Kun suunnitelmat muuttuvat: Roosan paras päivä

Aika moni varmasti tunnistaa sen tylsän tilanteen, kun on tehnyt suuria suunnitelmia ja odottaa jotakin oikein kovasti, mutta sitten - syystä tai toisesta - suunnitelmat menevät ihan pipariksi. Ainakin lapsiperheissä tätä taitaa sattua vähän väliä. Näin käy myös Roosa-ketulle Laura Rankin kirjoittamassa ja kuvittamassa (suom. Raija Rintamäki) kuvakirjassa Roosan paras päivä (Kustannus-Mäkelä, 2015). 



Roosa on innoissaan, sillä on lauantai, päivistä parhain. Roosa odottaa kovasti, että saa olla koko päivän yhdessä äidin ja isän kanssa, eikä hänen tarvitse mennä kouluun, ei tehdä läksyjä, eikä käydä harjoituksissa. Hän saa olla kotona! Roosalla on muutama suunnitelma päivän varalle: Hän haluaa aamiaiseksi mustikkalettuja, katsoa lempiohjelmansa, istuttaa kukkia isän kanssa ja leipoa pikkuleipiä äidin kanssa. 



Käy kuitenkin niin kurjasti, että mummin talossa hajoaa putki, jota isä joutuu lähteä korjaamaan. Äiti muistaa, että tänään on serkun syntymäpäivät eikä lahjaakaan ole vielä hankittu. Roosa joutuu unohtamaan kiirettömän päivän kotona, aamiaisletut ja lempiohjelmansa, kun pitää kiiruhtaa ostoksille äidin kanssa ja sitten serkun juhliin, vaikka Roosa ei edes välitä serkustaan, koska tämä aina kiusaa Roosaa.


Roosa lupaa kiukuissaan lähteä synttäreille, jos saa lempimekkonsa päälle. Käy kuitenkin niin kurjasti, että pesukonekin hajoaa, ja lempimekko jää märäksi. Se on viimeinen pisara pettyneelle pikkuketulle, ja niin Roosa syöksyy suutuspäissään ulos. 

Kuvieni epätarkkuudesta piti huolen pienin kamera-assistenttini,
joka olisi kovasti halunnut käännellä kirjan sivuja ja viedä kameran käsistäni..
Pahoittelut!



Piilossa pensaan alla Roosa purkaa pahaa mieltään ja vähitellen hänen olonsa alkaakin helpottua. Ja kun vielä käy niin onnekkaasti, että äiti ja Roosa poimivat molemmat tahoillaan voikukan, jonka hahtuvat he lähettävät toiveiden saattelemina ilmaan, on Roosan päivä kuitenkin pelastettu... Ääneenlausumaton näet näyttää toteutuvan ja autonrenkaan puhkeamisen takia synttärireissu joudutaankin perumaan.




Roosan paras päivä alkaa alusta!

Odotin kirjalle loppua, jossa Roosa olisi mennyt serkkunsa syntymäpäiville ja huomannut, että sielläkin on ihan kivaa. Oli kuitenkin hauska lukea tällainen loppuratkaisu, jossa tarinan lopussa ikävät velvoitteet (kyllä kai ilkimyksen synttäreille meneminen voi tuntua tylsältä pakkopullalta) voidaan unohtaa, ja Roosa saa viettää hauskan päivän yhdessä vanhempiensa kanssa. Kyllähän se niin on, että moni lapsi ja aikuinenkin kaipaa viikonlopuilta rauhoittumista ja yhdessäoloa oman perheen kesken.

Kommentit