Lukuviikon lastenkirjatapahtuma: Minä lastenkirjojen lukijana

Lukuviikon kunniaksi tartun nyt Reader, why did I marry him? -blogin Ompun lastenkirjatapahtumaan. Tapahtuman tarkoitus on antaa lasten- ja nuortenkirjoille niiden ansaitsemaansa näkyvyyttä blogimaailmassa, ja eräs tapa osallistua, on kirjoittaa itsestään lastenkirjojen lukijana.

Ryhdyin tätä tekstiäni varten etsimään kaappieni kätköistä vanhoja lastenkirjojani, siis niitä, joita en ole ottanut esille jo omia lapsiani varten. Tarkoitus oli muutaman kirjan avulla kertoa, mitä minä olen lukenut lapsuudessani. Eräästä laatikosta löysinkin sitten varsinaisen helmen: lukion ensimmäisellä luokalla kirjoittamani "oman lukijaelämäkertani". Kyseessä on aika kattava portfolio siihenastisesta lukijahistoriastani, jossa liikuttavalla innokkuudella olen kirjoittanut, mitä, miksi ja milloin olen lukenut. Tehtävä on selvästi ollut minulle mieluinen, sillä ihmettelen, miten tuolloin kuusitoistavuotias minä, olen jaksanut panostaa tekstin lisäksi jopa tuotoksen visuaaliseen ilmeeseen niin paljon. Ja koska pyörää on turha keksiä uudestaan, päätin nyt, että turhaan lähden kirjoittamaan koko lastenkirjallista historiaani uudestaan, vaan lainaan sopivilta osin tuota lukiossa tekemääni "elämäkertaa". Tämän tekstin kuvituksena on kuvia kirjoista, joita minä luin lapsena ja joista olemme jo osan lukeneet myös yhdessä omien lasteni kanssa.

Minä lukijana

"Minulle luettiin lapsena paljon satuja. Tosin muistan, että kerran suututtuani vanhemmilleni, kun he eivät jaksaneet lukea minulle, päätin, että minä luen lapsilleni paljon satuja aina, kun he vain haluavat!  Olen kai aina rakastanut kirjoja. Muistan, että pienenä huijasin aikuisia lukemaan minulle värityskirjan ohjeita, kun halusin kuulla jonkun lukevan minulle.

Ensimmäinen lastenkirja, jonka muistan on "Tammimetsän tarinoita, Herra Kaninen". Sitä minulle luettiin niin, että sivut ovat nykyään ihan irronneet. Toinen kirja, jonka muistan ihan varhaisesta lapsuudestani, on Gyo Fujikawan "Niina Nallen syntymäpäivä". Aina tietyssä kohdassa tulin surulliseksi ja aloin itkeaä. ( toim. huom. Kohta on sellainen, jossa Niina Nalle itkee yksin kannolla, kun kukaan ei muista sen syntymäpäiviä ja se on ihan yksin. Lastenkirjat siis herättävät paljon tunteita ja lapsen empatiakykyä!)

Kun olin neljän vanha, minut ilmoitettiin kirjakerhoon. Sen kautta tutuistuin Maikki Harjanteen Minttu-kirjoihin, Babariin, Rasmus Nalleen ja moniin muihin sadun sankareihin. Toki minulle luettiin satujen klassikoita; Tuhkimo ja Prinsessa Ruusunen olivat parhaita. Tarhan tädit lukivat meille ennen nukkumaanmenoa satuja. Muistan vieläkin Aladdinin sekä J.L. Brisleyn Milli ja Molli-kirjan. Se teki minuun suuren vaikutuksen ja luen sitä nyt omalle siskolleni.

Kaikille on varmasti luettu pienenä Astrid Lindgrenin kirjoja. Minunkin lapsuuteeni kuuluivat villi ja vallaton Eemeli, väkivahva Peppi Pitkätossu, vallaton Ronja Ryövärintytär ja hölmö murtoveikko Kompa Kamppinen. Andersenin tarinoita minulle luettiin kotona ja kummitädillä. ... Minusta Andersenin sadut ovat aika raskaita pienelle lapselle.

