Kun uusi vauva tulee perheeseen (osa II)

Kirjoitin blogini alkuaikoina meille silloin kovin ajankohtaisesta aiheesta, eli uuden vauvan syntymästä ja siitä, miten lastenkirjoissa aihetta lähestytään (linkki tässä). Koitin tuolloin vuava kainalossa ja esikoinen toisessa kädessä roikkuen löytää kirjastosta aiheeseen liittyviä kirjoja, mutta tulos oli aika laihanpuoleinen. Nyt kuitenkin olen ehtinyt rauhakseen haeskella lisää, ja löytänytkin useita kirjoja, joissa vauva on joko vielä äidin kohdussa tai jo syntynyt maailmaan. Me luemme näitä kirjoja edelleen aika ajoin, sillä vaikka kuopuskin jo kohta viettää yksivuotissyntymäpäiviään, käymme päivittäin keskustelua siitä, miten pikkuveljeen kuuluu suhtautua. Suuria mustasukkaisuusdraamoja meillä ei edelleenkään ole onneksi nähty, mutta pientä napinaa ilmassa on ajoittain kuitenkin. Tuntuu, että esikoinen itse oikein hakee näistä kirjoista tapaa kohdata vauva, ja pussailee ja halailee veljeään enemmän, kun olemme lukeneet tämänkaltaisia teoksia.

Tässä siis esittelyyn muuta, joissa vauva on vasta tulossa. Ne, joissa vauva on jo syntynyt, säästän seuraavaan osaa, jotta tästä esittelystä ei tule uuvuttavan pitkä.

Milloin vauva tulee? (Tactic Publishing), 2014) on John Burninghamin kirjoittama ja Helen Oxenburyn kuvittama kuvakirja, jonka kuvitus ja taitto viehättävät erityisesti minun silmääni.

Kirjan teksti muodostuu äidin ja leikki-ikäisen esikoispojan vuoropuhelusta, joka alkaa, kun äiti talvella kertoo pojalle, että heille tulee vauva. Äiti ja poika puuhaavat läpi odotusajan kaikenlaista ja käyvät erilaisissa paikoissa. Yhdessä he pohtivat, mikä vauvasta voisi tulla isona ja vastaus saadaan aina senhetkisestä tekemisestä. Molemmat luovat vauvaan suhdetta läpi raskausajan, ja kirjassa pojan puheenvuoroista käy välillä myös ilmi, että hän ei aina suinkaan suhtaudu vauvan tuloon pelkällä ilolla:

Äiti: "Ehkä vauva menee töihin keittiöön ja on vaikkapa kokki?"
Poika: "Minä en kyllä söisi mitään, minkä vauva on valmistanut."

Jokaisen tällaisen pohtimisaukeaman jälkeen on sarjakuvamaisesti piirretty, rusehtavasävyinen aukeama, joka kuvaa sitä, miten poika kuvittelee vauvan siihen ammattiin, jota he ovat äidin kanssa tälle miettineet. Kirjan kuvitus on erittäin realistista ja hahmot todentuntuisia, mutta nämä pojan mielikuvitusta kuvaavat aukeamat tekevät poikkeuksen. Vuva muistuttaa sarjakuvahahmoa.

Vaikka pojan tunteet äitinsä vatsassa kasvavaa vauvaa kohtaan ovatkin välillä selvästi hieman epäilevät, hän myös odottaa sisaruksensa syntymää. Kirja loppuu kauniisti, kun poika ja hänen isoisänsä ovat menossa katsomaan vauvaa. Poika toteaa: "Ukki siitä vauvasta tulee meidän vauvamme. Me rakastamme sitä, niinhän?" 

Mielenkiintoista on, että lasten isä ei esiinny kirjassa lainkaan. Onko kyse yksinhuoltajan perheestä vai korostetaanko tällä valinnalla äidin ja esikoisen symbioosia?
 Tämän kirjan olemme lukeneet yhdessä esikoisen kanssa useaan otteeseen, ja ehdottomasti etsisin tämän käsiini nyt, jos meille olisi tulossa vauva.

