Koskettava proosarunokirja "Yksi"

Millaista on olla minä?
Olla yksi, kun
on 
                       kuitenkin 
 kaksi?

Kuka voisi ymmärtää,
miltä tuntuu, kun
haluaa
                  tulla
                                          nähdyksi
omana itsenään, vaikka
kaikki
näkevät
vain
yhden kaksosparin?

Kaikki näkevät vain 
kummajaisen.

Tällaisia asioita käsittelee Sarah Crossan herkässä, kiinnostavassa, erilaisessa ja kauniissa nuorille kirjoittamassaan proosarunokirjassa Yksi (S&S 2018, saatu kustantajalta, suom. Kaisa Kattelus), joka on fiktiivinen tarina siamilaisista kaksosista Tippistä ja Gracesta. Tytöt ovat eläneet koko elämänsä kirjaimellisesti yhdessä, he jakavat alaruumiin ja useita elimiä. Kummallakin on on oma yläkroppa, pää, kaksi kättä ja jalka. He - kuten ketkä tahansa kaksoset - ovat luonteeltaan erilaisia, vaikka tietysti heidän identiteettinsä on rakentunut sellaiseksi, että toinen on osa toista. He eivät halua tulla erotetuiksi, he eivät koe elämäänsä tragediana, vaikka he myös toivovat, että ihmiset näkisivät heidät erillisinä yksilöinä.

Kirjan kannen on tehnyt Aino Ahtiainen.


Tytöt ovat käyneet koko elämänsä kotikoulua, mutta perheen rahat ovat loppu, eikä alkoholisoitunut isä ei löydä enää töitä, joten Tippin ja Gracen pitää aloittaa yksityisessä koulussa. Tytöt eivät pääse uudessa koulussakaan pakoon muiden tuijotusta, ilkeitä kommentteja tai ihmisten kauhistelua, mutta koulunkäynti sujuu silti paremmin, kuin kumpikaan olisi voinut odottaa. Tippi ja Grace saavat jopa kaksi ystävää. Hetken he elävät samanlaista elämää kuin ketkätahansa teinit. Kaipaavat ensisuudelmaa, juovat itsensä humalaan, polttavat salaa tupakkaa ja pinnaavat läksytunneilta.

Sitten kuitenkin tapahtuu jotain, joka muuttaa Tippin ja Gracen elämän lopullisesti. Tyttöjen elimistöt ovat kovilla, kuten siamilaisilla kaksosilla niin usein on, ja lääkärit toteavat, että edessä on pahin mahdollinen tilanne, eli erotusleikkaus. Kaikki tietävät, että todennäköisyys sille, että kumpikin selviää leikkauksesta, on häviävän pieni. Ja kaksoset itse tietävät, että parhaassakin tapauksessa erottaminen muuttaa heidän elämänsä, heidän identiteettinsä ja heidät itsensä lopullisesti.

Kuten kirjoitin aikaisemmin, Yksi on kirjoitettu runomuotoon, joten sen rytmiin ja soljuvaan kieleen on mielenkiintoista upota. Kertoja on Grace, jonka ääni kuuluu runojen säkeissä. Tarina tuntuu hänen puheeltaan ja hänen soljuvilta ajatuksiltaan. En tiedä johtuuko kirjan runomuodosta, mutta paikoin tarina olisi voinut mennä vielä hieman syvemmälle, tuoda tunteita vielä enemmän esille. Koska kertoja on Grace jää Tippi henkilönä etäisemmäksi, samoin myös perheen muut jäsenet. Toisaalta Grace toteaakin, että tämä on minun tarinani, minä olen yksi. 

Runomuotoon kirjoitetut romaanit eivät ole kovin yleisiä, mutta ehdottomasti tutustumisen arvoisia kirjoja. Mietin ensin, että tämä ei ehkä ole kirja, joka runomuotonsa takia kiinnostaa isoa joukkoa nuoria, mutta toisaalta kirjan lyhyet lauseet ja erilainen rakenne voikin tehdä tarinasta nopeammin luettavan kunhan sille ensin antaa mahdollisuuden. Kohtalaisen vähällä tekstillä on kerrottu paljon, ja vaikka vain häviävän pieni osa voi ymmärtää, millaista on olla siamilainen kaksonen, voivat useimmat nuoret kuitenkin samastua moniin Gracen ja Tippin tunteisiin, pelkoihin ja unelmiin. 

Osa kirjan luvuista on lyhyitä, ja itsessään pieniä runoja. Tarina on oikeastaan kuin laulu, ja ilman muuta tätä kirjaa kannattaa tarjota isommille yläkoululaisille ja lukiolaisille nuorille. Kirja on surullinen ja herättää varmasti paljon tunteita sekä ajatuksia. Toki se sopii myös aikuislukijoille.

4 kommenttia:

  1. Hurjan kiinnostava, sekä aiheeltaan että runoilun puolesta ♥
    Siamilaisuus vielä korostaa sitä että kaksoset nähdään usein ikäänkuin yhtenä.
    Minulla on ollut vuosien varrella oppilaissa kaksosia ja olen heitä miettinyt.
    Asia on aina kiinnostanut 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksosuus on varmasti niin kiehtovaa, koska kukaan ei voi ymmärtää, millaista on olla kaksonen, jos ei sitä ole itse kokenut. Kautta aikojen etenkin siamilaiset kaksoset ovat olleet tutkijoiden mielenkiinnon kohteena, ja tuon Yksi-kirjan lopputekstistä sai lukea aika kurjistakin kaksoskohtaloista. :(

      Poista
  2. Oli ihana lukukokemus, koskettava ja pohdituttava. Grace vei sydämeni kertojana täysin. Vaikka onhan tämä rankkakin, ja pakottaa miettimään omia näkemyksiään ja oletuksiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aivan oikeassa, tämä todella pakotti miettimään omia oletuksiaan. Gracen ja Tippin henkinen side tuntui ihmeelliseltä, ja loppu sai kyllä silmäni kostumaan.

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.