Blogini on kaksivuotias

Luetaanko tämä? viettää tänään kaksivuotissyntymäpäiviään. Olen hurjan tyytyväinen, että pari vuotta sitten äitiyslomalla ollessani kaipasin tekemistä ja omaa harrastusta ja päätin aloittaa lasten- ja nuortenkirjablogin kirjoittamisen. Olisin toki voinut aloittaa ns. tavallisen kirjabloginkin pitämisen, olenhan aina lukenut paljon, mutta tuolloin elin vaihetta, jossa ehdin lukea lähinnä lastenkirjoja. Halusin vinkata muillekin hienoista lastenkirjalöydöistämme ja lisäksi kaipasin paikkaa, jossa voisin kirjoittaa opetusideoista, jotka syntyivät kirjoja lukiessani. Niin syntyi Luetaanko tämä? -blogi, enkä ole katunut, että uskalsin aloittaa oman blogin kirjoittamisen. Blogin nimi muuten tulee siitä, että tuohon aikaan esikoinen tuli monen monta kertaa kirja kädessään kainalooni (imetin kuopusta...) ja kysyi: "Luetaanko äiti tämä?"

Tässä kuvituksena jokusia keväällä ja kesällä 2016 hankittuja ja luettuja kirjoja.

Suuria blogisynttäreitä en pidä, mutta tämä on hyvä hetki vastata kahteenkin haasteeseen/ tunnustukseen, jotka olen tämän kesän aikana kanssabloggaajiltani saanut. Ensimmäisen haasteen sain sekä Kieltenopen kotiblogin Rita A:lta että Unelmien aika -blogin Katriinalta. Kiitos heille molemmille!


Haasteen säännöt ovat seuraavat:


  1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
  2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
  3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
  4. Mainitse ja nimeä blogi, joka sinut nimesi
  5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Tuossa ylenpänä jo kerroinkin, miten tulin aloittaakseni tämän blogin pitämisen. Sitä en kuitenkaan maininnut, että ennen tätä blogia olen aloittanut muutamaakin eri blogia muista aihepiireistä. Esimerkiksi odottaessani esikoistani kirjasin silloiseen blogiini muistiin odotukseen liittyviä asioita. Myöhemmin jatkoin toista blogia esikoisen vauvavuodesta ja lyhyen Eurooppa-reissuni ajalta päivitin matkapäiväkirjaa lähinnä tutuille (vanhemmilleni).

Enpä oikein tiedä, olenko kovin hyvä antamaan aloitteleville bloggaajille vinkkejä - ainakaan sellaisia, joita joku toinen ei olisi jo maininnut, mutta yritetään... Ensiksi sanoisin, että jos mieli tekee kirjoittaa blogia, ala kirjoittaa. Jos tuntuu vaikealta kirjoittaa julkisesti, voi aluksi harjoitella kirjoittamista yksityisessä blogissa. Ennen blogin aloittamista kannattaa miettiä, mistä haluaa kirjoittaa. Haluaako keskittyä tiettyyn aiheeseen, vai tahtooko tehdä blogistaan pikemminkin päiväkirjatyyppisen blogin? Koska bloggaamisessa eräs parhaista jutuista on samanhenkisten tai samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten virtuaalinen (ja joskus myös ihan todellinenkin) kohtaaminen, kannattaa etsiä ja lukea niitä blogeja, joiden kirjoittajat kirjoittavat samasta aihepiiristä. Muiden idoiden tai tyylin kopioiminen ei tietystikään ole suotavaa.

Minä itse arvostan blogeja, joissa teksti ja kuvat ovat hyvässä tasapainossa. Pidän siitä, että blogilla on selkeä ilme ja että kirjoittaja pyrkii kirjoittamaan hyvää suomea. On miellyttävää lukea blogia, jossa teksti on hyvin jäsenneltyä ja mietittyä. Kuvien suhteen kannattaa kuitenkin olla tarkkana; Jos ei ole varma, saako jotain kuvaa käyttää, kannattaa mieluummin olla käyttämättä. Jos hakee netistä kuvia, kannattaa vähintää mainita kuvan lähde. Minä pyrin ottamaan itse kaikki tämän blogin kuvat, jolloin tekijänoikeuksien kanssa ei tule pulmia.

