on hyvä maku. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kuulla, että innostuit kirjasta. Se kannattaa lukea - etenkin tosiaan kauniin kielensä takia. Luin juuri tuon Saimin ja Selman loppuun, ja täytyy sanoa, että se oli hauska. Ja hei, ei omassa kirjamaussasikaan tunnu olevan valittamista. ;)

      Poista

Lähetä kommentti