Tarina oman vahvuutensa löytäisestä: Rähmäräpylä

Britta Teckentrupin kirjoittama ja kuvittama Rähmäräpylä (Lasten Keskus 2015, suom. Anna-Reetta Sipilä) on viehättävä kuvakirja, joka ensivilkaisulta toi mieleen tutun tarinan Rumasta ankanpoikasesta. Ruma ankanpoikanen oli muiden eläinten pilkkaama ja kiusaama reppana, joka ei tuntunut kuuluvansa mihinkään eikä löytävänsä omaa paikkaansa. Lopuksi ankanpoikanen kuitenkin huomaa olevansa kaunis joutsen muiden yhtä kauniiden joutsenten rinnalla.

Onneksi Rähmäräpylän tarina kuitenkin poikkeaa moneltakin osin Rumasta ankanpoikasesta. Ruman ankanpoikasen tavoin Rähmäräpyläkään ei löydä omaa paikkaansa, sillä se on kömpelö ja sen valtavat räpylät ovat joka paikassa tiellä. Ankkaparka koettaa ystävänsä Tipun avustuksella keksiä, missä se on hyvä. Niin, toisin kuin Rumassa ankanpoikasessa, tässä lastenkirjassa korostetaan ihanasti sitä, että rähmäräpyläinen, kömpelö ankkakin on hyvä jossain. Hänen täytyy vain etsiä ja löytää omat vahvuutensa, eikä hänen tarvitse muuttua miksikään. Ja, mikä hauskinta, Rähmäräpylä löytää oman vahvuutensa hyvän ystävän avulla ja kannustuksella. Tipu on varma, että Rähmäräpylä ei ole kaikessa tekemisissään rähmällään, vaan auttaa ystäväänsä kunnes molemmille selviää, missä Rähmäräpylä on hyvä - ehkä jopa paras.

Rähmäräpylässä kuvitus on suhteellisen yksinkertaista eikä kuvissa ole paljon pieniä yksityiskohtia. Teckentrupin piirustustekniikka on kietovaa ja minusta kaunista, joskaan en osaa oikein nimetä, millä tekniikalla hän on kuvat piirtänyt. Kuvat ovat lämpimän sävyisiä, ja Rähmäräpylä on hyvin ilmeikkään oloinen hahmo, vaikka kuvat ovat näennäisen simppeleitä.

Luin tätä kotona esikoiseni kanssa, mutta ihmeekseni hän ei innostunut kirjasta niin kuin oletin. Ehkä kuvat näyttivät keskenään liian samankaltaisilta, mene ja tiedä, Kävimme kuitenkin paljon keskusteluja siitä, miksi Rähmäräpylää kutsutaan sillä nimellä, ja miksi hän on niin kömpelö. Esikoista selvästi huvitti kuulla, että myös minä kannoin nuoruudessani tuota lempinimeä... :)

Rähmäräpylä on mielestäni oikein hyvä kirja luettavaksi yhdessä jo melko pienenkin lapsen kanssa, mutta toimii ääneenlukukirjana ja keskustelun avaajana ainakin myös ekaluokassa. Kirjan luettua oppilaiden kanssa voisi keskustella, miten jokainen meistä on hyvä jossain. Aihetta voisi laajentaa ohjaamalla oppilaat keskustelemaan ja/ tai kirjoittamaan siitä, mitä he tykkäävät tehdä ja missä he voisivat vielä kehittyä. Rähmäräpylässä huomionarvoista on myös se, että Rähmäräpylän ei tarvitse muuttua miksikään, jotta se hyväksyttäisiin, vaan Tipu on sen kannsutava ystävä silloinkin, kun se on kömpelö ja tuiskahtelee nokalleen sinne ja tänne.