Pohjolan porteilla

Mikä olisikaan sopivampi kirjauutuus esiteltäväksi näin Kalevalan päivänä kuin Mervi Heikkilän kirjoittama Pohjolan porteilla (Haamu Kustannus 2017, arvostelukappale kustantajalta)? Siinä yhdistyvät hienosti nykyfantasia, Kalevalan tarinat, vanhat mytologiat ja suomalainen kansanperinne. Päähenkilö Roona on kasvanut lähes täysi-ikäiseksi ja opettelee edelleen käyttämään mystisiä voimiaan, matkustamaan henkimaailmaan ja kutsumaan henkiolentoja. Apunaan hänellä on sisällään majaileva Louhi tai ehkä paremminkin sanottuna Louhen henki, joka ottaa myös mesikämmenen muodon.

Roona tahtoisi keskittyä tavalliseen elämäänsä ja seurustelusuhteeseen  suunnistajapoika-Aleksin kanssa, mutta toive osoittautuu jo heti kirjan alussa turhaksi. Roonan isä Eerikki Puujumala ilmestyy Roonan ovelle nuoren Sampsan kanssa, ja nämä varoittavat Roonaa tätä luultavasti uhkaavasta, nimettömästä ja tunnistamattomasta vaarasta. Lisäksi tytön biologinen äiti Valpuri ottaa tyttöön yhteyttä ja pyytää tätä hakemaan Tuonelle menneen henkiystävänsä Väinön takaisin. Vaikka ajatus henkimaailmaan matkaamisesta ei houkuta Roonaa, ei tämä voi jättää äitiään kuihtumaan ikäväänsä. Niinpä Roona päättää rakentaa itselleen oman shamaanirummun. Sitä varten hän pyytää apua Sampsalta, joka tuntee kauniin rummuntekijäshamaanin. Roona saa kuitenkin oppia, että kukaan ihmisistä ei tälläkään kertaa ole sellainen kuin väittää, ystävät voivatkin muuttua vihollisiksi ja henkimaailma on arvaamaton ja hurja paikka. Vaikka Väinön hakeminen vaikutti aluksi yksinkertaiselta tehtävältä, se kirjaimellisesti on koitua Roonan turmaksi. Mikään olento ei nimittäin ole vihassaan katkerampi ja hurjempi kuin mustasukkaiset ja pitkävihaiset muinaiset jumalat!

Pohjolan porteilla on nuortenkirja, jonka toivoisin monen nuoren löytävän ja lukevan. Heikkilä kirjoittaa rohkeasti nuorten maailmasta, seurustelusuhteista ja niihin liittyvistä tunteista. Roonakin joutuu punnitsemaan oman seurustelusuhteensa mielekkyyttä ja kokee kirjan aikana myös "ekan kertansa", millä itseasiassa on kohtalokkaat, mustasukkaiset voimat valloileen päästävät seuraukset... Fantasiaosuudet on nivottu luontevasti yhteen nykyajassa tapahtuviin juonenkäänteisiin. Kirjan lopussa tosin tapahtui sellainen käänne, että minä hieman jäin ihmettelemään, tuliko Roona pahasti huijatuksi. Sitä ihmettelee Roona itsekin, mutta asiaa ei minusta oikein kunnolla selvitetty. Itse olisin ainakin vaatinut kunnon selitystä ja ollut hurjan vihainen, jos olisin joutunut samaan tilanteeseen kuin Roona... Toisaalta voi hyvinkin olla, että putosin kärryiltä, koska aivoni ovat kaikesta yövalvomisesta johtuen hieman "puurona"!

Pohjolan porteilla tempaisi minut mukaansa, ja muistin taas, kuinka kiinnostavia muinaisuskonnot ja mytologiat ovat. Kirja on kolmas osa Louhi-sarjaa, jonka kahden edellisen osan arviot voit lukea täältä ja täältä.