Eläköön essee!

Sain mielenkiintoisen haasteen Tuijatalta. Kiitos siis siihen suuntaan! :) Kyseessä on Eläköön essee! -haaste, jonka on laittanut alulle Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia -blogin Marjatta. Haasteen tarkoitus on tehdä esseekirjallisuutta tutuksi, ja täytyy sanoa, että ainakin minä olin siinä mielessä oikein passeli haastettava, että en juurikaan lue esseitä. Olikin siis aika tutustua esseekirjallisuuteen lähemmin. Ihan aluksi minun ainakin piti varmistaa, mikä lasketaan esseekirjallisuudeksi.

Linkitän tähän nyt Marjata käyttämän määritelmän: "Essee on lähellä kaunokirjallisuutta olevaa asiakirjallisuutta.  Essee voi olla tieteellinen tai enemmän omaa henkilökohtaista ainesta sisältävä kirjoitus, jossa pohditaan asioita."

Loppujen lopuksi marssin kirjastoon ja pyysin sieltä henkilökunnalta apua hyvän ja mielenkiintoisen esseekokoelman löytämiseksi. Lähdin kirjastosta kotiin mukanani vino pino kirjoja, joista toiset olivat selkeästi esseekokoelmia, toiset ehkä pikemminkin artikkelikokoelmia tai jotain tutkielman tapaisia teoksia. Poimin noista kirjoista luettavakseni muutaman mielenkiintoisemman*, joista nyt esittelen suosikkini.

Ehdoton kirjasuosikkini valitsemistani teoksista on kirja, jonka olen itse asiassa lukenut jo muutama vuosi sitten, eli Anu Silfverbergin kirjoittama Äitikortti. Kirjoituksia lisääntymisestä (Kustannusosakeyhtiö Teos 2013). Kirja herätti jo tuolloin minussa paljon ajatuksia, ja huomasin, että ei se jättänyt kylmäksi nyt toisellakaan lukukerralla. Kaikesta lukemastani en kyllä on Silfverbergin kanssa samaa mieltä, mutta eihän se suinkaan ole tarpeenkaan, jotta kirjaa voi pitää hyvänä.

Silfverberg on helsinkiläinen vapaa toimittaja ja kirjailija, joka ryhtyi kirjoittamaan Äitikorttia odottaessaan itse esikoistaan. Hän ei omien sanojensa mukaan innostunut kovinkaan monesta kotimaisesta tai ulkomaalaisesta vanhemmuutta käsittelevästä kirjasta, vaan halusi kirjoittaa kirjan niistä asioista, jotka saivat hänet itsensä vanhemmuudessa ymmälleen, raivostumaan tai liikuttumaan. Näiden asioiden joukkoon kuuluvat muun muassa raskaaksi tuleminen (sen vaikeus), itse raskaus, synnyttäminen, imetys ja lapsen kasvattaminen.

Eräs silmiinpistävin asia, joka Silfverbergiä tuntuu ärsyttävän ja hämmästyttävän äitiydessä on lasten kasvatukseen ja hoitamiseen liittyvien valintojen perusteleminen "luonnollinen"-käsitteellä. Silvfverberg on tehnyt havainnon, että usein luonnollisuutta ihannoivat henkilöt itse asiassa kääntävät kastseensa kaikkien "pimeimpään" (lue köyhimpään) Afrikkaan päin, ja perustelevat valintojaan sillä, että "eiväthän afrikkalaisetkaan äidit sitä" ja "kyllähän afrikkalaisetkin äidit tätä". Usein näitä näkökulmia nostetaan esiin, kun puhutaan esimerkiksi synnytyksestä (käytetäänkö kivunlievitystä), imetyksestä (kuinka kauan ja millä tavalla pitää/ saa imettää) tai lapsen kuljettamisesta paikasta toiseen (rattaat vai jatkuva sylikontakti). Tämä on minustakin ärsyttävä ilmiö, enkä ole koskaan ymmärtänyt, miksi kaikki olisi ollut paremmin ennen tai miksi nimenomaan lapsensaamiseen, ruokkimiseen ja kasvattamiseen liittyvät asiat olisivat paremmin juuri kehitysmaissa. Hei haloo, jo äiti-lapsikuolleisuus on valtavan suurta verrattuna kehittyneisiin länsimaihin!

