Päivä eläinten rautateillä

Sharon Renttan kirjoittamat ja kuvittamat kuvakirjat ovat olleet jo useamman vuoden ajan kirjoja, joita olemme monesti lainanneet kirjastosta ja joita olen myös jokusen ostanut omaan hyllyymme. Lastemme ehdottomat suosikit Renttan kirjojen joukossa ovat Päivä eläinten autokorjaamolla (Kustannus-Mäkelä 2014) ja Päivä eläinten rakennustyömaalla (Kustannus-Mäkelä 2013). Nyt saimme luettavaksemme sarjan uusimman kirjan Päivä eläinten rautateillä (Kustannus-Mäkelä 2017, arvostelukappale, suom. Terhi Leskinen), jonka jo etukäteen arvasin miellyttävän meidän menopelejä rakastavaa pikkuväkeämme.


Renttan Päivä "jossakin" -kuvakirjat ovat siitä loistavia kirjoja, että ne esittelevät lapsille humoristisesti monia arkisia toimintoja kuten esimerkiksi paloaseman, lentokentän, sairaalan tai tässä tapauksessa junien ja rautateiden toimintaa. Kirjoissa päähenkilöinä on aina suloinen eläinlapsi, joka pääsee tutustumaan uuteen paikkaan vanhemman eläimen opastuksella. Renttan kirjat ovat mainio esimerkki kuvakirjoista, joissa kuvat tuovat valtavasti lisäinfoa ja -arvoa tekstiin - hänen kirjoissaan nimenomaan sitä huumoripuolta. On aivan tyypillistä, että teksti kuulostaa kuivan asialliselta, mutta kuvaa tutkiessaan huomaa tekstissä piilevän ironian. Aivan kaikki vitsit eivät taida perheen pienimmille lapsille edes auetakaan, mutta nämä ovatkin kirjoja, joita myös aikuisten on hauska lukea.

Päivä eläinten rautateillä tutustuttaa pienet lukijat renttamaiseen tyyliin juniin, junamatkustamiseen ja rautatieläisiin. Leevi-kissa ja hänen eläkkeelle jäänyt veturinkuljettajapappansa yhteinen harrastus on junien bongaaminen. Junia onkin valtavasti erilaisia: On aasirahtia, hurttalinjaa ja koiravaunuja.

Sharon Rentta: Päivä eläinten rautateillä (Kustannus-Mäkelä 2017)

Pappa ja Leevi myös matkustavat paljon junilla, ja silloin Leevi bongaileekin niitä mielenkiintoisia asioita, joita junan ikkunoista näkyy. Jos on onnekas, voi junamatkan aikana nähdä vaikka norsun kahluualtaassa tai lentäviä sikoja.

Sharon Rentta: Päivä eläinten rautateillä (Kustannus-Mäkelä 2017)

Leevi oppii junamatkojen aika myös paljon siitä, miten junissa kuuluu käyttäytyä ja mitä matkan aikana voi tapahtua. Junissa ei esimerkiksi sovi vallata koko istuinta tai pälättää kovaan kännykkään. Joskus saattaa kuitenkin käydä niin, että joku öykkäri valtaa koko penkkirivin, eikä kukaan uskalla siitä hänelle valittaa...

Sharon Rentta: Päivä eläinten rautateillä (Kustannus-Mäkelä 2017)

Toisinaan juvat voivat olla kovin ruuhkaisia tai vaikka pahasti myöhässä. Tässä aterioiva lehmälauma hidastaa junan etenemistä.

Sharon Rentta: Päivä eläinten rautateillä (Kustannus-Mäkelä 2017)

Erään kerran Leevi ja pappa ovat junassa matkalla merenrannalle, mutta juna ei pitkästä odottelusta huolimatta lähde liikkeelle. Matkustajat käyvät jo kovin kärsimättömäksi, koska juna seisoo niin pitkään asemalla. Käy ilmi, että kuljettaja on epähuomiossa istunut silmälasiensa päälle, ja nyt joudutaan odottamaan uuden kuljettajan saapumista. Matkustajat suuttuvat kovasti!

Leevi keksii onneksi ratkaisun, ja ryntää kertomaan konduktöörille, että hänen pappansa on maailman paras veturinkuljettaja. Konduktööri tulee valtavan helpottuneeksi, kun juna pääsee sittenkin lähtemään matkaan. Ja Leevi on tietysti riemuissaan, koska pääsee pappansa kanssa junan puikkoihin!

Sharon Rentta: Päivä eläinten rautateillä (Kustannus-Mäkelä 2017)

Aivan yhtä humoristinen ja vetävä tämä Päivä eläinten rautateillä ei ole kuin jo alussa mainitsemamme suosikit Renttan kirjojen joukosta, mutta oikein mukiinmenevä kuvakirja kuitenkin. Tämä varmasti ilahduttaa kaikkia junien ystäviä, ja ainakin meillä keskimmäinen lapsi tykkäsi kirjasta niin kovasti, että alkoi jo itsekin "lukea" kirjaa ääneen. Silloin hän tosin harmitteli, kun ei aivan vielä muista kaikkien noiden eri junatyyppien nimiä. Lohduttelin kolmevuotiasta lukijaa, että ei se haittaa mitään, kun eivät ne taida ihan oikeita junatyyppejä ollakaan ja niin ollen hän voi hyvin keksiä niille omiakin nimiä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.