Kirjabloggaajat kirjastojen puolesta

Tänään 15.7.2015 kirjabloggaajat tempaisevat kirjastojen puolesta julkaisemalla itsestään kuvan valitsemansa kirjaston edessä. Tempauksella kirjabloggaajat tahtovat osoittaa tukensa kirjastoille, kannattaa kirjastojen ja kirjastolain säilyttämistä sekä tuoda näkyvyyttä kirjastoille. Enemmän aiheesta sekä linkkilista osallistujien blogeihin löytyy La petite lectrice -blogista.

Meillä Suomessa on melko kattava kirjastoverkko ja hyvät kirjastopalvelut, joiden olemassaolo on tähän asti turvattu kirjastolailla (904/1998) sekä asetuksella (406/2013). Ne velvoittavat kunnat järjestämään kirjasto- ja tietopalvelut joko yksin tai yhteistyössä muiden kuntien kanssa tai muilla tavoin. Tarkoitus on, että kaikilla ihmisilla asemaan tai varallisuuteen katsomatta on yhtäläiset mahdollisuudet ja oikeudet sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastamiseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen sekä elinikäiseen oppimiseen. Kirjastojoen kokoelmien käytön sekä lainaamisen tulee olla maksutonta ja kirjastoaineistoa sekä -välineistöä täytyy uudistaa, niin että se on ajan tasalla. (kts. lähde, lähde2)

Kuvassa ei ole kotikirjastoni, mutta tässä kirjastossa olen
asioinut useasti työni takia ja saanut todella hyvää palvelua!
#kirjasto #kirjabloggaajat #kirjastojenpuolesta

Mielestäni on ehdottoman tärkeää, että kirjastojen palvelut ovat vastaisuudessakin kaikkien saatavilla ja maksuttomia. Jos kirjasto on lähellä, on siellä helpompi vierailla ja ylläpitää sekä kehittää lukuharrastustaan ja lukutaitoaan. Tiesittekö muuten, että kun päättäjät miettivät kirjastojen aukioloaikoja ja sitä, kannattaako tiettyä kirjastoa edes ylläpitää, tarkastellaan hyvin tarkasti muun muassa lainauskertojen määrää. Joten lainatkaa niitä kirjoja hyvät ihmiset, lainatkaa!

Olen asioinut useissa kirjastoissa sekä yksityishenkilönä että ammattini puolesta. Täytyy sanoa, että olen kohdannut erittäin osaavia ammattilaisia, ja niin soisin olevan myös jatkossa. On tärkeää, että kirjastoissa on henkilökuntaa, jotka todella ovat kirjallisuuden tuntijoita ja jakavat mielellään osaamistaan. Siis sellaista henkilökuntaa, joilta voin vaikkapa pyytää apua, kun etsin oppilailleni esimerkiksi erilaisia avaruusaiheisia satu- ja tietokirjoja, eri kirjoja samasta sadusta tai vaikka kirjoja, joissa tarinan voi kertoa pelkästään kuvien avulla. Kaikkea näitä olen etsinyt ja näitä on henkilökunta minulle löytänyt. Arvostan suuresti kirjastojen avuliasta, ammattitaitoista ja koulutettua henkilökuntaa.



Moni ei tule edes ajatelleeksi, kuinka monipuolisia palveluita useat kirjastomme tarjoavat. Esimerkiksi omassa kotikirjastossani voi lainata kirjoja, lehtiä, dvd:tä, cd:tä ja lautapelejä. Lapset voivat leikkiä omassa satuhuoneessa tai osallistua kirjaston satutunneille. Usein kirjastossa järjestetään myös erilaisia askartelupajoja, lukupiirejä, runoiltoja ja kirjailijavierailuita. Kirjaston henkilökunta auttaa asiakkaita tiedonhaussa, ja kirjastossa voi käydä pientä maksua vastaan kopioimassa, tulostamassa, faksaamassa ja skannaamassa. Kirjaston asiakastietokoneet ovat lähes aina kaikki käytössä ja lukusali täynnä asiakkaita, jotka nauttivat kirjaston tarjoamasta laajasta lehtitarjonnasta. Koulujen kanssa oma kirjastoni tekee todella aktiivisesti yhteistyötä, ja on ollut innokkasti kehittämässä tvt:tä kirjasto- ja opetuskäyttöä varten. Ja tiedättekö, kirjastossa vierailee pati kertaa kuussa kirjastokoira, jolle lapset voivat käydä lukemassa ja treenaamassa siten lukutaitoaan. Kirjastossamme on myös lähes aina esillä jokin taidenäyttely, ja mekin olemme useasti ihailleet lasten kanssa erilaisia taideteoksia valokuvista kierrätystaiteeseen. Aivan mahtavaa!

