Kuvakirjoja uusille ekaluokkalaisille - Koulu alkaa

Mielestäni on tärkeää, että ekaluokkalaisillekin luetaan vielä ääneen - myös kuvakirjoja. Niiden joukosta löytyy hienoja kirjoja, joiden avulla lapsi voi käsitellä erilaisia tunteita ja arkipäivän tapahtumia. Muutaman viikon päästä monessa perheessä eletään varsin jännittäviä aikoja, kun koulut alkavat ja pienet ekaluokkalaiset aloittavat pitkän koulutaipaleensa. Valitsin tähän kaksi kuvakirjaa, jotka kertovat koulun alkamisesta ja siitä, miten jännittävältä se voi tuntua.



Gunilla Bergströmin kirjoittama ja kuvittama Mikko Mallikas  menee kouluun (Tammi, 2002) on kuvakirja, joka tuo varmasti monen ekaluokkalaisen vanhemman mieleen muistoja omasta lapsuudestaan, onhan kirja alkujaan ilmestynyt vuonna 1982. Se voikin tuntua paikoin hieman vanhahtavalta, mutta sen sisältö on edelleen erittäin ajankohtainen ja sanoma mitä hienoin.

Kirjassa Mikko Mallikas on aloittamassa koulun, ja sitä varten hänelle on ostettu uusi koulureppu ja penaali. Hän ei kuitenkaan ole ollenkaan oma itsensä. Isä joutuu normaalisti käskemään häntä monta kertaa ja muistuttamaan asioista useasti, mutta nyt Mikko tekee kaiken heti, kun isä pyytää. Hän ei vitkuttele, ei riehu eikä uohtele asioita. Isä arvaa, että Mikko taitaa jännittää, ehkä suorastaan jopa pelottaa. Mutta isällä on Mikolle tärkeä uutinen; Hän kertoo, että tällä samalla hetkellä ympäri maata on tuhansia muitakin lapsia, joista tuntuu täsmälleen samalta kuin Mikosta. Kaikkia uusia ekaluokkalaisia jännittää ja se on ihan okei. 



Seuraavana aamuna Mikko on valmis menemään uuteen kouluunsa, omaan luokkaansa, jossa hän tapaa opettajansa. Opettaja kertoo koko luokalle suuren salaisuuden, eikä Mikkoa ja muita lapsia sen jälkeen enää jännitä yhtään niin paljon. Opettaja näet paljastaa, että kaikkein eniten jännitää häntä itseään!



Toinen kirja tästä samasta aiheesta on Ian Whybrown kirjoittama ja Rosie Reeven kuvittama kirjan Salla menee kouluun (Kustannus-Mäkelä 2010). Kuten Mikko Mallikasta, myös Salla-pupa jännittää kovasti mennä kouluun. Häntä huolestuttaa, sillä omasta mielestään hän ei ole hyvä liikunnassa, eikä hän osaa vielä lukea tai laskeakaan. Kengännauhojen solmiminen on Sallasta kovin vaikeaa, ja opettajakin saattaa olla vihainen ja pelottava huutaja. Sallan äiti koittaa lohduttaa pikkuista ja kertoa, että opettaja tuskin karjuu oppilaille, eikä koulussa vielä tarvitse osatakaan kaikkia noita asioita. 

Salla-opettaja huuta oppilasraukoille.



Kun Sallan ystävä sitten tulee leikkimään hänen kanssaan, he harjoittelevat yhdessä erilaisia voimisteluliikkeitä ja kirjaimia. Ja kuinka ollakaan, Salla huomaa, että osaa sittenkin jo aika paljon kaikenlaista, eikä kouluunmenokaan enää tunnu niin jännittävältä. Ja onnistuu hän vihdoin myös solmimaan ne kengännauhatkin. Seuraavana päivän koulussa Salla huomaa, että äiti oli oikeassa; Koulussa on kivaa!




Salla menee kouluun on varsin tavallinen kuvakirja, jonka tarina tai kuvitus ei tarjoa mitään kovin erikoista, mutta mielestäni siinä on hyvä sanoma. Ei ekaluokkalaisen tarvitse vielä osata lukea tai laskea, ne taidot kyllä ehtii oppia siellä koulussa! Opettajana minä toivon, että tullessaan kouluun ekaluokkalainen on opetellut kotona tunnistamaan oman nimensä kirjoitettuna, kirjoittamaan itse oman nimensä ja sitomaan kengännauhat (tai ostanut tarralenkkarit). On tärkeää, että kotona on myös harjoiteltu oman vuoron odottamista ja muiden kuuntelemista, vaikka näitä taitoja toki harjoitellaan vielä pitkin koulutaipaletta! Pieni koululainen ei voikaan osata kaikkea valmiiksi, mutta on tärkeää, että häntä rohkaistaan kysymään ja pyytämään apua, mikäli jokin asia mietityttää tai ei onnistu. Näillä eväillä pärjää jo pitkälle.

EDIT. 10.8. Tästä linkistä pääset katsomaan muutaan muun kouluun liittyvätn kuvakirjan!

4 kommenttia:

  1. Voi, Mikko Mallikas on ihana! Pitäisikin kirjastosta joskus lainata joku Mikko kirja, sillä niitä on paljon luettu mulle lapsena. Ja nyt oon iloinen, että Pikku kakkosessa tulee keskiviikkoisin Mikko Mallikas, tulee kyllä muistoja mieleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin luettiin pienenä Mikko Mallikasta, ja on minulla vieläkin tallessa yksi oma Mallikaskin: Mikko Mallikas ja Mulperi. Mallikkaissa käsitellään paljon lapsen arkeen liittyviä aiheita. Tekstiä on kyllä aika paljon ja kuvitus on ihan omanlaistaan. :)

      Poista
  2. Meillä vielä 9-vuotiaskin tykkää kuvakirjojen lukemisesta yhdessä. Mukavia lukuvälipaloja koko perheelle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, että teillä vielä innostutaan kuvakirjoista! Olen törmännyt paljon siihen ajatukseen, että kuvakirjat ovat liian lapsellisia koululaisille. Jotkut ehkä ovat, mutta joukossa on paljon helmiä, jotka sopivat isommillekin alakoululaisille. :)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.