Tuikun tärkeä tehtävä (Mistä tunnistaa onnistuneen lastenkirjan?)

Mikä tekee lastenkirjasta hyvän tai niin sanotusti onnistuneen? Jos minulta kysytään, niin tärkein seikka on tietysti se, että se viehättää sekä lapsi- että aikuislukijoita. Onnistunut lastenkirja on lapsentasoinen, mutta siitä on hyvä löytyä useita tasoja. Ei ole lainkaan itsestäänselvää, että sama kirja jaksaa kiinnostaa ja herättää tunteita aikuisissa ja lapsissa. Hyvässä kirjassa teksti kulkee jouhevasti, tarina tarjoaa pohdittavaa lapsilukijoille ja kuvat sopivat tekstiin ja parhaassa tapauksessa myös laajentavat lukuelämystä.

Esimerkki tällaisesta lastenkirjasta on esikoislastenkirjailija Johanna Lestelän* kirjoittama ja kuvittama kuvakirja Tuikun tärkeä tehtävä (Otava 2019, saatu kustantajalta), jonka päähenkilöllä Tuikulla on iso huoli. Huoli on niin suuri, että se tuntuu mahassa asti, eikä Tuikku pysty keskittymään mihinkään muuhun kuin huolen ajattelemiseen. Hän yrittää huuhtoa huolen alas vessanpöntöstä, lähettää sen ilmapallon mukana taivaaseen ja kuiskuttaa sen kissansa korvaan. Mikään ei kuitenkaan auta, ja Tuikku jopa pohtii, että lähettäisi huolensa isälleen Afrikkaan tai pingviineille Etelänapamantereelle. Totuus kuitenkin on, että huoli kaikkoo vasta, kun hän onnistuu kertomaan siitä äidilleen ja äiti auttaa Tuikkua keksimään huoleen ratkaisun.

Tässä lastenkirjassa perheasetelma ei ole tyypillinen ydinperhe, vaan Tuikku asuu kaksin äitinsä kanssa Suomessa, ja tytölle tärkeä isä asuu Afrikassa.

Ja mikä tämä Tuikun suuri huoli sitten on? Se on huono omatunto, joka kalvaa, sillä Tuikku tuli päiväkodissa sanoneeksi parhaalle ystävälleen kurjasti, koska oli oikeasti kateellinen tämän lelun saamasta huomiosta. Omat kurjat sanat jäivät kaivelemaan ja kaduttamaan Tuikun mieltä. Äidin ohjauksella Tuikku ymmärtää, että tällaiseen huoleen auttaa, kun menee reilusti pyytämään toiselta anteeksi. Sen jälkeen Tuikulla ja hänen ystävällään on molemmilla taas hyvä mieli ja leikit sujuvat entiseen malliin.

Lestelä on kertonut, että hänen lapsuudessaan 80-luvulla kirjoissa ei ollut henkilöitä, jotka olisivat näyttäneet häneltä 
ja joihin hän olisi siten voinut samastua. (Anna 22/19)

Tuikun tärkeä tehtävä kertoo siis melko yksinkertaisen tarinan lapsille varsin tyypillisestä tilanteesta, jossa kaverin kanssa sattunut konflikti kaduttaa ja aiheuttaa harmia. Anteeksi pyytäminen on vaikeaa, ja monesti lapset tarvitsevat siihen Tuikuin tavoin aikuisen apua. Tuikulla on herkkä omatunto, mutta moni hänen ikäisensä ei ehkä olisi edes ymmärtänyt sanoneensa kaverille kurjasti. Tämä kirja siis myös ohjaa lukijoita hienovaraisesti huomaamaan, että myös sanat voivat satuttaa, eikä toiselle saa puhua rumasti.

Lestelän kuvitustyyli on omaperäinen ja hillitynsävyinen, mutta silti jotenkin tunnistettavaa. Se tuo mieleeni Lestelän omat lapsuuden suosikkikirjat, eli Maikki Harjanteen kirjoittamat ja kuvittamat Minttu-kirjat.

Lestelä kuljettaa tarinaa vaivattomasti, ja voin hyvin uskoa Lestelää, kun hän kertoo, että tämän lastenkirjan tekeminen vaati kymmeniä ja taas kymmeniä tunteja taustatutkimuksen tekemistä: Hän luki lastenkirjallisuudesta tehtyjä tutkimuksia, lainasi kasoittain lastenkirjoja kirjastosta tutkiakseen niitä, luki niitä lapsille ja haastatteli näitä lukukokemuksista. Kaikki tämä vaivannäkö on kannattanut, sillä Tuikun tärkeä tehtävä on kirja jota aikuinen ja lapsi lukevat molemmat mielellään.

Johanna Lestelä kirjansa julkistamisjuhlassa.

Teksti, tarina ja kuvitus toimivat, ja kirjasta tykkäsi koko meidän perheemme. Vajaa kolmevuotias kuopukseni totesi: "Tämä on mun kaikista paras kirja!" Jotain kertonee myös se, että alkaessani kirjoittaa tätä postausta, jouduin etsimään Tuikun tärkeä tehtävä -kirjaa ympäri taloa ja löysin sen lopulta keskimmäisen lapsemme sängystä, jossa hän oli lukenut sitä eilen illalla salaa ja piilottanut sitten peitteidensä alle! <3

*Reiluuden nimissä mainittakoon, että tunnen Johannan opiskeluajoilta, ja olen valtavan iloinen, kun voin vilpittömästi onnitella häntä näin hienosta esikoiskirjasta!