Tänään eräs avulias kirjastovirkailija vinkkasi, että kirjaston
lautapelejä voi myös lainata kotiin!

Tähän loppuun on pakko vielä kirjoittaa paras kirjastomuistoni: Olin yksitoistavuotias ja asuin silloin melkein kirjaston naapurissa. Koska oli kesä, kirjastossakin oli kesäaukioloajat, eli kirjasto aukesi vasta klo 11.00 (tämä taitaa olla ihan normaali aukeamisaika monissa kirjastoissa nykyään). Olin juuri saanut luettua David Eddingsin kirjoittaman Belgarionin taru -sarjan kolmannen osan, ja halusin jo kiihkeästi päästä käsiksi sarjan neljänteen kirjaan. Paha vain, että olimme lähdössä heti aamusta mökille, eikä kirjasto siis vielä ollut auki. Minä kuitenkin soitin kirjastoon, jossa henkilökunta vastasi, tunnisti minut, kävi katsomassa, löytyykö kyseinen kirja hyllystä ja antoi minun tulla lainaamaan kirjan, vaikka kirjasto oli suljettu. Oli kuulkaa jotenkin juhlallinen hetki, kun pääsin kirjastoon "suljettu"-kyltin ohi. Olen tästä edelleen aika fiiliksissä. ;)

Jos sinä siis olet sitä mieltä, että kirjastolaki ja kirjastopalvelut tulee säilyttää, käy ihmeessä allekirjoittamassa adressi kirjastojen puolesta ja tuo asialle näkyvyyttä kirjastoille kirjoittamalla omasta kirjastomuistostasi! 



ps. Käykää nyt ihmeessä kurkkimassa aika ajoin myös sitä oman kirjastonne poistomyyntipistettä. Joskus sieltä voi löytää aarteita muutamalla kymmenellä sentillä. Ja ainakin meidän kirjastostamme löytyy myös hylly, jonne saa tuoda omia kirjojaan muiden otettavaksi tai napata mukaansa toisen asiakkaan tuoman kirjan.

Ei pöllömpi teksti kirjastomme poistomyyntipisteellä

10 kommenttia:

  1. Hyvä postaus ja IHANA kirjastomuisto <3

    Kiitos, että olet mukana! :)

    VastaaPoista
  2. Mainio tuo kirjastomuistosi ja tämä koko haaste! Hetken päästä suuntaamme taas lähikirjastoomme hakemaan lisää luettavaa (Supermarsu on koukuttanut koko perheemme).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on ehdottomasti tärkeä ja mainio haaste. :) Ja miten hauskaa, että olette innostuneet Supermarsusta! Toivottavasti löysitte kirjastosta paljon mieleistänne luettavaa.

      Poista
  3. Mukava juttu, kirjasto on tosiaan melkoinen palvelukeskus. Ja henkilökunta on minunkin lähikirjastoissani todella avuliasta ja mukavaa. Ihania kirjaihmisiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni ei edes taida tulla ajatelleeksi, mitä kaikkea muuta kirjastot tarjoavat kirjojen lisäksi. Kukapa esimerkiksi uskoisi, että kirjastoissa voi lainata vaikka roskpihdit sähkömittarin!

      Poista
  4. Mikä kirjastomuisto! Minä olen lainannut tässä vastikään Belgarionin tarun kirjoja miehelleni, koska hän ei ole lukenut niitä! (paheksuttavaa, sanon, joten siksi näin)

    Kirjastopalveluiden monipuolisuus jaksaa kyllä aina yllättää, me ajattelimme käydä piakkoin lainaamassa roskapihdit geokätköilyä varten :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin Belgarioni tarut niin moneen kertaan, että päädyin ostamaan ne itselleni. :) Nyt rupesi kiinnostamaan, mihin geokätköilyssä tarvitaan roskapihtejä. :O

      Poista
  5. Hei, mukavaa että löysin tämän vanhan postauksen. Ihana tempaus ollut teillä viisi vuotta sitten! Onkohan vastaavia järjestetty myöhemminkin? Välillä tuntuu, että kirjastoja pidetään itsestään selvyyksinä ja osittain jopa "vanhentuneena laitoksena". Kirjastoilla on tarjolla paljon erilaisia palvelumuotoja vastaamaan nykypäivän tarpeita, mutta silti esimerkiksi henkilökunnan määrästä ja laadusta karsitaan. Kiitos inspiroivasta blogista. -kirjastonhoitaja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi! En ole ainakaan kuullut vastaavista tempauksista, tai ainakaan niitä ei tule nyt äkkiseltää mieleeni. Kirjastojärjestelmämme on kyllä kultaa!

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.