Tässäpä olivat omat vinkkini aloittelevalla bloggaajalle. Sitten siirrynkin suoraan seuraavaan haasteeseen tai pikemminkin tunnustukseen, jonka sain Katriinalta. Kyseessä on Liebster Award nro. 4. Kiitos Katriina!



Tämän tunnustuksen ohjeistus kuuluu näin:

  1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
  2. Laita palkinto esille blogiisi
  3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
  4. Nimeä 5 - 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa ja jotka ansaitsevat tunnustuksen
  5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat vuorostaan vastaavat
  6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
  7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa heille oma postauksesi, jotta he tietävät, mistä palkinnosta on kyse
Tässä ovat Katriinan keksimät kysymykset ja omat vastaukseni:

1. Mikä on ollut kuluneen kesän paras kirja? Ensimmäisenä tulee mieleen Minna Rytisalon Lempi. Se on nyt tuoreessa muistissa ja oli oikeasti hyvä kirja: erilainen, vahva, viipyilevä ja hengästyttävä samaan aikaan.

2. Mikä kirja on ollut kuluneen kesän pettymys? Odotin kovasti Linda Liukkaan uuden Ruby-kirjan ilmestymistä, sillä hänen ensimmäinen kirjansa tarjosi minulle hyviä vinkkejä koodaamisen opettamiseen. Sain Hello Ruby - matka tietokoneeseen -kirjan hiljattain, eikä saanut minua innostumaan edeltäjänsä tavoin. (Esittely on tulossa blogiin myöhemmin.)

3. Mikä on paras kirjoihin liittyvä kesämuistosi? Jaa-a... Luultavasti ainakin se, että kaksivuotias kuopus on nyt innostunut lukemaan ja kuuntelemaan taaperokirjojen sijaan ns. oikeita kuvakirjoja, joissa on jo runsaastikin tekstiä. Tänä kesänä on myös ollut ihanaa, että minulla on taas ollut aikaa lukea myös aikuisten kirjallisuutta runsaasti.

4. Mikä kirjagenre kuuluu kesään? Vuodenajoilla ei kyllä ole merkitystä, mitä kirjoja valitsen luettavaksi. Tai ainakaan en ole huomannut, että suosisin jotain tiettyä genreä enemmän kesällä kuin talvella.

5. Missä tykkäät lukea kesällä? Ehdottomasti mökkilaiturilla

6. Minä vuodenaikana luet eniten? Luultavasti kesällä

7. Mitä aiot lukea syksyllä? Odotan kovasti syksyn uutuuskirjoja, sillä monta "herkkua" on tulossa. Tällä hetkellä yritän metsästää kirjastosta Emmi Itärannan Teemestarin kirjaa. Haluan myös tutustua Sujata Masseyn dekkareihin.

8. Onko sinulla muita kirjoihin liittyviä suunnitelmia syksylle? Eipä varsinaisesti ole. Tai noh, kirjamessuille olisi tietysti tarkoitus mennä. :)

9. Kumpi on hauskempaa: Ostaa kirjoja omaksi vai lainat niitä kirjastosta? Minusta on ihanaa vierailla kirjastossa. Jostain syystä löydän (edelleen) helmpommin luettavaa lanu-osastolta kuin aikuisten puolelta. Näin oli jo silloin, kun siirryin lukemaan aikuisille kirjoitettuja kirjoja. Kirjakaupassa törmään kyllä toinen toistaan kiinnostavampiin aikuistenkin romaaneihin. Tietyt kirjat minun on pakko hankkia itselleni.

10. Osallistutko mieluummin lukuhaasteisiin vai luetko, mitä mieleen juolahtaa? Luen, mitä mieleen juolahtaa. Nyt sain kuitenkin Tuijatalta mielenkiintoisen haasteen, jota suorittaakseni olenkin jo käynyt rohmuamassa kotiini itselleni vieraampaa luettavaa.

11. Mitä aioit lukea seuraavaksi? Tällä hetkellä minulla on kesken 8. Harry Potter -kirja, eli Harry Potter and the cursed child. Luen sen loppuun ja sitten luultavasti keskityn tuohon yllämainittuun haasteeseen. Toki luen siinä sivussa myös muita kirjoja - fiiliksen mukaan.


