Jännityskertomus nuorille: Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta

Jukka-Pekka Palviaisen kirjoittama nuortenromaani Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta (Karisto 2017) lähti käyntii hieman ärsyttävästi: Teinityttö kapinoi, kiukuttelee ja osoittaa mieltä isälleen, joka muuttaa työnsä takia kuppaiseen saareen tutkimaan hylkeitä. Ymmärrän kyllä hyvin, miksi juuri lukion aloittavaa tyttöä kismittäisi, jos hän kirjan päähenkilön Millan tavoin joutuisi muuttamaan isänsä kanssa pienelle saarelle, eikä pääsisi äidin ja Vaippapaviaanin mukana Brysseliin. Silti meinasin jo jättää kirjan kesken ihan alkulehdillä, kun Millan asenne tuntui niin rasittavalta ja ylidramaattiselta.

No, toisaalta hänellä (Millalla) on mukanaan hänen lempipiponsa, jossa lukee Whatever. Hän vetäisi sen silmilleen ja riisuisi pois vasta sitten, kun he poistuisivat lopullisesti tästä h-e-l-v-e-t-i-s-t-ä.

Noh, onneksi jatkoin lukemista, sillä aika pian tarina kuitenkin parani, ja pian luin sitä oikein mieluusti.

Pian sen jälkeen, kun Milla ja hänen isänsä saapuvat saarelle, joku alkaa tehdä sabotaasi-iskuja Millan isän tutkimusasemaa vastaan ja hyvin pian käy selväksi, että joku vihaa hylkeitä ja niiden tutkimista niin paljon, että haluaa kirjaimellisesti savustaa tutkijat hornan tuuttiin. Milla sattuu näkemään tumman hahmon, joka pian yhdistetään tuhotöihin. Hahmon profiilista poliisi ja Milla päättelevät, että tekijän täytyy olla nuori mies tai nainen, joka pakenee tekojensa jälkeen pimeyden turvin merelle. Saarelta löytyykin yllättävän monta tuohon kuvaukseen sopivaa, epäilyttävästi käyttäytyvää henkilöä...

Milla alkaa tahtomattaan sopeutua elämään saarella, kun hän tutustuu muutamaan muuhun saarella asuvaan nuoreen. Yksi hänen uusista ystävistään on Noora, joka tekee saarelle taidetta. Hän valmistaa ihmispatsaita, joiden kautta on tarkoitus kertoa saaren historiasta. Milla on lahjakas ompelija ja pääsee osalliseksi Nooran projektia. Erityisesti Valpuri-nimisen kauan sitten eläneen nuoren naisen elämänvaiheet kiinnostavat Millaa kovasti. Valpuri menetti miehensä ja joutui saarelaisten silmätikuksi, ja lopulta nämä karkottivat Valpurin saarelta noitana.

Milla samastuu Valpurin elämään, sillä hänkin on nuorempana kokenut olevasa erilainen kuin muut. Hän oli hyvin yksinäinen ennen kuin kahdeksannella luokalla ystävystyi reippaan Iinan kanssa. Iinasta tuli hänen sydänystävänsä, jonka kanssa he ymmärtävät toisiaan sanoitta. Vaikeinta saarelle muutossa olikin se, että Milla joutui eroamaan Iinasta. Ehkä juuri siitä syystä Milla alkaa käydä kuviteltuja keskusteluja Valpurin kanssa ja selvittelee siten omia tunteitaan. Nämä keskustelupätkät tuovat mukavaa vaihtelua kerrontaan ja valottavat samalla myös saaren historiaa.

Kaiken tämän lisäksi Millan ajatuksia häiritsevät myös hänen vanhempiensa välit, joista minä lukijanakaan en oikein ottanut selvää. Millan äiti siis asuu Brysselissä ja isä Suomessa. Aluksi luulin, että vanhemmat ovat eronneet, mutta ilmeisesti eivät kuitenkaan. Milla kuitenkin alkaa epäillä, että isällä ja Nooralla on jotain sutinaa keskenään. Ihmissuhdedraamaa ei puutu myöskään Millan omasta elämästä, sillä hieman yllättäen kaikki saaren nuoret miehet tuntuvat ihastuvan häneen, ja Milla ei osaa päättää, keheen itse rakastuisi. Myös mustasukkaisuus mantereelle jääneestä Iinasta vaivaa Millaa. Kokeepa Milla ensihumalansakin nuorten pitämissä venetsialaisissa.

Tuntuu siis, että Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta -kirjassa on monta sivujuonta ja paljon tapahtuu kerralla; on salapoliisitarinaa, ihmissuhdesoppia, mustasukkaisuutta, nuoren ihmisen haaveita ja itsensä etsimistä. Aika mukavasti nämä kaikki haarat kuitenkin punoutuvat yhdeksi tarinaksi, eikä irrallisia päitä loppujen lopuksi jää kovin montaa. Kirjan lopussa selviää sekin, kuka tuhotöitä on tehnyt, vaikka tapaus ratkeaakin pikemminkin sattuman kuin aktiivisen salapoliisityön seurauksena.

Suunnaltaan vaihtelevaa tuulta on ihan kelpo nuortenkirja, vaikka paikkoin jotkin ratkaisut tuntuivat hieman pinnallisilta ja vaikka takakansitekstin perusteella odotin kirjalta enemmän jännitystä. Palviainen on mielestäni osannut kuvata uskottavasti teini-ikäisen tytön mielenliikkeitä, ja kirjan kieli tuntuu nuorten suuhun sopivalta. Kustantaja on luikitellut tämän lasten- ja nuortenkirjaksi, ja minäkin uskon, että kirja kolahtaa parhaiten noin yläkouluikäisiin nuoriin.