Meidän rauhoittumiskirjasemme

Saimme kesän alussa postissa paketin, josta paljastui suomalaisen satu- ja kuvataiteilijan, vaatesuunnittelijan ja Tinttu.comin perustajan Petronella Grahnin kirjoittama ja kuvittama pehmeäkantinen satuvihkonen Keijun Taikapölyä (Taikapöly Oy, 2015) sekä siihen liittyvä värityskirja. Posti tuli sopivasti ennen päiväunia, joten luimme kirjan ennen nukkumaanmenoa. Siihen tarkotukseen Keijun Taikapölyä (ensimmäinen osa Pomenian Unien Satumaan tarinoista) onkin omiaan.

Grahn on luonut ison joukon hahmoja, jotka esitellään kirjan alussa. Tarinan päähenkilö on keiju Kultakutri Kultainen, joka kerää kukista Taikapölyä pieneen pussiinsa ja toimittaa sen sitten NukkuMatti Unoselle. Keijut ovat aina tehneet niin, vaikka eivät tiedäkään, mihin NukkuMatti Unonen taikapölyä käyttää. Kultakutri Kultaiselle sattuu kuitenkin vahinko, kun hänen pussiinsa tulee reikä. Taikapöly pääsee karkaamaan pussista ja lentelemään ympäriinsä! Silloin Kultarkutri Kultaiselle kuitenkin selviää, mihin Taikapölyä käytetään ja mitä se saa aikaan. Se saa aikaan onnellisia, hupsuja ja kauniita asioita. Hippusellinen taikapölyä auttaa, kun pelottaa, kiukuttaa tai harmittaa. Sen avulla oppii uusia temppuja ja saa kauniiti unia! Tarinan juoni on yksinkertainen, mutta sen tarkoitus lieneekin palvella aikuisen ja lapsen yhteistä jutustelu- ja rauhoittumishetkeä.

Grahn on selvästi halunnut kirjoittaa ja kuvittaa satukirjan, jonka lukeminen tuo sekä aikuiselle että lapselle rauhallisen, hyvän mielen. Tarinan lopussa on satuun liittyviä kysymyksiä, joita aikuinen ja lapsi voivat lukemisen jälkeen pohtia yhdessä. Meillä nämä kysymykset ovat "supsuttelukysymyksiä", eli luemme ne aina kuiskaten, mikä luo mukavan tunnelman ennen nukkumaanmenoa. Lopuksi lukijoita kehotetaan vielä ripottelemaan keijupölyä toistensa päälle, mikä sitten takaa kauniit unet. Tämä hieman ylisöpö hupsuttelu toimii meillä kuin häkä!

Esikoinen etsi kaupunkikuvasta "oman huoneensa ikkunaa" kauan ja hartaasti.

Värityskirja on luonnoskirjamainen, ja siitä näkee, että Grahn on piirtänyt kuvat käsin mustalla tussilla.

Kirja olisi kaiketi kaivannut vielä viimeistä pientä oikolukua, mutta jokusesta tekstin pikkuvirheestä huolimatta kirja onnistuu ainakin meillä rauhoittamaan nukkumaanmenoon nihkeäsi suhtautuvan kolmevuotiaan.