Minä olen nyt hieman tylsä, sillä en laita haasteita eteen päin. Koska olen tällainen myöhäinen vastaaja, ovat molemmat haasteet/tunnustukset saavuttaneet jo monta bloggaajaa, enkä viitsi enää samoille ihmisille lähettää näitä uudestaan. Tuon Liebster-palkinnon ansaitsisi kyllä moni sellainenkin bloggaaja, joilla on jo yli 200 lukijaa.
 

28 kommenttia:

  1. Onnea ihanalle kaksivuotiaalle! Olen saanut sinulta lukuisia vinkkejä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! <3 Kiva kuulla, että olet löytänyt tätä kautta hyvää luettavaa.

      Poista
  2. Mahtavaa, että Teemestarin kirja on sinulla hakusessa. Sitä saa myös pokkarina, ei montaa euroa maksa.

    Onnea kaksivuotiaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista sekä hyvästä vinkistä. Täytyypä katsastaa kirjakaupan pokkarihylly, sillä näyttää siltä, että kirjastosta en Teemestarin kirjaa onnistu saamaan käsiini.

      Poista
  3. Isot onnittelut kaksivuotiaalle blogillesi!

    VastaaPoista
  4. Lämpimät onnittelut kaksivuotiaalle! Täällä on aina ilo vierailla. :)

    VastaaPoista
  5. Oikein paljon onnea! Ja mukavaa kun vastasit haasteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja eihän siinä vastaamisessa onneksi niin kauan mennyt kuin pelkäsin.

      Poista
  6. Verraton postaus. Siihen kului varmaan valtavasti aikaa ! Kiinnostavaa lukea haastevastauksiasi. Mökkilaiturilla lukeminen jää varmasti ajatuksiini. Rakastin aikanaan lojua vanhempieni mökin laiturilla mutta en pysty oikein hyvin lukemaan ulkosalla, ainakaan jos aurinko paistaa kirkkaasti. Laineiden liplatus, ahvenien liikkeet, linnut ja muu luonto vievät huomion pois kirjasta :)

    Onneksi olkoon 2-vuotiaalle blogille ! Jatkukoon innostunut lastenkirjoista bloggaaminen vuosikausia :)

    PS Tosi hyvä helpotus tuo että jätät haastamatta lisää jengiä... Sain nimittäin itse juuri haasteen, ja taidan seurata esimerkkiäsi, jotta homma pysyy kevyenä ja hauskana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos onnitteluista! Oikeastaan on hienoa, että nauttii ympärillään olevasta luonnosta niin paljon, että keskittyminen menee sen ihasteluun. Lukeahan voi sitten vaikka illan hämyssä sisällä. Sekin on tunnelmallista.

      Mietin pitkään, laitanko haasteen/ haasteet vielä kiertämään, mutta sitten ajattelin, että moni voisi kokea joutuvansa "taas" vastaamaan... Vaikka hauskaahan näitä on kyllä saada!

      Poista
  7. Onnea 2-vuotiaalle blogille :) Tämä on mielestäni kiva harrastus :) Tsemppiä jatkoon :)
    Teemestarin kirja on todella hyvä, joten suosittelen sen lukemista.

    VastaaPoista
  8. Onnittelut kaksivuotiaalle :)

    VastaaPoista
  9. Lämpimät ja iloiset onnittelut ihanalle kaksivuotiaalle! Olen nauttinut blogisi lukemisesta suuresti ja toivotankin monia hyviä blogivuosia lisää. <3

    Hyviä kirjoja olet kesällä ostanut. Lempi etenkin!

    VastaaPoista
  10. Onnittelut pirteälle kaksivuotiaalle. :) Täällä on aina mukavaa vierailla, vaikkeivät lastenkirjat olekaan omassa elämässäni ajankohtaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! :) Kiva, että olet tykännyt, vaikka ihan aina ei kirjat osukaan oman kiinnostuksesi piiriin.

      Poista
  11. Onnea 2-vuotiaalle! Tsemiä kirjoitteluun :)!

    VastaaPoista
  12. I got my Harry Potter and the Cursed Child book today.
    I brought it on Amazon and they delivered it in just 2 days!
    Amazon link:
    Harry Potter and the Cursed Child, Parts 1 & 2

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.