Seita Vuorela: Lumi

Lumi (WSOY) on Seita Vuorelan kirjoittama nuortenromaani, joka jäi häneltä viimeistelyä vaille valmiiksi ennen hänen valitettavaa, ennenaikaista menehtymistään huhtikuussa 2015. Oli Vuorelan oma toive, että Lumi julkaistaan hänen omasta voinnistaan ja sen huononemisesta huolimatta. Niinpä Vuorelan ystävä Vilja-Tuulia Huotarinen viimeisteli tämän hienon nuortenromaanin ja se julkaistiin syksyllä 2016. Lumi on yksi kuudesta lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia -palkintoehdokkaista, ja luettuani sen, olen sitä mieltä, että kirja on ehdokkuutensa ansainnut.

Kansi: Terhi Ekebom

Tarina alkaa eteläisestä Teheranista, kulkee helsinkiläiseen itälähiöön ja sieltä aina karulle itärajalle saakka. Tapahtumien keskipisteessä ovat nuoret, joista kaksi on joutunut pakenemaan omasta kotimaastaan. Poika, Siamak toinen, pakeni perheensä kanssa Iranista ollessaan vasta kuusivuotias. Tyttö, Atisha, joutui lähtemään viisitoistavuotiaana, koska jäi kiinni kielletyn blogin pitämisestä. Atishan ja Siamakin tarina Pohjoisessa lähiössä vuonna 2010 linkittyy vahvasti menneisyyteen ja kahden muun nuoren, Siamak ensimmäisen ja tämän tyttöystävän Sabadehin tarinaan. Siamak ensimmäinen kuoli vastarintaliikkeen taistelijana, Siamak toinen on kantanut setäänsä ja tämän kohtaloa mukanaan lapsuudestaan saakka.

Kaikkitietävä kertoja kertoo tapahtumat Siamakin, Atishan ja Siamakin ystävän Nooran kautta. Lisäksi kirjassa on katkelmia Atishan kielletystä blogista ja tämän modernisoima versio H. C. Andersenin Lumikuningatar-sadusta, jonka Atisha yhdistää omaan elämäntarinaansa. Koska romaanin rakenne on näin kerroksellinen, joutuu lukija olemaa tarkkana, jotta niin sanotusti pysyy kärryillä. Silti minä ainakin ihastuin Atishan moderniin versioon Lumikuningattaresta, ja se toikin kirjaan sadunomaisen lisän, jolla on valtava symbolinen merkitys. Olen kuitenkin MarikaOksan kanssa samaa mieltä siitä, että päähenkilöt jäävät hieman etäisiksi. Varsinkin Atishaan ja hänen ajatuksiinsa olisin halunnut tutustua syvällisemmin.

Siamak toinen on varttunut Suomessa ja haudannut Teheranin ja sen aikaisen itsensä jonnekin syvälle sisimpäänsä. Koko hänen perheensä, lukuunottamatta Suomessa syntynyttä pikkusiskoa, elää eräänlaisessa välitilassa, jossa on vaikea tuntea kuuluvansa oikein mihinkään. Itä-Helsingin kasvattina Siamak on oppinut olemaan varuillaan ja kova. Hän pelaa lätkää ja juhlii kuten muutkin ikäisensä nuoret. Zone Eastissa pitää säilyttää kasvonsa, eikä saa Siamakin mukaan herpaantua hetkeksikään. Lähiömuijien kuningatar on kekseliäs Noora, joka on valmis tekemään Siamakin puolesta mitä vain. Siamak on tehnyt valtavasti töitä sulautuakseen kantahelsinkiläisten porukkaan, mutta hänen huolella kasaamansa kuori alkaa saada säröjä, kun Atisha saapuu pakolaisena, väärällä passilla heidän perheeseensä. Atisha tuo Teheranin ja kaikki siihen liittyvät muistot mukanaan. Hän on karkumatkalla, mutta myös henkilökohatisella matkalla omaan historiaansa, johon Siamakin liittyy. Tyttö kokee, että hänen on löydettävä vanha Siamak ja pelastettava tämä. Atisha on kokenut hirveitä asioita Teheranissa, eikä pakomatka lukuisten rajojen yli Iranista Suomeen ole ollut helppo. Atishan on jäänyt jälkiä ja myös hän on oppinut olemaan valppaana.

Päällisin puolin tyttö näyttää kuitekin olevan kunnossa, ja ottaa pian Zone Eastin jengin omakseen - tai lähiön tytöt ottavat Atishan porukkaansa. Siamakin on vaikea sulattaa tätä, ja hän kieltäytyy olemasta Atishan kanssa tekemisissä. Sitä hän katuu kuitenkin katkerasti, kun Nooran järjestämissä kotibileissä tapahtuu jotain, joka saa Atishan taas pakenemaan. Siamak kokee velvollisuudekseen lähteä etsimään tyttöä, jolla ei ole pakomatkallaan mukana kuin varastamansa vaatteet ja veitsi, joka on matkannut matkalaukun välipohjassa Suomeen aina Teheranista saakka. Noora lähtee mukaan Siamakin retkelle kohti Suomen itärajaa. Atishan tavoite on ylittää raja ja jatkaa matkaa kohti kauakaista kotimaantaan. Se ei suinkaan ole helppoa, kuten ei ole Atishan jäljittäminenkään. Itärajalla pitää olla valppaana ja ihmisen muuttua eläimeksi, mikäli haluaa selvitä jäämättä kiinni.

