Tyttösi sun

Tyttösi sun (Karisto 2018, alkuteos Alloy Entertainment, arvostelukappale kustantajalta) on yhdysvaltalaisen Meredith Russon kirjoittama nuortenkirja, joka onnistui välillä liikuttamaan, ärsyttämään sekä toisaalta myös viihdyttämään minua. Kirja oli oikeastaan hyvin hämmentävä, sillä olin jossain vaiheessa jopa valmis jättämään sen lukemisen kesken, mutta en kuitenkaan pystynyt. Nämä ristiriitaiset tunteet johtuivat eniten siitä, että vaikka tarina on mielenkiintoinen ja - kuten aiemminkin mainitsin - myös koskettava, tuntui kirja välillä hieman yliampuvalta teinidraamakirjalta, jotka eivät tunnu kovin kiinnostavilta.

Antakaas, kun selitän tarkemmin:

Tyttösi sun kertoo transsukupuolisesta Amandasta, joka muuttaa kirjan alussa äitinsä luota asumaan isän luokse pieneen amerikkalaiskaupunkiin. Amanda ei ole ollut yhteydessä isäänsä oikeastaan ollenkaan sen jälkeen, kun tämä jätti perheensä Amandan ollessa pieni. Amanda kokeekin vahvasti, että isä ei hyväksy häntä tai sitä, että Amanda on muuttunut surullisesta pojasta siksi kauniiksi tytöksi, joka hänen on aina kuulunutkin olla. Amandan oli kuitenkin pakko muuttaa isänsä luo, sillä hänen kotikaupungissaan tämän henki oli kirjaimellisesti vaarassa, kun ahdasmieliset ihmiset tahtoivat hakata tytön hänestä, satuttaa, ruhjoa, kiusata ja osoittaa, että Amanda on vääränlainen.

Amanda on aina tiennyt olevansa tyttö ja haaveillut, että hänestä kasvaa aikuisena tyttö. Murrosikään tullessaan hänelle on kuitenkin selvää, että ihmeitä ei tapahdu, ja itseinho ja pelko niistä fyysisistä muutoksista, jotka hänen pojalle kuuluva vartalonsa tulee käymään läpi, saavat hänet yrittämään itsemurhaa. Tuo kauhea tapaus saa kuitenkin aikaan sen, että hän pääsee hormonihoitoihin ja sukupuolenkorjausleikkaukseen. (Kirjailija huomauttaa jälkisanoissaan, että on oikonut mutkia, sillä tosielämässä julkinen terveydenhuolto ei olisi mahdollistanut hormonihoitoja hänen ikäiselleen niin nuorena eikä hänen perheellään olisi oikeasti ollut varaa niin kalliisiin leikkauksiin). Näistä Amandan elämän aikaisemmista vaiheista kerrotaan kirjassa takaumien kautta, ja ne ovat kirjan koskettavimpia ja mielenkiintoisempia osuuksia. Ne tuntuvat aidoimmilta ja syvällisemmiltä osuuksilta kuin Amandan nykysyys isänsä luona.

Uudessa kotikaupungissaan Amanda aikoo pitää matalaa profiilia ja valmistua voidakseen lähteä opiskelemaan johonkin isompaan kaupunkiin ja löytää paikkansa maailmasta. Hän on kuitenkin niin nätti, kiehtova ja kiinnostava, että sekä uuden koulun nätit tytöt, urheilijapojat että se jenkkiteinileffojen pakollinen "taidehörhö kapinallinen" tyttökin tahtovat olla Amandan kavereita. Amandan huomiosta tappelevat parikin poikaa, ja tietysti Amanda rakastuu siihen urheilulliseen, syvälliseen ja tummaan komistukseen, joka kaiken lisäksi kantaa omiakin salaisuuksia, on kiltti, huolehtiva ja järjettömän romanttinen.

Amanda ei tietysti ja ymmärrettävästi kerro taustastaan kenellekään, ja iso osa kirjaa käsitteleekin sitä, pitäisikö Amandan kertoa uudelle poikaystävälleen vai ei. Amanda päättää uskoutua eräällä uusista ystävistään, mikä tietysti osoittautuu virheeksi. Tämä pettää Amandan luottamuksen pahimmalla mahdollisella tavalla, ja Amanda jotuu taas hengenvaaraan. Tällä kertaa hänet pelastaa rohkea tyttöjoukko ja haulikko (!).

Yllä kuvattu osuus muistuttaa juoneltaan niin monia amerikkalaisia teinielokua tanssiaisineen, urheilijapoikineen ja kynttiläillallisineen, että minua hieman pitkästytti. Kaikkein oudoimmalta tuntui kuitenkin lukea nuortenkirjaa, jossa kirkossa käyminen ja uskominen olivat niin iso osa nuorten elämää. Toisaalta ymmärrän kyllä, että Russo on halunnut kirjoittaa romaanin, johon hänen pääkohderyhmäänsä kuuluvat amerikkalaisnuoret voivat helposti samastua, ja toki tiedän, että Amerikassa on osavaltioita, joissa kuuluu käydä kirkossa, sanoa uskovansa Jeesukseen ja tuomita kaikki synnit sekä syntiset. Amandan kannalta nämä asiat ovat tietysti ihan oleellisia, ja varmasti Russo halusi kirjassaan tuoda esiin myös sen repivän tunteen, jota uskovaiset transihmiset varmasti kokevat.

Kaikesta tästä huolimatta Tyttösi sun on kirja, jolla uskon olevan paljon innokkaita ja kirjasta pitäviä lukijoita. Se on tärkeä kirja tietynlaisena vertaistukikirjana, vaikka kirjailija itsekin muistuttaa, että Amandan tarina on vain yksi fiktiivinen kertomus. Hän ei ole halunnut kirjoittaa sitä esimerkkitapauksena transihmisistä, mutta toivoo tietysti, että kirja avaisi cis-ihmisten silmiä ja mieliä ja toisi vertaistukea erilaisille nuorille. Vaikka minä en innostunut kaikista teinidraamaosuuksista, en minä olekaan kirjan varsinaista kohderyhmää, joten ehkä minun ei kuulukaan. Tyttösi sun on kohtalaisen helppolukuinen nuortenkirja, jota lukiessa nuoret saavat jännittää, saavatko tyttö ja poika lopulta toisensa, onnistuuko Amandan isä korjaamaan välit lapseensa ja hyväksyvätkö muut ihmiset Amandan.

Tyttösi sun on nuoren naisen kasvukertomus, jossa Amanda oppii, että maailmassa on vihan ja hyljeksynnän lisäksi paljon hyvää, on rakkautta ja hyväksymistä. On paljon salaisuuksia, pahaa tahtovia ihmisiä, mutta myös avarakatseisuutta, ystävyyttä ja toivoa.