torstai 1. joulukuuta 2016

Gangsterimummi

David Walliams lastenromaani Gangsterimummi (Tammi 2016, arvostelukappale, alkuteos HarperCollins Children's Books 2011)) kertoo huumorin avulla varsin tärkeästä aiheista: yksinäisyydestä, välittämisestä ja oman tien löytämisestä.



Kirjassa 11-vuotias Ben tuskailee sitä, että joutuu joka perjantain hoitoon mumminsa luo, koska hänen tanssiohjelmahullut vanhempansa viettävät yhdessä treffiperjantaita. Mummi on yli kahdeksankymppinen ja tylsin tyyppi, jonka Ben tuntee. Mummin luona syödään vain kaalikeittoa ja kaalipiirasta, pelataan Scrabblea ja mennään nukkumaan kahdeksalta. Lisäksi Ben inhoaa sitä, että mummi lemuaa kalille ja tuhnuttelee pieruja, eikä edes itse myönnä sitä. Mummille Benin viikottaiset vierailut ovat kuitenkin hänen elämänsä kohokohtia, ja mummi muistelee kaihoisasti, kuinka Ben rakasti pienenä mummin kertomia hurjia seikkailukertomuksia.

Ben yrittää kertoa vanhemmilleen, ettei tahdo mummin luo, mutta nämä ovat liian kiinni omassa tanssihuumassaan, eivätkä tahdo kuunnella poikaansa. Benin vanhempien suurin unelma on, että tästä tulisi kuuluisa tanssija, mutta Ben itse haluaisi olla putkimies. Vanhemmat eivät voi käsittää lapsensa haavetta, ja niinpä Ben on oppinut salaamaan kiinnostuksensa putkistoihin ja liitoksiin. Itse asiassa Ben on vakuuttunut, että vanhemmat eivät välitä hänestä ja että tulipalon sattuessa äiti pelastaisi mieluummin kuuluisan tanssijan kimmeltävän tanssikengän kuin ainoan poikansa. Ben on jäänyt huonon lukutaitonsa vuoksi luokalleen, eikä hänellä siksi ole paljon ystäviä. Niinpä Benkin on oikeastaan yhtä yksinäinen kuin mummikin.

Eräänä päivänä Ben saa kuitenkin huomata, että hänen tylsä, narisevapeppuinen mumminsa onkin jotain aivan muuta kuin päällepäin näyttää. Mummi onkin näet kuuluisa jalokivivaras! Ben yllättää mummin itse teosta, ja niinpä mummi paljastaa koko rikollisen historiansa pojanpojalleen. Selviää, että mummi on onnistunut varastamaan kaikki helyt, jotka vain on halunnut - paitsi kruununjalokivet. Ben, joka on muuttanut mielipiteensä mummista, päättää, että mummin on päästävä kähveltämään Towerissa säilytettävät kalleudet ja alkaa suunnitella kaikkien aikojen hurjinta keikkaa. Hän keksiikin oivan suunnitelman, johon liittyy uimista Thames-joessa, sukeltelua ikivanhassa putkistossa ja pommin rakentamista! Ryöstökeikka ei kuitenkaan suju aivan suunnitellusti, mutta Ben oppii sen aikana, että nuorten olisi hyvä kuunnella ja arvostaa vanhempia ihmisiä enemmän. Lisäksi Ben ymmärtää, kuinka rakas mummi hänelle onkaan! Ja Ben huomaa onneksi myös sen, että hän itse on hyvin rakas omille vanhemmilleen. Vaikka kirja on täynnä (pieru)huumoria, on siinä selvä surumielinen pohjavire, ja kirjan loppu onkin aika haikea. Lisäksi kirjassa on hyvä opetus meille kaikille. Kirjojen keskellä blogin Maija on minun laillani pitänyt Walliamsin tavasta yhdistää huumoria vakavampiin aiheisiin.

Minulla tulee David Walliamsin tyylistä kirjoittaa mieleeni Roald Dahl. Kirjoittajilla on samankaltainen huumorintaju ja tapa kirjoittaa suorasukaisesti ja vähän kärjistetysti. Aikuiset ovat hyvin omalaatuisia kummankin herran kirjoittamissa kirjoissa. Tässä blogissa on aiemmin esitelty Walliamsin kirjoittamista kirjoista Poika ja mekko (Tammi 2015). Tuohon kirjaan kuvituksen on tehnyt Quentin Blake, mutta Gangsterimummissa kuvituksesta vastaa Tony Ross. Täytyy sanoa, että Rossin kuvitukset miellyttävät minun silmääni enemmän.

10 kommenttia:

  1. Samaa katselin, kuin Mai. Myös kirjan sisältö kuulostaa sen verran hauskalta, että otan kirjan nimen ylös, kiitos :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tulee jossain vastaan. Poika ja mekkokin kannattaa lukea, jos et vielä ole ehtinyt.

      Poista
  2. Olen lukenut yhden Walliamsin kirjan ja sen huumori, viisaus
    ja ihmisläheisyys teki vaikutuksen. Voisin hyvin lukea toisenkin :)
    Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huumori yhdisttetynä viisauteen on tosiaan Walliamsin vahvuuksia. Kiva, jos sait lukuvinkin!

      Poista
  3. Minä luin tämän pojanpojille automatkoilla ja iltasatuna. Sekä minä että pojat pidimme kirjasta kovasti loppua lukuunottamatta. Minusta loppu sopi aikuisille, mutta ei lapsille - jännitys lässähti. Ei nyt voi kertoa tarkemmin, mutta se kuningattaren tv-esiintyminen ... hmm, ei oikein minun huumoriani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mukava kuulla, että tykkäsitte. Olen kyllä oikeastaan samaa mieltä tuosta lopusta. Vakava aihe/loppu kyllä sopii nuortenkin kirjalle, mutta pieni lässähtäminen siinä kaiken kaikkiaan kävi. Ehkäpä Walliams halusi muistuttaa lapsilukijoita, että kohta voi olla myöhäistä tutustua isovanhempiinsa, jos ei ole sitä vielä tehnyt... (Aika ankeaa.) Enkä minäkään ihan syttynyt sille kuningattaren osuudelle.

      Poista
  4. Ai niin, olen monesti aikonut sanoa, että blogisi nimi on ihan huippuhyvä. Luetaanko tämä - yes, kyllä luetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä Marjatta! Mietin pitkään, mikä olisi hyvä nimi. Sitten keksin, että tämähän se on. Tuota esikoiseni hoki niihin aikoihin jatkuvasti. Ja raahasi samalla milloin mitäkin kirjaa luettavakseni. :)

      Poista