Toinen asia, joka Silfverbergiä kummastuttaa, on monien vanhempien tapa yleistää omat yksityiset kokemuksensa koskemaan koko yhteisöä. Tällaiseen ajattelutapaan törmää kieltämättä aika usein esimerkiksi keskustelupalstoilla tyyliin: "Koska meidän Eveliina-Joosefimme koki tämä asian näin, voidaan päätellä, että muidenkin Kalle-Petterit ja Inka-Anerot ovat samanlaisia." Tähän yleistämiseen liittyy myös äitikortin heiluttaminen, joka tuntuu suorastaan raivostuttavan Silfverbergiä. Äitikortin heiluttamisella hän näet tarkoittaa sitä, että joku ottaa osaa keskusteluun ja perustelee oman mielipiteensä pelkästään sillä, että on äiti: "Äitinä minä olen sitä mieltä, että.." Äitikorttia heilutetaan Silfverbergin mukaan turhan kiivaasti oli keskustelun aiheena sitten esimerkiksi koulutusmäärärahojen leikkaus, paras lastenruokamerkki tai ulkomaankauppa.

Tähän täytyy kyllä kirjoittaa, että mielestäni Silfverberg syyllistyy itsekin aika karkeaa yleistämiseen omien yksityisten kokemustensa pohjalta muutamaan otteeseen. Eräs tällainen aihe on imetys. Silfverberg koko sen aluksi todella vaikeaksi, eikä se onnistuttuaankaan ollut hänestä miellyttävää. Hän varoittelee lukijoita siitä, että imetys tulee todennäköisesti sattumaan, se on sotkuista (verta, hikeä, maitotahroja) ja se tulee olemaan vaikeaa. Tätä hän toistelee monesti. Minä voin nyt täysin yksityiseen kokemukseeni (oikeastaan kahteen) nojaten kumota koko tämän väitteen. Ei pidä paikkansa! ;)

Silfverberg uskaltaa kirjassaan kirjoittaa monesta sellaisesta asiasta, joiden tietää saavan monessa (äidissä) aikaan raivostuneita reaktioita. Hän muun muassa teilaa kotiäitiyden työnä ja tyrmää ajatuksen, että siitä pitäisi saada palkkaa. Minä olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä; Jokin asia voi olla uuvuttavaa, tylsää ja työlästä, mutta silti sitä ei voi rinnastaa palkkatyöhön. Silfverberg argumentoi onnistuneesti, että eihän oman kotinsa remontoimisesta tai siivoamisestakaan saa palkkaa. Jos remontoi toisten kotia, pitää työstä tietenkin saada korvaus. Nämä ihmiset, joille kyseisestä työstä maksetaan ovat koulutettuja ammattilaisia. Kotiäidit hoitavat omia lapsiaan omassa kodissaan. Miksi heille siis kuuluisi maksaa palkkaa?

Voisin kirjoittaa tästä kirjasta vaikka kuinka paljon, mutta en nyt selvästikään saa ajatuksiani kirjoitettua kovinkaan hyvin ja johdonmukaisesti. Paras siis lopettaa, ja tyydynkin vain toteamaan, että Silfverberg onnistui mielestäni tavoitteessaan kirjoittaa sellainen esseekokoelma vanhemmuudesta, jonka lukemista voi lämpimästi suositella myös kaikille heille, joilla ei syystä tai toisesta ole omia lapsia.

Haastan tähän Eläköön essee -haasteeseen mukaan Serentiksen blogista Madonluvut. Säännöt löytyvät tästä:

Säännöt:
1. Anna kirjoituksellesi otsikko Eläköön essee!
2. Kerro haasteen alkuperä, Marjatan kirjaelämyksiä ja ajatuksia.
3. Kerro, keneltä sait haasteen ja linkitä hänen blogiinsa.
4. Kirjoita nämä säännöt postaukseesi.
4. Esittele 1 - 2  hyvää esseekirjaa, joko aiemmin lukemasi tai tuore lukukokemus. Voit kirjoittaa muutakin esseekirjallisuuteen liittyvää. 
5. Haasta yksi tai useampi bloggaaja kirjoittamaan esseistä. Linkitä hänen blogiinsa/heidän blogeihinsa ja käy ilmoittamassa hänelle/heille haasteesta. 

*Luin myös Leena Laulajaisen kirjoittaman kirjan Sanan taika. Esseitä ja artikkeleita (BoD 200), joka käsittelee lähinnä hänen omaa tuotantoaan sekä satujen merkitystä lasten lukutaidon että heidän persoonansa kasvun kannalta. Sen lisäksi luin Tomi Kontion, Heta Mularin, Riitta Oittisen, Jari Sinkkosen ja Sisko Ylimartimon essee/artikkelikokoelman/tutkielman Kuka Harry Potter? Avain fantasian maailmaan (Minerva 2008), jonka tulen luultavasti esittelemään myöhemmin tarkemmin.