Lippuarvonta! (päättynyt) - Kirjamessut 2020 verkossa

*Postaus sisältää arvonnan, johon liput on saatu messuorganisaatiolta*

Harmillisesti yksi vuoden kirjallisista kohokohdista, eli Helsingin Kirjamessut jouduttiin siirtämään koronan takia verkkoon. Sanon harmillisesti, sillä pidän messujen tunnelmasta, mahdollisuudesta vaeltaa ympäri messuhallia, tavata tuttuja, selailla kiinnostavia kirjoja ja pysähtyä kuuntelemaan mielenkiintoisia esityksiä. Odotan aina myös innolla, miltä lapsille tarkoitettu messuosasto minäkin vuonna näyttää. Vuoden 2017 lasten alue tuotti pettymyksen, mutta jo seuraavana vuonna siihen oli panostettu ilahduttavan paljon. Lapsikävijät viihtyivät siellä erinomaisesti. 

Viime vuonna Kirjamessuilla tavattiin ja halattiin ihania tyyppejä.


Nyt verkkoon siirretyt messut eivät ainakaan ohjelmalehtisen perusteella palvele lapsilukijoita kovin hyvin, sillä lapsille on vain vähän ohjelmaa. Toki verkkomessut on haastava konsepti lapsivieraita ajatellen, mutta toisaalta lapset seuraavat muutenkin paljon erilaisia verkkosisältöjä, joten olisiko heille voinut miettiä räätälöidympää ohjelmaa? Tämä lienee lyhyen suunnitteluajan puitteissa ollut vaikeaa, mutta mikäli koronatilanne jatkuu ensi vuonna, ehkä lapsiakävijöiden houkuttelemista mietitään tarkemmin. Ongelma tietysti on myös se, etteivät lapset taida olla potentiaalisia lipunostajia, eli ehkä heille ei sitten ole kovin mielekästä suunnitella kovin paljon verkko-ohjelmaa?

Hauskalta tuntuvat nämä ohjelmat (Peppi, Mur ja Pikkuli), joissa lapsia osallistetaan.


Olen kuitenkin yllättynyt siitä, miten nopealla aikataululla messut onnistuttiin siirtämään verkkoon, ja on kiinnostava päästä seuraamaan ohjelmaa omalta kotisohvalta. Onneksi messuja ei peruttu kokonaan!

Minua kiinnostaa tämä: HS Lasten Uutiset: Näin syntyy uutinen.


Kokoaikalipulla messuja voi seurata 22. - 25.10. Tallenteet ovat katsottavissa vielä 8.11. asti, mikä on ilahduttava uudistus, sillä nyt jokainen voi seurata vaikka koko ohjelman. Messukeskuksesta kuvataan suorana lähetyksenä kahden lavan ohjelmat ja yhden lavan ohjelma on kuvattu etukäteen. Tarjolla on 200 ohjelmaa ja esiintyjiä on 400. Mukana olevien kustantajien ja kirjakauppojen tarjoukset julkaistaan tapahtuman sivuilla 19.10. 

Voit voittaa itsellesi lipun Helsingin verkkokirjamessuille kirjoittamalla tämän postauksen kommenttikenttään, millaisia ajatuksia verkkomessut sinussa herättävät. Arvon viisi lippua, ja osallistua voit täällä blogissa, blogin Facebook-sivulla tai instagramissa. Jos osallistut jokaisessa paikassa, voit saada kolme arpaa, mutta yksi osallistuja voi saada vain yhden lipun. Arvonta suoritetaan maanantaina 19.10., ja ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti. Jätä siis kommentin yhteyteen yhteystietosi. Mikäli voittaja ei vastaan tiistaihin 20.10. klo 20.00 mennessä, arvon uuden voittajan. Kaikki oikeudet muutoksiin kirjoittajalla.


EDIT!!! 18.10. Henkilökohtaisista syistä johtuen arvonnan päättymistä on aikaistettava. Arvonta suoritetaan jo 18.10.

9 kommenttia:

  1. Hyvä kun siirretiin verkkoon, niin kaikki kiva syksyltä ei peruunnu. Verkkomessut kuvasta hyvin tätä hetkeä ja sitä, että lukea, keskustella ja tutustua voi myös verkossa!Ihanaa syksyä ja messuja!

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista nähdä, miten toteutettu. Ja todella ihana juttu, että on mahdollisuus osallistua näin. Tällaiset tänä vuonna, ehkä ensi vuonna on mahdollisuus taas perinteiseen messutunnelmaan.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Kaipaan löytämisen riemua kirjalaarien äärellä, mutta kirjailijahaastattelut varmasti toimivat hyvin kun ympärillä ei ole messujen tungosta ja hulinaa. Monesti myös harmittanut paikan päällä kun ei samaan aikaan useampaan tapahtumaan repeä. Nikita
    nyssetulee@luukku.com

    VastaaPoista
  4. Verkossa tunnelma ei ole sama ja fyysinen haahuilu kirjapinojen maailmassa jää puuttumaan, mutta verkossa on mahdollisuus kuunnella enemmän haastatteluja. Ja koska kuuntelemista voi jatkaa 8.11. asti, se mahdollistaa osallistumisen pienemmissä pätkissä vaikka joka päivä yli kahden viikon ajan. Se on ihan huippua!
    paulan.blogiposti[ät]gmail.com

    VastaaPoista
  5. Kiva katsoa verkosta!
    xhilla@hotmail.com

    VastaaPoista
  6. Onneksi messuja ei peruttu kokonaan. Kaipaan fyysisiä messuja, mutta verkkomessuillakin on puolensa. Ihanaa, että keskusteluja voi katsoa myös tallenteina jopa messujen jälkeen!
    lastenkirjavuosi(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Aluksi tuntui oudolta ajatus verkkomessuista, mutta nyt kun olen nähnyt ohjelman, ajattelen toisin: mahtavaa saada keskittyä keskusteluihin kunnolla! Paljon kyllä jää, esimerkiksi kohtaamiset ja jaetut kokemukset ystävien kanssa, mutta voihan keskusteluja tietty seurata yhdessäkin.
    merikuisma (at) gmail.com

    VastaaPoista
  8. Ihan mielenkiinnosta nähdä messut virtuaalisesti. Onhan tämä nyt ainakin uutta ja erilaista. Vaikka olishan se kiva päästä hypistelemään kirjoja, sekä ihan livenä kuulla haastatteluja ja ehkä keksiä jotain kysyttävääkin.

    VastaaPoista
  9. Messut verkossa on nyt hyvä ratkaisu. Erityisen hienoa on, että tallenteet ovat katsottavista vielä messujen jälkeenkin. Näin ehtii paneutua kiinnostavaan ohjelmaan laajemmin.

    VastaaPoista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.