Parantolaa lukiessaan lukijakin pääsee aikamatkalle 1930-luvulle

Satu Mattila-Laineen kirjoittama Parantola oli ehdottomasti yksi niistä syksyn 2015 (Karisto) uutuuksista, joka kiinnitti huomioni kustantajan katalogissa. Kirjan esittelytekstissä nimittäin kerrottiin, että sen päähenkilö Elisa päätyy epileptisen kohtauksen seurauksena aikamatkalle 1930-luvulle kaatumatautiparantolaan, ja juuri tämä aikamatkailu on se seikka, joka herätti välittömästi kiinnostukseni. Pyysin kirjasta blogiani varten arvostelukappaleen, mutta vasta tänään ehdin aloittaa kirjan lukemisen. Luin kirjan yhdeltä istumalta, sillä se on juuri sellainen nuortenkirja, jollaisesta olisin innostunut 15 vuotta sitten ja jollaisesta innostun näköjään yhä edelleen!

Kansi: Satu Ketola

Kirjan päähekilöllä Elisalla on tosiaan epilepsia, eikä tyttö ole yhtään sinut sairautensa kautta. Hän ei uskalla kertoa siitä kenellekään - ei ainakaan ihastukselleen Santulle - ja tekee mielestäni hieman lapsellisen ja ehkä aavistuksen epäuskottavankin päätöksen jättää lääkeet syömättä (Jättäisikö sellainen ihminen, joka pelkää saavansa kohtauksen julkisella paikalla, oikeasti lääkkeet ottamatta ja lisäisi siten riskiä saada kohtaus julkisella paikalla?). Päätöstä seuraa tietenkin kohtaus, josta toivuttuaan Elisa huomaa heränneensä kaatumatautiparantolan varastosta, ja seinäkalenteri kertoo, että parhaillaan eletään vuotta 1934.

Elisa saa ystäväkseen ja tukijakseen erään parantolan asukin Annan, joka auttaa Elisaa selviytymään vieraassa ympäristössä. Anna on hieman ristiriitainen hahmo. Toisaalta hän on muistuttaa koulun primusoppilaita ja hoitelee työnsä parantolassa hyväntuulisesti ja tarmokkaasti, toisaalta hän kaipaa kiihkeästi ulospääsyä laitoksesta, jonne hänet on suljettu saamaan hoitoa kaatumatautiinsa niin pitkäksi aikaa, kun häntä hoitava lääkäri määrää. Hoitomuotoina käytetään muun muassa lepoa, suolatonta ja kofeiinitonta ruokavaliota ja lääkettä, joka aiheuttaa käyttäjilleen muun muassa hampaidenlähtöä. Epileptisiä kohtauksia koitetaan ajan tavan mukaan suitsia lepositeillä. Parantolaa johtaa omavaltaisesti tohtori Groman, joka ihailee mitä ilmeisemmin saksalaisia rotupuhtausteorioita ja haluaa estää "epäpuhtauksien" leviämisen uusille sukupolville. Lääkäri tuntuu ottaneensa erityisesti Annan silmätikukseen, eikä ilahdu ollenkaan, kun selviää, että Annalla on ollut sulhanen parantolan ulkopuolella...

Kirjaa lukiessani nautin erityisesti Mattila-Laineen tarkasta 1930-luvun kuvailusta. Hänen kirjoittamansa henkilöt puhuvat ja käyttäytyvät ainakin omasta mielestäni uskottavasti, ja Mattila-Laine on selvästi perehtynyt epilepsian hoidon historiaan sekä epilepsiaan ylipäänsä. Historialliset ainekset, 1930-luvun miljöö ja hitunen romantiikkaa sekä jännityselementtejä tekevät Parantolasta erittäin mukaansatempaavan nuortenkirjan. Siitä ovat kirjoittaneet muun muassa Krista (Suomi lukee), Ulla (Ullan Luetut kirjat) ja Niina T. (Yöpöydän kirjat).

Kommentit

  1. Tämä kiinnostaa minuakin tosi paljon, juuri miljöön vuoksi. Tarkistin itse asiassa tänään, että kirjaa pitäisi olla lähikirjastossa joten ehkä jo huomenissa otan tämän lukuun, jollei joku vie kappaletta nenän edestä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän peukut pystyssä, että kirja on vielä kirjastossa hyllyssä! :)

      Poista
  2. Parantola on ohut kirja, hyvin tehty. Oikeastaan olen hämmästynyt, kuinka voimakkaan tunteen se jätti mieleen. Viihdyin tässä tarinassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kirja on hyvin tehty, ja sen huomaa mielestäni siitä, että tarina tempaisee mukaansa sekä siitä, että kirjailija vaikuttaa tehneen tarkkaa taustoitustyötä kirjaansa varten.

      Poista

Lähetä kommentti