Poika, joka olikin tyttö: Olen ystäväsi aina

Tämä kirjasyksy tuo tullessaan paljon lasten- ja nuortenkirjoja, jotaka käsittelevät tunteita, ystävyyttä ja oman itsensä etsimistä sekä löytämistä. Eräs syksyn uutuus, johon ehdottomasti halusin tutustua, on Otavan kustantama kuvakirja Olen ystäväsi aina (arvostelukappale kustantajalta). Sen on kirjoittanut Jessica Walton ja kuvittanut Dougal MacPherson. Kirja käsittelee aihetta, josta ainakaan minun tietääkseni ei (vielä) ole tehty paljon kuvakirjoja, eli transsukupuolisuutta. Tässä kirjassa transsukupuolinen "henkilö" on nalle, mikä on hyvä ratkaisu lastenkirjaan. Kirjan tekstit ovat lyhyitä ja lauseet yksinkertaisia, eli pienenkin kuulijan on helppo seurata tarinan kulkua.



Tarinan päähenkilö on Erkki-nalle, joka tekee kaiken yhdessä ystävänsä Tuomaksen kanssa. He pyöräilevät, kaivavat kuoppia, syövät eväitä puumajassa ja pitävät teekutsuja. Eräänä päivänä Erkki vaikuttaa kuitenkin kovin masentuneelta, eikä millään haluaisi lähteä Tuomaksen kanssa puistoon. Poika lohduttaa ystäväänsä ja uskoo, että tämä piristyy jahka he pääsevät leikkimään.

Jessica Walton & Dougal MacPherson: Olen ystäväsi aina (Otava 2016, suom. Emma Alftan)
Mikään ei kuitenkaan tunnu parantavan Erkin pahaa oloa... Tuomas on huolissaan Erkistä ja koettaa saada tämän kertomaan, mikä häntä oikein vaivaa. Erkin vastaus on kuitenkin koskettava, ja MacPhersonin yksinkertainen kuvitus selkänsä kääntäneestä nallesta kuvaa hyvin nallen tuntoja.

"Mikä sinun on, Erkki? Kerro minulle ehkä voin auttaa!" "Jos kerron sinulle", Erkki sanoi, "et ehkä enää ole ystäväni"


Jessica Walton & Dougal MacPherson: Olen ystäväsi aina (Otava 2016, suom. Emma Alftan)

Tuomas tietysti kauhistuu ja vakuuttaa olevansa Erkki-nallen ystävä AINA. Niin Erkki uskaltaa paljastaa parhaalle ystävälleen salaisuuden, joka sitä on painanut ja masentanut. Se on aina sydämessään tiennyt olevansa tyttönalle, ei poikanalle. "Toivoisin, että nimeni olisi Elli, ei Erkki."

Ja asia on sillä selvä. Erkki on Elli ja Tuomaksen paras ystävä edelleen. "En minä välitä siitä oletko tyttönalle vain poikanalle! Tärkeintä on, että olet minun ystäväni."

Myös Tuomaksen ja Ellin ystävä Aava ottaa Ellin yhtä mutkattomasti vastaan. Hän kehuu nallen uutta nimeä ja kannustaa nallea tekemään juuri niin kuin tämä itse haluua. Ja Elli haluaa siirtää kaularusetin tukkaansa. Ellin esimerkin innoittamana Aava ottaa oman rusettinsa kokonaan pois.

Jessica Walton & Dougal MacPherson: Olen ystäväsi aina (Otava 2016, suom. Emma Alftan)

Ellin ja Tuomaksen ystävyys on ennallaan, eikä mikään muutu Ellin paljastuksen jälkeen. Paitsi tietysti se ensiarvoisen tärkeä asia, että Elli saa olla oma itsensä ja ennen kaikkea taas onnellinen ja iloinen.

Luin tämän esikoiselle päiväunille mentäessä, eikä hän ainakaan lukutilanteessa tuntunut kummeksuvan kirjan sisältöä. Hän ei esittänyt kysymyksiä tai ihmetellyt Erkin muuttumista Elliksi (ainakaan ääneen). Olen ystäväsi aina sopii mielestäni luettavaksi kaikkien lasten kanssa. Ei kirjan sanomaan tarvitsekaan avata sen enempää, eikä kohderyhmän tarvitse jakaa Erkin/ Ellin tunteita, sillä tärkeintä on viestittää ihan pienillekin lapsille, että jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Kyse voi olla niin pienestäkin asiasta kuin rusetin pois heittämisestä tai niin suuresta asiasta kuin oman sukupuolisuutensa tai seksualisuutensa hyväksymisestä. Kukin olkoon juuri sellainen kuin sisimmässään on. Mitä enemmän erilaisia ihmisiä ja erilaisia valintoja näkyy kuvakirjoissa, sen luontevammaksi osaksi lasten elämää asiat tulevat.

2 kommenttia:

  1. Liikuttavan hieno tarina, ja liikuttavaa miten lapset saattavat hyväksyä itsestäänselvyyksinä asiat, joista ahdasmielisten aikuisten pipot kiristyvät entistä enemmän.

    Selkänsä kääntänyt nalle onnistuu tosiaankin välittämään tuntojaan kuvan avulla, samaa mieltä ! Hyvin hiffattu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, että moni lapsi ei kyseenalaistakaan sellaisia asioita, joita aikuiset ovat jo oppineet kummeksumaan ja joissain tapauksissa myös paheksumaan. Uskon, että lukemalla erilaisuudesta ja erilaisista ratkaisuista kertovia kirjoja (näkemällä erilaisuutta) lapsen mieli voi pysyäkin yhtäavoimena erilaisuudelle.

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.