Kissa Killin villi lelupäivä

Kateus on tuttu tunne meille kaikille. Se ei ole tunteista mukavin, mutta kuitenkin kovin inhimillinen. Käsittelimme oppilaiden kanssa luokassa kateutta ja mietimme, mistä kukakin on ollut kateellinen, miltä kateellisena tuntuu ja miten kateellisena on joskus saattanut toimia. Tuon kateellisuus-aiheen aluksi luin heille kuvakirjan, joka sopii teemaan oikein mainiosti. Tuo kirja on uusin osa Tuula Korolaisen kirjoittamaa ja Christel Rönnsin kuvittamaa Killi Kissa -sarjaa. Kissa killin villi lelupäivä (Tammi 2016, arvostelukappale) kertoo Killi-kissasta, joka tulee todella kateelliseksi kaverinsa uudesta, hienosta lelusta.



Killin päiväkerhossa vietetään lelupäivää, ja Killi ottaa mukaansa mummon ompeleman pehmopossun. Kaikki ovat aikaisemmin tykäneet Killin possusta, mutta nyt Killistä tuntuu, että sen possu jää muiden lasten uusien lelujen varjoon. Erityisen hienoja ovat Killin mielestä Unto ja Inton sekä Maurin vilkkuvat, välkkyvät ja liikkuvat lelurobotit. Jokainen lapsi esittelee oman lelunsa, ja Unto ja Into ryhtyvät nauramaan Killille ja hänen possulleen. Sekös Killiä (ymmärrettävästi) kiukuttaa!

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)
Kateus ja harmitus saavat Killin käyttäytymään huonosti, ja pian hän huomaa istuvansa jäähypenkillä, kun muut lapset leikkivät toinen toistaan upeimmilla leluillaan. Mauri antaa Killin kuitenkin hoitaa Pultti-robottiaan, eikä Killi leikin loputta haluakaan luopua siitä. Hän saa huijaamalla suostuteltua Maurin vaihtokauppaan: Mauri saa lainaan Killin possun ja Killi pakkaa reppuunsa Maurin Pultti-robotin.

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)
Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)
Kotona Killi ei kerro mitään vaihtokaupasta, vaan leikkii robotilla suljettujen ovien takana. Taitaa pieni kissa siis itsekin aavistella, että vaihtokauppa ei ollut ihan sopiva teko... Kun tulee aika mennä nukkumaan, Killi kuitenkin huomaa, että robotti vilkkuvine valoineen ei olekaan parasta yöseuraa. Se on suorastaan pelottava. Killi kutsuu apuun kilttiä kotitonttua, ja tämä neuvoo, että Killin pitää reilusti tunnustaa vaihtokauppa saadakseen takaisin oma, rakas possunsa. Ja kas kummaa, kun Killi vanhempineen tekee robotin kanssa lähtöä Maurin perheen luo, tulee Mauri perheineen jo pihalla vastaan. Mauri ei saa unta ilman robottiaan, ja tahtoo sen takaisin. Killi ymmärtää, että vaikka robotti on hieno vempain, ei mikään voi korvata hänelle kaikkein rakkainta possu-ystävää.

Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)
Tuula Korolainen & Christel Rönns: Kissa Killin villi lelupäivä (Tammi 2016)

Ekaluokkalaiset oppilaat kuuntelivat kirjaa hiiskumatta sanaakaan. Välillä kyselin heiltä, mitä he ennustavat tapahtuvat seuraavaksi: Miten Killi reagoi ja miltä kissasta nyt tuntuu? Hienosti he osasivat ennustaa tulevat tapahtumat, ja monesti ne kytkeytyivät heidän aiempiin, omiin kokemuksiinsa kateudesta ja sen herättämistä tunteista sekä teoista. Killi sai myös oppilaiden sympatiat, sillä olihan muidenkin lasten käytös kirjassa aika kurjaa, vaikkakin aika tyypillistä tuollaisille viskari- ja eskari-ikäisille lapsille. Jokainen esimerkiksi kehuu estoitta omaa leluaan, eikä monikaan ajattele, että saattaa naurullaan pahoittaa toisen mielen.

Huumoria tähän kirjaan tuo Killin puhuva possu ja muut lelut, joiden repliikit on kirjoitettu puhekuplien muotoon. Myös Rönnsin kuvitustyyli on iloista, ja pelkkiä kuviakin katselemalla tästä kuvakirjasta saa paljon irti. Minun ja ekaluokkalaisteni lisäksi kirjasta pitää myös nelivuotias esikoiseni, eli Kissa Killin villi lelupäivä viihdyttää ja varmasti myös puhuttelee monen ikäisiä lukijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.