Toinen kirja, jossa vauva - tai tässä tapauksessa poikanen - on vielä äidin kohdussa on Jean-Baptiste Baronian ja Noris Kernin kuvakirja (Kustannus-Mäkelä Oy, 2001, suom. Pirjo Santonen) Rakastan sinua ikuisesti. Se kertoo pikkujääkarhusta, joka alkaa ihmetellä ystävilleen, onko se kenties suututtanut äidin ja isän jotenkin tai ovatko nämä kyllästyneitä häneen. Jaakko tuntuu selvästi hieman häpeilevän näitä tunteitaan, eikä meinaa aluksi edes puhua niistä ystävilleen.

Jaakko (jääkarhu): "En oikein tiedä, mikä minun on. Minusta vain tuntuu, että äiti ja isä eivät edes huomaa minua nykyään."

Jaakon ystävä susi ehdottaa ystävälleen, että ehkä hänen äitinsä vatsassa on vauva, sillä Jaakon kuvailema tilanne kuulostaa sudesta samalta kuin heillä oli silloin, kun hänen pikkusiskonsa ja veljensä olivat susiemon vatsassa. Jaakko lähteekin vanhempiensa luo tutkimaan asiaa, mutta ei tohdi häiritä kahdestaan kölliviä vanhempiaan. Lopulta nämä äkkäävät poikasensa, ja selittävät tilanteen Jaakolle. Äiti vakuuttaa, että Jaakko ei koskaan voi olla häiriöksi ja että hän rakastaa Jaakkoa aina.

Kuvitus tässä kirjassa on kaunista, ja luultavasti öljyväreillä tehdyt aukeaman kokoiset kuvat ovat kuin tauluja. Tarina kuitenkin tekee minut hieman surulliseksi, sillä onhan se nyt aika kurjaa, jos esikoinen joutuu tuntemaan itsensä raskausaikana häiriköksi, jota ei enää kaivata. Eläimet pohtivat yhdessä, että ehkä Jaakko on ollut tuhma, jos sen vanhemmat eivät enää huomaa sitä. Tämä ei siksi mielestäni ole paras kirja lähestyä sisaruksen syntymää, vaikka kirja loppuukin onnellisesti.



Kolmas kirja onkin sitten lähestymistavaltaan hieman erilainen. Vauveli kasvaa äidin vatsassa (SLEY-kirjat, 2001) on näet kuvakirjan muotoon tehty opetuskirja siitä, miten lapsia tehdään ja miten sikiöt kehittyvät kohdussa. Kirjan ovat tehneet Niele Moost ja Michael Schober ja sen on suomentanut Meiju Bonsdorff. Selasin kirjaa pikaisesti kirjastossa, mutta täytyy sanoa, että olisin voinut trakemminkin tutustua siihen ennen, kun aloin lukea sitä kolmevee esikoiselle. Mielestäni sen ikäisen ei vielä tarvitse tietää, miten lapsia tehdään, ja tässä kirjassa asiaa selitetään kahden aukeaman verran.

Kirjan perheeseen kuuluu isän ja äidin lisäksi isosisko ja hänen pikkuveljensä. Lapset pyytävät kirjan alussa koiraa, mutta saavat kuulla, että perheeseen tulee vauva. Pikkuveli - eli tuleva keskiveli - nikottelee ensin, että koira olisi ollut kivempi, mutta innostuu nopeasti ajatuksesta, että saakin pikkuisen veljen tai siskon.

Tässä kirjassa ei käsitellä tulevien isosisarusten mustasukkaisuutta tai negatiivisia tunteita vauvaa kohtaan. He sen sijaan kutsuvat vauvaa erilaisilla, sikiön kokoa kuvaavilla lempinimillä esimerkiksi karamelli. Mielestäni tällainen lähestymistapa, jossa lapsilukijoille selitetään sikiön kuukausittainen kasvu samaan tapaan kuin ensisynnyttäjille suunnatuissa infolehtisissä ja nettisovelluksissa on hieman erikoinen. Toisaalta, ehkä isompia lapsia tällainen lähestymistapa voi kiinnostaakin. Meillä kirjan lukeminen jäi yhteen kertaan.