Valintojen vaikeus ja paljous lasten kuvakirjassa: Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät

Eppu Nuotion kirjoittama ja Aino Louhen kuvittama Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät (Bazar Kustannus 2015, saatu kustantajalta) on kirja, jota olen saanut lukea jokikinen ilta iltasaduksi 3,5-vuotiaalle esikoisellemme nyt jo parin viikon ajan. Monesti saman lastenkirjan lukeminen illasta toiseen alkaa jossain vaiheessa tympiä -(siis vanhempia, lapset usein rakastavat toistoa), mutta täytyy sanoa, että Viljan syntymäpäivät on onnistunut hurmaamaan minutkin. En siis yhtään harmittele, että luemme tätä kirjaa illasta toiseen.



Kirjan kansi ei mielestäni aivan tee oikeutta tälle Nuotion ja Louhen yhteisen, uuden lastenkirjasarjan ensimmäiselle osalle. Näennäisen yksinkertainen tarina kuvaa hienosti, kuinka monen valinnan eteen jo ihan pienikin lapsi joutuu päivän aikana. Kirjan päähenkilö on arviolta esikouluikäinen Fiinu-tyttö, joka on saanut kutsun ystävänsä Viljan syntymäpäiville. Ensin pitää valita, mitä syntymäpäiville pukisi päälle, mitä söisi aamupalaksi ja mitä paketoisi ystävälle lahjaksi. Äiti ja tytär kaunistautuvat yhdessä, ja toinen pähkäilee, miten laittaisi hiuksensa, ja toinen etsii sopivia kenkiä.

Aino Louhen kuvitusta kirjassa Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät (Bazar Kustannus 2015)

Matkalla syntymäpäiville pitää pohtia, kuljetaanko jalan vai pyörällä, ja millaiset kukat synttärisankarin äidille valitaan. Jopa kukkakaupan papukaija pohtii: "Tämä vai tuo? Tämä vai tuo?" Koska Fiinu asuu kerrostalossa, pitää Viljan ja äidin valita, menevätkö he oikeaan kerrokseen hissillä vai portaita pitkin. Valintojen tekeminen ei lopu juhlissakaan, sillä Fiinu ja Viljan pitää esimerkiksi päättää, syövätkö he kakkua nyt vai kohta, ja onko prinsessaleikki mukavampi kuin noitaleikki. Juhlissa on paljon säpinää, ja lukijan on hauska seurata tyttöjen mielikuvitusleikkejä, joihin äiditkin yhtyvät. Kotimatkalla Fiinu onkin sitten juhlimisesta niin uupunut, että ei jaksa enää miettiä, mennäänkö kotiin luudalla vai etanalla. Äiti kantaa Fiinu-paketin sänkyyn, ja hänen viereensä pääsevät molemmat äidin tarjoamat unilelut.


Aino Louhen kuvitustyyli on hilpeää ja värikylläistä. Joillekin sivulle riittää kuvaksi jokin yskityiskohta, esimerkiksi kaatunut popcornkulho, mutta kirjassa on myös paljon suuria kuvia, joissa tapahtuu paljon. Kuvien asettelu tuo mieleen Kristiina Louhen Tomppa-kirjojen kuvituksen, joissa kuvat on rajattu tai ehkä pikemminkin häivytetty soikion muotoisiksi ja valkoiselle taustapaperille on myös jätetty paljon tilaa. Kirjasta voi löytää myös muutaman muunkin hauskan pienen yksityiskohdan, joista lukija voi havaita yhteneväisyyksiä Kristiina Louhen kirjojen kuvituksen kanssa.

Kristiina Louhi: Aino tahto mukaan (kuva täältä),
Kristiina Louhi: Aino ja tuhmat  luistimet ja
Kristiina Louhi: Tomppa ja piimänakki (Tammi 2015)

Huhtikuussa Värikäs päivä Lastenkirjablogin Viivi mietti, kuinka harvassa suomalaisessa kuvakirjassa päähenkilönä - tai edes tärkeänä sivuhenkilönä - on tummaihoisia lapsia. Tässä kirjassa Fiinun paras ystävä, hauska ja kekseliäs Vilja on tummaihoinen tyttö, jonka äiti on vaaleaihoinen. Tarina ei kerro, onko Vilja adoptoitu vai ei, mutta ei sillä olekaan merkitystä. Viljan kotona on jokusia viittauksia Afrikkaan (muun muassa maanosan kartta seinällä), joten itse ajattelisin, että Viljan isä saattaisi olla sieltä kotoisin. Viljan ihonväristä ei tehdä kirjassa numeroa, eli se ei ole sillä tavalla erilaista, että sitä pitäisi jotenkin selittää kertomalla Viljan taustoista. Vilja yksinkertaisesti on Fiinun paras ystävä.

Tämä vai tuo? Viljan syntymäpäivät on onnistunut kuvakirjasarjan avaus, ja odotan innolla Tämä vai tuo? -sarjan seuraavaa kirjaa!

Kommentit

  1. Voi kun tulee ikävä aikaa, että omille lapsille voi lukea tällaisia lastenkirjoja. Vaikka Tatut ja Patut on meillä edelleen suosikeista, monista on jo kasvettu ulos.
    Tuo ihonväri on hyvä huomio. Kun väritelläki tuota omaa tarinaani, mietin samaa asiaa. Vaikka siinä on vain pupuja, päätin ihan tietosi väritellä ne erivärisiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä puolestani intoilen täällä, kun esikoinen kasvaa ja jaksaa kuunnella kerralla pidempiä, monimutkaisempia ja vähempikuvisia tarinoita. Mielestäni on hyvä, että erilaisia päähenkilöitä kuvataan lastenkirjoissa. Uskon, että se on yksi keino lisätä suvaitsevaisuutta.

      Poista
    2. Niin minäkin uskon. Mutta yksi kirja ei taida siihen riittää, sen pitäisi olla sääntö, tai siis tavallista.

      Mauri ja vähä-älypuhelimessa kaveri on egyptiläisirakilainen, se on hieno juttu.

      Poista
    3. Tuota vähä-älypuhelinta en ole vielä ehtinyt lukea. Virkistävän tuntuinen idea kirjassa on. :)

      Poista
  2. Mä tykkäsin ja en tästä kirjasta. Vähän uuvuin jatkuvien valintojen äärellä. Minuakin ilahdutti se, että mukana oli tummaihoinen lapsi. Itse päädyin siihen päätelmään, että hän olisi adoptoitu – vaikka täysin samapa tuo on, mikä hänen taustansa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensilukemalta minuakin hieman uuvutti jatkuva valintojen tekeminen, mutta jotenkin toisella lukukerralla miellyin (miellyimme) tähän kirjaan kovasti. Nykyään esikoinen lukee tätä ääneen minulle tai samaan aikaan minun kanssani - sanatarkasti!

      Poista

Lähetä kommentti