Tarinan loppu on aika uskomaton, eikä lukija oikein edes tiedä, mikä on totta ja mikä ehkä väsyneen Atishan kuvitelmaa. Kuitenkin loppu on kirjoitettu niin, että lukijalle jää tunne, että kaikki voi vielä kääntyä hyväksi. Juuri sillä tavalla Atishan mukaan satujen, kuten Lumikuningattaren, kuuluisikin loppua. Satujen kuuluu päättyä siihen epämääräiseen toiveeseen, että sen sankarit elivät onnellisena elämänsä loppuun asti.

MarikaOksan lisäksi Lumin ovat lukeneet muun muassa Ulla ja Krista.


ps. Lumi on ensimmäisiä romaaneja, joita luin e-kirjana. Olen nyt kokeillut BookBeat-palvelua, johon bloggareille tarjottiin muutaman kuukauden ilmainen kokeilujakso. Tässä elämäntilanteessa e-kirjat ovat yllättävän käteviä, vaikka rakastankin oikeita, fyysisiä kirjoja. En vain ehdi kovin usein kirjastoon, joten on kiva löytää tuoretta luettavaa kotikoneella. Ja nyt olen myös innostunut äänikirjoista, sillä niitä pystyn kuuntelemaan kokatessani, siivotessani, laittaessani pyykkiä tai iltojen maratonimetysten aikana. Esikoinen kuuntelee pikkusisarustensa päikkäreiden aikaan lasten äänikirjoja. Yllättävän toimiva systeemi siis! Kännykällä en tykkää lukea, sillä siinä en jotenkin saa fonttia oikean kokoiseksi, ja tuntuu, että sivujen lopusta jää viimeinen rivi puolikkaaksi. Padilläkin tämä ongelma on, mutta sen olen saanut korjattua.

Kommentit

  1. Oi ihana, että tykkäsit, niin minäkin. Äänikirjat ovat hyviä matkoilla ja lapsillehan ne ovat tosi käteviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukemistani blogiarvioista huomasin, että Lumi on ollut monen mielestä hyvä kirja. :) Eikä kyllä mikään ihme.

      Poista
  2. Tämä kuulostaa hienolta ja vaikuttavalta kirjalta. Jostakin bloggauksesta (damn mun muisti, en saa päähäni, kuka asiasta kirjoitti) oli pohdittu tämän kirjan kohdalla kulttuurista omimista. Tuliko sulle Kia sen tapaisia ajatuksia?

    Olen Seita Vuorelalta lukenut vaan Karikon ja oli hurjan hieno. En uskalla edes ajatella, minkälaisessa tilanteessa Huotarinen on tämän kanssa ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käsittääkseni Huotarinen ja Vuorela olivat kavereita, mikä on varmasti tehnyt kaikesta vielä vaikeampaa hänelle - ainakin tunteikkaampaa.

      Muistan kanssa etäisesti lukeneeni jonkun jutun (oliko se blogikirjoitus, en muista) tuosta kulttuurin omimisesta. Siinä pohdittiin juuri sitä, että, voiko itselleen vieraasta kulttuurista kirjoittaa ja "syyllistyykö" sitten omimiseen. Onkohan se juuri tuo sinin muistelemasi kirjoitus? Noh, kuitenkin... Minä en kokenut mitenkään häiritsevänä, että Vuorela kirjoitti Suomeen muuttaneista pakolaisista heidän äänellään, mutta vaikea tietysti sanoa, kuinka lähelle hän oikeasti pääsee. Mietin pikemminkin, miten hän on osannut kirjoittaa suomalaisten lähiönuorten kulttuurista kuten kirjoitti. Onko hän ehkä siinä ominutkin jotain? En tiedä hänen omista lähtökohdistaan.

      Poista
  3. Lumen loppu on todella erikoinen, ja siinä riitti pohdittavaa vähäksi aikaa. Minäkään en tykkää lukea e-kirjoja kännykästä, vaikken olekaan törmännyt rivien puolittumisiin (minulla on Android-luuri). Lukulaitteena käytän Koboa, ja sitä voin lämpimästi suositella. Eri malleja löytyy useita, ja niissä on hyvä lukumukavuus. Erityisesti reissussa lukulaite on tosi kätevä, ei vie paljon tilaa ja kirjoja kulkee silti mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekisi melkein mieli antaa Lumi luettavaksi vaikka lukiolaisille nuorille ja kehottaa heitä kirjoittamaan tarinalle jatkoa, kuin uusi loppu. Koboa muuten ovat muutkin kehuneet. Pitää pistää sen hankinta harkintalistalle!

      Poista

Lähetä kommentti