Kuvakirja kepparifaneille: Niilo ja villit kepparit

Aira Savisaaren ja Hannamari Ruohosen uudessa kuvakirjassa Niilo ja villit kepparit (Karisto 2017, arvostelukappale kustantajalta) Niilo tahtoo hevosen. Hän tahtoo sen oikein ISOLLA ÄÄNELLÄ, mutta äiti äiti joutuu muistuttamaan, että hevonen vie kovin paljon tilaa. Onneksi Niilon perheen nälkäinen ja ahkera pesukone syö sukkia, ja taas on yksi sukka jäänyt ilman paria. Äiti keksii, että parittomasta villasukasta voidaan tehdä Niilolle kappari.

Keppari eli keppihevonen voi asua sisällä, ja sillä voi myös ratsastaa. Niilon äiti ryhtyy heti tuumasta toimeen, ja alkaa askarrella Niilolle ja paikalle saapuneelle naapurin Hillalle hienoja keppareita. Hilla ja Niilo tutkivat yhdessä heppakirjaa ja selvittävät, miltä hevosen kuuluu näyttää. Äiti etsii välineitä keppareiden rakentamiseen, ja kaikki tarvikkeet niitä varten löytyvätkin heidän omista kaapeistaan. 

Äiti sahaa luudanvarresta kepparin vartalon, villasukat täytetään vanulla, ja Hilla ja Niilo leikkaavat hepoille huovasta korvat, sieraimet ja silmät. Kun äiti on vielä ommellut hevosille hienot harjat ja kiinnittänyt niiden päät tukevasti harjanvarsivartaloihin, voivatr atsasturharjoitukset Hirniksi ja Almaksi nimetyillä keppareilla alkaa!

Isäkin tulee kaupasta kotiin ja pääsee parahiksi todistamaan, kuinka äiti ratsastaa villisti ympäri esterataa. Sitten kepparit kuitenkin vallan villiintyvät. Ne pukittelevat ja heittävät ratsastajat selästään. Onneksi isä keksii, että sekä hevosilla että niiden ratsastajilla taitaa olla nälkä. Kohta lapset ja hevoset jo rouskuttavatkin hyvällä halulla omenoita ja porkkanoita. Vatsat pulleina onkin sitten vielä hauska ratsastella ennen iltapesuja ja nukkumaanmenoa.

- I-hah-haa! Hirni hirnuu.

Niilo ymmärtää.

Hirni kysyy, tulevatko Hilla ja Alma huomenna.

- Tietysti! Niilo vastaa ja jatkaa hampaiden harjaamista.

Savisaari on jälleen kerran kirjoittanut kuvakirjan, jossa arkisia puuhia maustaa tilkka huumoria. Kirjan aikuisilla ja lapsilla tuntuu olevan mukavasti pilkettä silmäkulmassa, ja yhdessä touhuamisen ilon aistii kirjan sivuilta. Savisaaren tapa kirjoittaa ikään kuin lapsen näkökulmasta on onnistunut, ja Ruohosen värikkäät kuvat sopivat tarinaan mainiosti. Jokaiselta aukeamalta lukija voi pongata Niilon pienet kaverit eli hiiri-Littisen ja Puhku-kissan omista touhuistaan. 

Kuten aikaisemmatkin Niilo-kirjat, myös tämä Niilo ja villit kepparit antaa lukijoille ja heidän vanhemmilleen puuhasteluvinkkejä. Ensimmäisessä kirjassa rakennettiin jalkapallomaali ja pelattiin koko perheen voimin jalista. Seuraavassa osassa Niiloa, naapurin Hilla ja isä leipoivat muhkuroita, ja tässä uusimmassa siis rakennetaan keppareita. Jokaisen kirjan lopussa on oikeat ohjeet, joiden avulla kotona voi kokeilla samoja puuhia kuin kirjan lapset tekevät vanhempiensa kanssa.

Lue Niilo leipoo -kirjan esittely täältä.

Jos ei itsellä ole aikaa tai kiinnostusta tehdä omaa kepparia, pääsee sellaisella kuitenkin ratsastamaan esimerkiksi Rehndahlin kotieläinpihalla, jossa keppareille on rakennettu oma talli ja hieno esteratsastusrata. Myös Lelumuseo Hevosengessä on kepparitalli, jossa saa hoitaa tallin asukkaita, ruokkia ja harjata niitä.