Tietokirja lasten tietokirjailijoista

Kari Vaijärvi esittelee tietokirjassaan Totta tosiaan, Kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjailijoita (Avain 2015, saatu kustantajalta) joukon ammattimaisia suomalaisia lasten tietokirjailijoita. Vaijärven mukaan lasten ja nuorten tietokirjojen kehittymistä Suomessa on tutkittu vähän. Vasta muutaman viimeisen vuosikymmenen ajan lasten ja nuorten tietokirjat ovat saaneet tasavertaisemman aseman muun kirjallisuuden joukossa samalla, kun arvostus niiden tekijöitä kohtaan on noussut.


Vaijärvi on valikoinut teokseensa esiteltäväksi sellaisia lasten ja nuorten tietokirjailijoita, jotka ovat kirjoittaneet useita tietokirjoja tai teossarjoja. Moni heistä on myös saanut työstään erilaisia palkintoja. Kirjassa paikkansa ovat lunastaneet muun muassa omat lasten tietokirjailijasuosikkini Reetta Niemelä, Paula Moilanen ja Kirsti Manninen.

Kirjan lopussa Vaijärvi esittelee myös yhteisluvussa Mauri Kunnaksen, Aino Havukaisen ja Sami Toivosen, Maikki Harjanteen ja Kristiina Louhen, joiden kuvakirjoissa on paljon tietokirjoille ominaisia piirteitä. Varsinkin Kunnaksen Koiramäki-kirjat voidaan lukea lasten tietokirjoiksi. Vaijärvi toteaakin, että loppujen lopuksi rajanveto lasten teitokirjan ja kuvakirjan välillä on haastavaa, ja loppujen lopuksi siihen vaikuttavat sellaiset seikat kuin kohderyhmän ikä, teoksen tekstin tasot sekä kohteen, kirjan graafinen ilme ja opastavat lisätiedot. Loppujen lopuksi lapset ahmivat tietoa ja oppivat kaikesta lukemastaan.

Vaijärvi antaa teoksessaan myös lasten ja nuorten tietokirjojen kuvittajille sen kunnian, jonka he ansaitsevat. Kuvat ovat tietokirjoissa yhtä tärkeitä kuin tekstikin. Parhaillaan lapsi tai nuori voi tietokirjan kuvia lukemalla kehittää monilukutaitoaan ja jäsentää omaa kulttuuriaan.

Totta tosiaan, kotimaisia lasten ja nuorten tietokirjailijoita on mielenkiintoista ja antoisaa luettavaa. Opettajalle tämä kirja on varsinainen aarreaitta, sillä se kokoaa yksien kansien sisään tietoja kaikista niistä kirjoista, joita opettaja voi työssään hyödyntää. En voinut olla lukiessani alleviivamatta ja piirtämättä tekstin lomaan huutomerkkejä: "Tämäkin kirja minun pitää lainata! Tätäkin voisin käyttää opetuksessa!" Ennen kaikkea oli valtavan hienoa lukea, kuinka mahtavia lasten ja nuorten tietokirjailijoita meillä Suomessa on. Heille on kunnia-asia kirjoittaa korkeatasoista faktaa - tai joissain tapauksissa faktiota - juuri lapsille.

2 kommenttia:

  1. Onpa sulla hyviä vinkkejä kirjoista täällä, kiitos! En ole aikaisemmin vieraillut blogissasi, joten oletko esitellyt lasten
    kertomakirjallisuutta jossain välissä? Olen esiopettaja ja luemme joka päivä jatkokirjaa eskarissa. On vaan haasteellista löytää sopivia kirjoja ja en haluaisi vuodesta toiseen lukea aina (itselle) samoja tuttuja ns.varmoja kirjoja.
    t. Mestaritonttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mukavasta kommentista! Toivottavasti tulet uudestaankin vierailulle. :) Olen kirjoittanut jonkin verran myös lasten kertomakirjallisuudesta. Kannattaa klikata sivun laidasta tunnistetta "romaanit". Sen takaa ainakin löytyy. Onko teillä eskarissa luettu jo Veera Salmen kirjoittamaa Puluboita ja Ponia? Se on kuulemma hitti juuri kyseisen ikäisten lasten keskuudessa. Heinähatut ja Vilttitossut ovat varmasti teille tuttuja? Nythän sarjassa ilmestyi uusi kirja: Heinähattu ja Vilttitossu runoilijoina.
      Entä oletteko tutustuneet Karoliinaan? Karoliina eskarissa sopii hyvin juuri eskarilaisille! http://luetaankotama.blogspot.fi/2015/03/villi-viihdyttava-ja-vauhdikas.html
      Lapsia varmasti naurattavat myös Kahelin sakin seikkailut: http://luetaankotama.blogspot.fi/2015/06/kaheli-sakki-ja-kauhujen-kaappi.html.
      Pari ystävääni on myös kertonut, että heidän eskari-ikäisensä ovat olleet valtavan innoissaan Supermarsu-kirjoista. http://luetaankotama.blogspot.fi/2015/05/superhauska-supermarsu-ja-jaarapaa-janne.html . Toivottavasti näistä vinkeistä olisi jotain iloa! :)

      Poista

Kiitos käynnistäsi! Jätä ihmeessä kommentti, se ilahduttaa suuresti.