Salaperäinen kuvakirja Minä, Muru ja metsä

"Ehkä liian pelottava meille...?" ajattelin, kun näin lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandiaehdokkaanakin tunnustusta saaneen kuvakirjan Minä, Muru ja metsä (S&S 2016, arvostelukappale) ensimmäistä kertaa. Lena Frölander-Ulfin sekä kuvittama että kirjoittama kuvakirja on kiinnostava poikkeus kaikkien värikkäiden lastenkirjojen joukossa, sillä sen sivut ovat mustanpuhuvia, ja niihin tuovat väriä oikeastaan vain tarkkaan harkitut ruskean, vihreän, keltaisen ja valkoisen eri sävyt. Frölander-Ulfin on tehnyt kuvat akvarelli- ja raapetekniikalla, minkä ansiosta kuvissa on elävä, mutta jotenkin varjoinen pinta. Se sopii mainiosta tähän kirjaan, sillä sijoittuvathan tarinan tapahtumat pimeään metsään. Yhtä kaikki kuvat kaikessa tummuudessaan ovat hieman pelottavia ja salaperäisiä. Luimme kirjan neljä- ja puolivuotiaan esikoiseni kanssa, eikä hän onneksi kokenut kirjaa pelottavana, mutta jännittävänä kylläkin. Tutkimme tarkkaan kirjan kuvia, ja pohdimme yhdessä, milleköhän olennolle kuvissa näkyvät, yön pimeydessä kurkkivat silmät mahtavat kuulua.

Tarinan alussa pieni lapsi lähtee äitinsä kanssa mökille, vaikka ei ollenkaan pidä mökkeilystä. Poika pelkää merta, tuulta ja metsää - ja mökillä käydään metsäpissalla. Äiti ei lainkaan ymmärrä lapsensa pelkoa, ehkä ei huomaakaan sitä, vaan lähettää tämän puskapissalle vain Muru-koira ja taskulamppu turvanaan. Pimeässä metsässä voi kuvitella luuraavan jos jonkinlaista otusta, ja metsän öinen kohina ja rapina ovat omiaan kammottamaan pientä kulkijaa. Kun taskulamppu kaiken lisäksi sammuu, ja Murukin vaeltelee omia polkujaan, on poika yksin metsän pimeydessä. Vähitellen pimeyden täyteisessä metsässä alkaa kuitenkin näkyä liikettä. Lapsi kohtaa erinäisiä hahmoja, jotka saattaisivat pelottaa ketä tahansa kulkijaa. Hän kuitenkin selviytyy pelostaan huolimatta kaikesta siitä, mitä metsä (ja ehkä hänen oma mielikuvituksensa?) hänen eteensä tuovat. Loppujen lopuksi lapsi huomaa, miten puiden lomasta vilkkuu kaunis tähtitaivas ja miten mökin ikkunoista kajastaa kutsuvaa valoa. Ehkä metsä ei ehkä olekaan niin pelottava kuin miltä se äkkiseltään vaikuttaa?

Lena Frölander-Ulf: Minä, Muru ja metsä (S&S 2016)

"Menikö kaikki hyvin?" kyselee äiti, kun lapsi palaa sisälle mökkiin. "Tosi hyvin." vastaa lapsi.

Lena Frölander-Ulf: Minä, Muru ja metsä (S&S 2016)

Minä, Muru ja metsä on kirja, jota lukiessa voi itsekin tuntea sen jännityksen ja jopa aavistuksenomaisen paniikin, jota tuntemattomaan joutuminen lapsessa aiheuttaa. Tämä joutuu kohtaamaan pelkonsa, ja selviää siitä voittajana. Pelko, joka aluksi sai lapsen sydämen hakkamaan, häviää ja tilalle tulee kutkuttava hyvänolontunne. Myös lukija riemuitsee lapsen onnistumisesta, ja ehkä tarina jopa rohkaisee jotakuta sitä lukevaa kohtaamaan omat pelkonsa.

Kirja on minusta lumoava!