Täsmäkirja kaikille päiväkotiin menijöille: Tam-Tam menee päiväkotiin

Puolentoista viikon päästä se taas alkaa, perheemme päiväkotiarki. Löysimme kirjastosta kuopuksen kanssa kirjan, jota lukemalla palauttelemaan pitkän kesäloman jälkeen mieleen päiväkodin puuhia, kavereita ja aikuisia. Tämän Tam-Tam menee päiväkotiin -kirjan (Otava 2020) on kirjoittanut Josefine Sundström ja kuvittanut Mervi Lindman. 



Kirja on kirjoitettu pienen leikki-ikäisen eli Tam-Tamin näkökulmasta ja virkkeet ovat monin paikoin lyhyitä, joskus jopa yhden sanan mittaisia verbittömiä ajatuskokonaisuuksia:

”Saa omenaa, se maistuu hyvältä.
Se puree.
Ei siemeniä.”

Kuvissa Tam-Tam ja muut lapset ovat iloisen ja tyytyväisen näköisiä. Päiväkoti on kuvattu sekä tekstissä että kuvissa värikkääksi paikaksi, jossa lapsilla on paljon puuhaa. Miljöö on lokeroineen, lastenvessoineen ja nukkarihuoneineen todentuntuinen ja tuttu monista päiväkodeista.



Päivärytmikin on pääosin sellainen kuin tiedän monissa päiväkodeissa olevan: aloitetaan aamupiirillä, jatketaan leikillä, syödään, mennään nukkumaan ja ulkoillaan. Ainoastaan aamupäiväulkoilulle Tam-Tam ei kavereineen mene. Sen sijaan he muun muassa maalaavat ja musisoivat. Tam-Tam ja muut lapset selvästi luottavat päiväkodin henkilökuntaan, eikä kukaan lapsista esimerkiksi itke ikäväänsä. Iltapäiväulkoilussa Tam-Tam pahoittaa mielensä, kun Koko nappaa Tam-Tamilta lapion liian lujaa, mutta siihenkin pipiin auttaa opettajan lohdutus, puhallus ja halaus. Kun isä tulee iltapäivällä hakemaan, vilkuttelee Tam-Tam kaikille iloisesti ja jo selvästi odottaa seuraavaa päikkypäivää.



Tam-Tam menee päiväkotiin on kirjoitettu hyvänmielenkirjaksi ja jotenkin kannustavaksi kuvaukseksi päiväkodin arjesta. Tämän kirjan tarkoitus ei ole käsitellä lapsen jännitystä päiväkotitaivalta aloitettaessa, vaan tarjota mukavia lukuhetkiä, jonka aikana voidaan miettiä, millaista siellä päiväkodissa onkaan.

Tätä linkkiä klikkaamalla pääset lukemaan muita päiväkoti ja koulu-aiheisia kirjoja käsitteleviä postauksia.

2 kommenttia:

  1. Tää on ehdottomasti hyvä kirja! ♥

    Aurinkoista elokuuta!

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.