Sarjakuva suomalaisesta legendasta: Lalli - Surma järven jäällä

Olen näköjään viime aikoina esitellyt blogissani aika paljon Suomen historiaan liittyviä teoksia, mutta eikös se ole aika sopivaa, kun maamme satavuotisjuhlaankin on enää vajaa kuukausi aikaa? Tässä siis taas yksi:

Pyysin Lasten Keskukselta luettavakseni minuakin aikoinaan Helsingin yliopistossa opettaneen professori Jukka Rantalan käsikirjoittaman ja graafista suunnittelua opiskelevan Venla Poskelan kuvittaman nuorten sarjakuvan Lalli - Surma järven jäällä (2017).



Tämä sarjakuva-albumi kiinnosti minua kovasti, koska muistan Rantalan puhuneen jo minun opiskeluaikanani siitä, että Lallin legendasta on erilaisia tulkintoja, eivätkä tutkijat ole yksimielisiä edes siitä, onko koko Lallia tai hänen surmaamaansa Piispa Henrikiäkään ollut olemassa. Tiedän, että Rantalan tavoite on herätellä opiskelijoita ymmärtämään, että mitä kauemmas historian kirjoitus perustuu aina lähteisiin ja ihmisten tekemiin tulkintoihin niistä. Toiset haluavat tietoisesti käyttää lähteitä omien tarkoitusperiensä pönkittämiseen, ja toisaalta mitä kauemmas historiassa mennään, sitä vähemmän meillä on esimerkiksi kirjallisia lähteitä saatavilla. Rantala saikin minut aikoinani tajuamaan, että tämän opettaminen myös oppilaille on erittäin tärkeää.

Lalli - Surma järven jäällä esittelee kaksi eri versiota Lallin legendasta. Tarinan alussa kolme lasta keskustelee siitä, kuka on kaikkien aikojen suurin suomalainen ja siitä kuka on ensimmäinen nimeltä tunnettu suomalainen. Lapset päätyvät vertailemaan tietojaan Lallista ja huomaavat, että heidän kertomuksensa eroavat toisistaan.

Jukka Rantala & Venla Poskela: Lalli - Surma järven jäällä (Lasten Keskus, Edukustannus 2017) 

Piispa Henrikin surmavirressä Lalli surmasi piispa Henrikin, koska tämä oli vaatinut kestitystä, eikä maksanut siitä mitään.

Jukka Rantala & Venla Poskela: Lalli - Surma järven jäällä (
Lasten Keskus, Edukustannus 2017)
Piispa Henrikin legenda puolestaan kertoo, että piispa kyllä maksoi, mutta ilkeämielinen Kerttu valehteli poissaolleelle Lallille, että piispa oli jättänyt maksamatta. Tässä tarinassa Lallin käy lopulta todella huonosti.

Jukka Rantala & Venla Poskela: Lalli - Surma järven jäällä(Lasten Keskus, Edukustannus 2017)

Jukka Rantala & Venla Poskela: Lalli - Surma järven jäällä (Lasten Keskus, Edukustannus 2017) 

Molemmissa tarinoissa Lalli hiihti piispan seurueen perään, tapasi heidät Köyliönjärven jäällä ja surmasi piispan.

Jukka Rantala & Venla Poskela: Lalli - Surma järven jäällä (Lasten Keskus, Edukustannus 2017)
Tosielämässä oppilaatkin ovat usein kuulleet (tai opettaja toivottavasti kertoo) molemmat versiot, ja yleensä lapset tahtovat tietää, kumpi versioista on se oikea. Jutun juju piilee kuitenkin siinä, että kumpaakaan tarinaa ei ole voitu osoittaa todeksi. Keskiajalla kirkko käytti Lallin tarinaa esimerkkinä siitä, että ihmisten tulee olla kuuliaisia kirkolle. 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa suomenmieliset käyttivät tarinaa osoituksena siitä, miten suomalaiset ovat kautta aikojen nousseet rohkeasti sortovaltaa vastaan. Tämän asian Rantala avaa sarjakuva-albumin lopussa olevassa tietotekstiosuudessa. Hän muistuttaa, että kuten Lallin tarinaa, voi muitakin historian tarinoita käyttää omiin tarkoituksiinsa, ja meidän tehtävämme on ymmärtää motiivit ihmisten kertomien tarinoiden taustalla. Näin voimme välttyä siltä, että uskomme valeuutisiin ja voimme suhtautua kriittisesti kuulemaamme tai näkemäämme.

Lallin tarina näin kerrottuna toimii siis oivana ja lapsilähtöisenä esimerkkinä siitä, miksi meidän tulee suhtautua lukemaamme tietoon kriittisesti, on se sitten historiallista tai nykyajasta kertovaa. Opettaja voikin ihan hyvin esitellä aiheen vaikka juuri tämän sarjakuva-albumin avulla. Tämän kirjan idea on siis oikein hyvä, mutta jäin kuitenkin kaipaamaan kuvitukselta hieman enemmän. Ymmärrän, miksi kirjan nykyaikaan sijoittuvat osuudet ovat värillisiä ja Lallin tarinaa kuvaavat mustavalkoisia, ja se jako onkin ihan toimiva. Silti olisin toivonut, että kuvitus olisi jotenkin vahvempaa, sillä nyt kokonaisuus jää hieman vaisuksi. Visuaalisuus on nykynuorille tärkeää, ja siksi hieman puoleensavetävämpi kuvitus olisi voinut toimia tässä paremmin, jotta kirja kiinnostaisi mahdollisimman moia nuori.

4 kommenttia:

  1. Tämä kirja täytyy ehdottomasti laittaa muistiin. Juuri toissaviikolla koulussa tutustuttiin Lalliin ja erilaisiin kertomuksiin hänestä. Olisipa ollut hauska lisä sille tunnille tämä kirja. Voipi kuitenkin olla, että tälle löytyy tilaisuus vielä myöhemminkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva kuulla, että löysit tästä esittelystä opetukseen sopivan kirjan. Harmi, että en ehtinyt esitellä pariaviikkoa aiemmin, jotta olisi osunut juuri oikeaan aikaan!

      Poista
  2. Aika jännä sarjis. Luitko itse vai lasten kanssa? Mielenkiintoinen kirjoitus, kun rinnastit sen omiin kokemuksiisi opintoaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En lukenut lasten kanssa, koska on tämä selkeästi sellainen isommille lapsille sopivampi sarjis. Sanoisin, että noin 3.-4.-luokkalaisista ylöspäin. Tuo rinnastus tuntui siksi niin luontevalta, kunRantala tosiaan puhui tästä niin paljon jo silloin 10 vuotta sitten. Tuli tunne, että "nyt vihdoin hän julkaisi tämän kirjana/sarjiksena".

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.