Gangsterimummi

David Walliams lastenromaani Gangsterimummi (Tammi 2016, arvostelukappale, alkuteos HarperCollins Children's Books 2011)) kertoo huumorin avulla varsin tärkeästä aiheista: yksinäisyydestä, välittämisestä ja oman tien löytämisestä.

Kirjassa 11-vuotias Ben tuskailee sitä, että joutuu joka perjantain hoitoon mumminsa luo, koska hänen tanssiohjelmahullut vanhempansa viettävät yhdessä treffiperjantaita. Mummi on yli kahdeksankymppinen ja tylsin tyyppi, jonka Ben tuntee. Mummin luona syödään vain kaalikeittoa ja kaalipiirasta, pelataan Scrabblea ja mennään nukkumaan kahdeksalta. Lisäksi Ben inhoaa sitä, että mummi lemuaa kalille ja tuhnuttelee pieruja, eikä edes itse myönnä sitä. Mummille Benin viikottaiset vierailut ovat kuitenkin hänen elämänsä kohokohtia, ja mummi muistelee kaihoisasti, kuinka Ben rakasti pienenä mummin kertomia hurjia seikkailukertomuksia.

Ben yrittää kertoa vanhemmilleen, ettei tahdo mummin luo, mutta nämä ovat liian kiinni omassa tanssihuumassaan, eivätkä tahdo kuunnella poikaansa. Benin vanhempien suurin unelma on, että tästä tulisi kuuluisa tanssija, mutta Ben itse haluaisi olla putkimies. Vanhemmat eivät voi käsittää lapsensa haavetta, ja niinpä Ben on oppinut salaamaan kiinnostuksensa putkistoihin ja liitoksiin. Itse asiassa Ben on vakuuttunut, että vanhemmat eivät välitä hänestä ja että tulipalon sattuessa äiti pelastaisi mieluummin kuuluisan tanssijan kimmeltävän tanssikengän kuin ainoan poikansa. Ben on jäänyt huonon lukutaitonsa vuoksi luokalleen, eikä hänellä siksi ole paljon ystäviä. Niinpä Benkin on oikeastaan yhtä yksinäinen kuin mummikin.

Eräänä päivänä Ben saa kuitenkin huomata, että hänen tylsä, narisevapeppuinen mumminsa onkin jotain aivan muuta kuin päällepäin näyttää. Mummi onkin näet kuuluisa jalokivivaras! Ben yllättää mummin itse teosta, ja niinpä mummi paljastaa koko rikollisen historiansa pojanpojalleen. Selviää, että mummi on onnistunut varastamaan kaikki helyt, jotka vain on halunnut - paitsi kruununjalokivet. Ben, joka on muuttanut mielipiteensä mummista, päättää, että mummin on päästävä kähveltämään Towerissa säilytettävät kalleudet ja alkaa suunnitella kaikkien aikojen hurjinta keikkaa. Hän keksiikin oivan suunnitelman, johon liittyy uimista Thames-joessa, sukeltelua ikivanhassa putkistossa ja pommin rakentamista! Ryöstökeikka ei kuitenkaan suju aivan suunnitellusti, mutta Ben oppii sen aikana, että nuorten olisi hyvä kuunnella ja arvostaa vanhempia ihmisiä enemmän. Lisäksi Ben ymmärtää, kuinka rakas mummi hänelle onkaan! Ja Ben huomaa onneksi myös sen, että hän itse on hyvin rakas omille vanhemmilleen. Vaikka kirja on täynnä (pieru)huumoria, on siinä selvä surumielinen pohjavire, ja kirjan loppu onkin aika haikea. Lisäksi kirjassa on hyvä opetus meille kaikille. Kirjojen keskellä blogin Maija on minun laillani pitänyt Walliamsin tavasta yhdistää huumoria vakavampiin aiheisiin.

Minulla tulee David Walliamsin tyylistä kirjoittaa mieleeni Roald Dahl. Kirjoittajilla on samankaltainen huumorintaju ja tapa kirjoittaa suorasukaisesti ja vähän kärjistetysti. Aikuiset ovat hyvin omalaatuisia kummankin herran kirjoittamissa kirjoissa. Tässä blogissa on aiemmin esitelty Walliamsin kirjoittamista kirjoista Poika ja mekko (Tammi 2015). Tuohon kirjaan kuvituksen on tehnyt Quentin Blake, mutta Gangsterimummissa kuvituksesta vastaa Tony Ross. Täytyy sanoa, että Rossin kuvitukset miellyttävät minun silmääni enemmän.