Tavaamaan opettelin ennen kouluun menoa äitini avustuksella. Muistan, kun istuin sohvalla ja työllä ja tuskalla tavasin pehmeäkantista Rumaa ankanpoikasta, mutta muistaakseni luin sen kannesta kanteen. ... Ja kun sitten viimein opin lukemaan itse, kokonaan uusi maailma avautui minulle...!"

Tämän jälkeen kirjoitan liikuttavan seikkaperäisesti siitä, mitä ensikirjoja luin (mm. Eppu-sarja), miten tokaluokkalaisena aloitin Anni Polvan Tiina-kirjat ja kuinka hullaannuin hevoskirjoihin. Kerron, miten löysin fantasikirjojen kiehtovat maailmat lukemalla David Eddingsin kirjoittaman Belgarionin taru -sarjan. Luinkin aivan valtavat määrät kirjoja ala- ja yläkouluikäisenä. Lukiossakin ahmin kirjoja, mutta muistan, miten hankalalta tuntui se vaihe, kun en enää oikein innostunut lastenkirjoista, mutta aikuistenosastolta en osannut etsiä itselleni sopivaa luettavaa. Ehkä kirjastossa ei silloin vielä ollut tarjolla niin hyvää valikoimaa kirjoja nuorille ja nuorille aikuisille kuin nykyään.

Omien lasteni ja oppilaitteni ansiosta olen taas uudestaan löytänyt tieni lasten- ja nuortenosastoille - ja olen aivan ihastunut! Jos minulla olisi aikaa, lukisin vielä enemmän nuortenromaaneja kuin nykyään, sillä jokaiselle kirjastoreissulla törmään lukuisiin kirjoihin, jotka näyttävät vallan kutsuvilta.

Lastenosastolta lainaankin sitten enemmän kirjoja, sillä esikoiseni on ihan yhtä innokas kirjastossakävijä kuin minäkin. Olen tietoisesti pyrkinyt tartuttamaan häneen rakkauteni kirjoja kohtaan. Luen hänelle omia vanhoja suosikkejani sekä itsellekin aivan uusia tuttavuuksia. Kun poika itse saa valita, päätyy kirjastokassiimme useimmiten erilaisia autokirjoja, Tatuja ja Patuja (Veera-kirjoja), Minttu-kirjoja, Tomppa-kirjoja sekä Mauri Kunnaksen Rikun, Roopen ja Ringon seikkailut -kirja. Tällä hetkellä minua ilahduttaa, kun esikoinen on alkanut kirjastossa huolehtia, että vajaa vuoden ikäiselle kuopuksellekin lainataan sopivia kirjoja.

Luen lapsille mielelläi ääneen, ja uskon, että vanhempien asenne kirjoja ja lukemista kohtaan vaikuttaa myös lapsen asenteisiin. Lukeminen on hyvä harrastus, eikä minun tässä varmasti tarvitse edes erikseen kirjoittaa, kuinka suuri hyöty hyvästä lukutaidosta on. Lastenkirjat kuvakirjoista romaaneihin tarjoavat mahdollisuuden avartaa maailmankuvaa, laajentaa omaa mielikuvitusta, ja ne auttavat lasta hahmottamaan omaa maailmaansa ja ymmärtämään paremmin monia erilaisia asioita. Kuitenkin mielestäni lapsen kanssa lukemisessa on parasta läheisyys ja se yhteinen hetki, joka kirjan ääressä vietetään.

Mikä on sinun tarinasi? Osallistu Lukuviikko-tapahtumaan ja kerro suhteestasi lastenkirjallisuuteen tai esitteli joku suosikkikirjasi. Tai päästä vaikka lapsi kirjoittamaan! Katso tarkemmat osallistumisohjeet täältä.