Suuret odotukset Kirjamessujen lastenalueen suhteen (sis. Kirjamessulippuarvonta)

Helsingin Kirjamessut kertoo kehittäneensä yhdessä lastenkulttuuritoimijoiden kanssa lasten aluetta viihtyisämmäksi, toiminnallisemmaksi ja lapsilähtöisemmäksi, mikä tietysti ilahduttaa minua ja varmasti muita lastenkirjallisuuden parissa työskenteleviä, lasten vanhempia, opettajia ja erityisesti lapsia itsejään hyvin suuresti. Viime messujen jälkeen moni kritisoi lasten aluetta epäviihtyisäksi ja toimimattomatksi (lue oma juttuni täältä), joten odotukset tämän uudistuksen jälkeen ovat nyt korkealla!



Lasten aluetta suunniteltaessa on nyt huomioitu erityisesti lasten viihtyminen, sinne on tuotu Skidi-kirjastobussi, kuvittajien Lehtima, Muumi-mökki, Kirjakiska ja Mehukiska. Bussissa voi hankkia oman kirjastokortin ja tutustua kirjastopalveluihin. Bussin ulkopuolella puolestaan pääsee lukemaan kirjoja vaikkapa lukutableteilta. Kuvittajat Ry:n ylläpitämässä lehtimajassa kävijät saavat ihastella lastenkirjakuvituksia ja tekemään omaa taidetta. Muumi-mökissä järjestetään satutunteja ja väritystehtäviä.

Lasten alueen lavoilla on paljon lapsille suunnattuja esityksiä sekä osallistavaa ja toiminnalllista ohjelmaa. Lastenkirjallisuuskeskustelut ja lastenkirjailijoiden haastattelut ovat nyt muilla lavoilla. Kumpulaksi ja Toukolaksi nimetyillä lavoilla esiintyvät muun muassa Muumit, Tanhupallo, Kikattava Kakkiainen ja Ti-ti Nalle. Myös Pikku Kakkonen on mukana messuilla samoin lukukoira Börje. Lastenalueen ohjelman voit katsoa vaikka tästä linkistä. Koko messujen ohjelman näet täältä.

Lastenkirjakeskusteluista odotan itse eniten seuraavia:

Torstai:

  • Tämä on kirja meistä - yhteiskunnallisesti kantaa ottava lastenkrijallisuus (klo 11.30-12.00 Toukola)


Perjantai:

  • Tiedetori: Tietokirjavinkkejä nuorille ja opetukseen (klo 10.30-11.00 Kumpula)
  • Lukemaan opetteleminen - Miten herättää lukuinto? (11.00-11.30 Töölö)
  • Lasten oikeudet lastenkirjallisuudessa (klo 15.-15.30 Hakaniemi)
  • Itsenäisiä naisia - 70 suomalaista esikuvaa (18.30-19.00 Kallio)

Lauantai:
  • Saari (11.00-11.30 Kallio)
  • Suomalaisten tyttöjen sankaritarinoita (11.30-12.00 Senaatintori)
  • Tunnetaidot perheessä ( 14.30-15.00 Esplanadi)
  • Miten kasvattaa tulevaisuuden lapsi (15.30-16.00 Esplanadi)
  • Lasten ilmastokeskustelu (17.00-17.30 Hakaniemi)

Sunnuntai:

  • Minä Mauri Kunnas (10.30-11.00 Senaatintori)
  • Tuhatkuolevan kirous (13.30-14.00 Kallio)
  • Elias (14.00-14.30 Kallio)

Näiden lisäksi tarjolla on vaikka kuinka monta kivaa ohjelmanumeroa, haastattelua ja keskustelua, joihin olisi tarkoitus ehtiä. Voipi olla, että ylläolevistakin jotain jää näkemättä, mutta onhan se hyvä olla tavoitteita, eikö?

Nyt voit voittaa yhden lipun Helsingissä 25.10.-28.10.2018 järjestettäville Kirjamessuille. Olet mukana arvonnassa, kun kerrot kommentoimalla tähän postaukseen tai blogin Facebookin arvontapostaukseen, mitä odotat eniten Helsingin Kirjamessuilta.  Suoritan arvonnan kaikkien 22.10.18 klo 23.50 vastanneiden kesken.

9 kommenttia:

  1. Nyt olisikin mielenkiintoista lähteä messuille oman pojan kanssa, ja katsoa, onko lasten tapahtumissa tarpeeksi kiinnostavaa 9-v pojalle. Mukana arvonnassa :) laurawallberg (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  2. Osallistun arvontaan. Odotan eniten haastattelujen kuuntelemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea Katriina, arpaonni suosi sinua. :) Laitan sinulle s-postia.

      Poista
  3. Eniten kiinnostaa ohjelmasta Suomalaisten tyttöjen sankaritarinoita (marjo.laakkonen(at)hotmail.com).

    VastaaPoista
  4. Kirjauutuuksia odotan eniten =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  5. Eniten kiinnostaa haastattelut :)
    ruskarouva85@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Odotan eniten halpoja kirjoja. Kinney-(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  7. Hyviä tarjouksia ja löytöjä
    johannahylitalo(at)gmail.com

    VastaaPoista
  8. Uutuudet ja haastattelut eniten
    sirkkulitm@gmail.com

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.