Värikkäät ja iloiset Aurinkolinnut

Aurinkolinnut-kirja (Karisto 2016, arvostelukappale kustantajalta) on kirjailija Mila Teräksen ja kuvittaja Ilona Partasen yhteistyön värikäs ja hellyyttävä tulos, jonka tarina kannustaa hyväksymään toisen ihmisen hyvää tarkoittavan kutsun tulla mukaan, tarttua käteen ja iloita yhdessä elämästä. Moni ihminen kaipaa toisten seuraan, mutta välillä on vaikea löytää oikeat sanat, liittyä joukkoon tai luopua omasta rauhastaan. Aurinkolinnuissa Natalia Nokkonen oppii, miten onnelliseksi tulee, kun uskaltaa lähteä ulos ja kysyä muilta, saako osallistua leikkiin.



Natalia Nokkonen on aran ja hieman äksyn oloinen aikuinen, joka asuu yksin, mutta siitä huolimatta kattaa aina teekupit kahdelle. Hän on tottunut istumaan huoneensa hiljaisuudessa sanomalehteä lukien. Sitten taloon muuttaa kaksi uutta lasta, Lila ja Jasper, eikä hiljaisuus ole enää rikkumatonta. Lasten nauru kiirii sisään avoimesta ikkunasta, eikä Natalia voi sietää sitä. Natalia karjuu lapsia hiljaiseksi, eikä tahdo mennä mukaan leikkiin, vaikka lapset pyytävät häntä ja vaikka Natalia äkkiä muistaa, miltä hiekkakakut maistuivat kauan aikaa sitten.

Mila Teräs ja Ilona Partanen: Aurinkolinnut (Karisto 2016)

Lasten nauru välkkyy auringossa kaikissa väreissä, mutta Natalian se saa raivoihinsa. Sitten tapahtuu jotain, mikä saa Natalian astumaan ulos kodistaan ja liittymään lasten ilonpitoon. Natalian teepannu menee rikki ja sen kyljessä oleva aurinkolintu tuntuu katsovan suoraan Nataliaan. Natalia keksii, että oikeastaan rikkinäinen kannu sopisi lasten leikkeihin ja kaiken rohkeutensa keränneenä tarjoaa sitä lehtimajaan pystytettyihin leikkikesteihin.

Mila Teräs ja Ilona Partanen: Aurinkolinnut (Karisto 2016)

Ja kas, linnut kannun kyljessä heräävät henkiiin, ne lentävät ympäriinsä ja kutsuvat kaikki tanssiin kanssaan. Natalia ei osaa tanssin askelia, mutta yhtäkkiä se ei haittaa häntä yhtään. Käsi kädessä lasten kanssa on helppo iloita ja oppia. Aurinkolinnut kulkevat toisiin pihoihin ja kutsuvat lisää ihmisiä ilonpitoon. Ja niin Natalia oppii, että elämän ei tarvitse olla pelkästään harmaita uutisia, vaan värikästä naurua, laulua ja leikkia. Hän oppii jättämään ikkunansa auki ja kuuntelemaan kaukaisilta pihoilta kantautuvaa aurinkinkolintujen laulua.

Mila Teräs ja Ilona Partanen: Aurinkolinnut (Karisto 2016)

Mila Teräs ja Ilona Partanen: Aurinkolinnut (Karisto 2016)

Aurinkolintujen tarina avautuu luultavasti aikuisille ja lapsille hieman eri tavalla. Aikuiset ymmärtävät sen merkitykset hieman laajemmin, mutta lapsille tarina kertoo ennen kaikkea siitä, että kannattaa uskaltaa mennä leikkiin mukaan. Yhteinen ilo on moninkertainen ilo. Minun lapseni pitivät kyllä tarinasta, mutta valitettavasti he eivät innostuneet Partasen kuvitustyylistä. Minusta kuvissa on ihanaa niiden upeat värit, ja erityisesti aurinkolinnut ovat kauniita. Ihmishahmot olivat kuitenkin lapsistani kummallisen ja vähän pelottavan näköisiä. Se on todella sääli, sillä tämän takia lapseni eivät halunneet lukea kirjaa kuin pari kertaa, minkä jälkeen he eivät ole enää halunneet tarttua siihen. Sopisiko tämä satu sitten paremmin hieman isommille lapsille?

Värikästä ja iloista vuotta 2017 kaikille teille blogini lukijoille!

2 kommenttia:

  1. Tämä sopisi hyvin KiVa-tuntien sisältöihin ekaluokkalaisilleni. Useampikin lapsi on tarvinnut muistutusta ja apua omaan aktiivisuuteen, kun ei ole meinannut kavereita löytyä. Täytyypä etsiä kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Tuo oma aktiivisuus on todella tärkeä seikka näissä kaveriasioissa. Aikuinen on tietysti siinä ohjaamassa ja tukemassa, ja mielestäni kirjojen tarinat avaavat hyvin tuota asiaa, että voi itsekin yrittää mennä mukaan uusiin leikkeihin ja ottaa kontaktia itselleen tuntemattomampiinkin lapsiin. Toinen seikka onkin sitten se, mitä lapset vastaavat heille, jotka tulevat kysymään, mahtuuko leikkiin mukaan...

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.